Tottakai se on vaikeaa. Poika ei ollut suostunut syömään aamupalaa eikä meinannut syödä ruokaakaan, mutta jälkiruoka oli näyttänyt niin herkulliselta (ja nälkäkin oli varmasti jo ollut), että olikin haarukoinut lautasen tyhjäksi. Päiväunille hän ei ollut suostunut, eikä edes lepäämään makuulleen. Hän oli jämäkästi istunut hiljaa, kunnes uni oli tullut kuitenkin ja oli vajonnut nukkumaan. Jääräpäisyyttä on : minä en ole tätä halunnut, minulta ei ole kysytty, minä en suostu.
Kuten ennakkoon ajattelimmekin, tytölle kaikki on helpompaa. Hänellä on sellainen helposti sopeutuvainen luonne. Toki ikäkin on sellainen, että kaikkea ei vielä ymmärrä niin perusteellisesti. Toisaalta ei poika olisi tuossakaan iässä solahtanut hoitokuvioihin yhtään helpommin, ehkä jopa hankalammin. Nyt hänen kanssaan voi jutella asioista ja perustella niitä. Hän saa purkaa omaa mieltään ja kertoa ajatuksiaan.
Päiväunilta herättyään tyttö oli itkenyt kovasti. Unenpöpperössä, vieraassa paikassa. Isovelin näkeminen oli varmasti helpottanut tilannetta.
Tänään kaikki oli kuulemma mennyt astetta paremmin. Sekin auttoi, että nyt mukana menossa oli 3-vuotias tyttö, jonka kanssa meidän pojalla oli lähteneet leikit vauhtiin. Olin tämän kuullessaan kovin ikionnellinen, kunnes seuraava huolenaihe pulpahti mieleen: ei kai meidän pikkutyttöä jätetä leikkien ulkopuolelle?
No niin, olisiko aika äidinkin siirtyä askel eteenpäin tässä hoidonaloituskriisissä? :)
Ja siitä tulikin mieleeni siirtyä iloisiin uutisiin eli Pomp De Luxin Jack Hat on arvottu.
Käytin arvontakonetta joka löytyy täältä ja tulos oli tämännäköinen:
Tämä tarkoittaa siis sitä, että hatun on voittanut:
Krista
Onneksi olkoon. :) Laittaisitko, Krista, minulle sähköpostissa vielä osoitteesi? Tulen huhuilemaan asiasta tuonne blogisi puolellekin.
Jee!!! =) Ihana palkinto ♥ Laitan yhteystietoja tulemaan.
VastaaPoistaNo mutta, tulin oikeastaan kommentoimaan tuota päiväkotiasiaa. Teillä on ollut eilen tiukka päivä, mutta onneksi aika nopeasti se siitä alkaa arjeksi muuttua.
Toki huonoja päiviä tulee takuulla - niitä kun lapset itkevät lahkeissa kiinni aamulla että älä äiti lähde ja sydän itkee verta. Toisaalta myös niitä päiviä, jolloin kyselevät joko mennään tarhaan tai eivät millään malttaisi lähteä kotiin.
Mulla on myös muuten kovasti huolena se, ettei toista jätetä yksin leikeissä tai ettei kumpikaan joudu kiusatuksi. Se on ihanaa tuossa pienessä ikäerossa, että ovat aina toistensa tukena - ihan viimeistä vuotta lukuunottamatta. Silti tämän äidin vakio kysymyksiin tarhapäivän jälkeen kuuluu, kenen kanssa leikit, oliko mukavaa?
Valtavasti tsemppiä sinne!
JEI! :) Minä vastailen ja lähettelen ihan just. :)
PoistaMonenlaisia tunteita ja päiviä on siis odotettavissa jatkossakin. Tuntuu, että itsekin olen ihan jännitystilassa töissä koko ajan. Eiköhän se sentään tästä.
Eilen totesimme miehen kanssa, että minun jännitykseeni vaikuttaa niin paljon se, että en itse ole koskaan ollut hoidossa. En tiedä, miltä se tuntuu. Mies sanoi, että ei hänellä ole mitään huonoja muistoja perhepäivähoidosta ja siksikään hän ei niin jännitä tätä asiaa.
Tsemppauksia tarvitaan, kiitos!
Noinhan se menee, onnistumisia tulee pikkuhiljaa muutoksissa, mutta samalla myös uusia huolenaiheita ja riittämättömyyden tunne, kun ei voi lastaan suojella loputtomiin. Meillä nuo kaksi ovat hoidossa leikkineet yhdessä, mutta kotona isommalla on jo omia kavereita ja silloin pikkusiskon seura ei aina olekaan niin mieluisaa. Sekin kuuluu sisarussuhteisiin, että halutaan joskus omiakin juttuja eikä jakaa kaikkea pienemmän kanssa. Silti minua tällä hetkellä huolestuttaa eniten se, että kun tytöt menee eri hoitopaikkoihin, pärjääkö isompi ja saako kavereita. Uskon, että pikkusisko, kuten teilläkin, solahtaa nopeammin uusiin tilanteisiin mukaan.
VastaaPoistaKovasti tsemppiä etenkin siihen sydäntä kuristavaan tunteeseen, kun lapset seisoo unenpöpperöisinä hoitopaikan eteisessä ja tekisi mieli ottaa ne kainaloon ja jäädä kotiin sen sijaan, että kiirehtii töihin. Useimmiten hoidossa on kuitenkin ollut kivaa ja joskus jopa kysytään, että miksi te jo tulitte hakemaan. Itse muistan päiväkodista tosi mukavia muistoja, vain ekat päivät oli vähän ikäviä, mutta sen jälkeen helpotti ja minusta päiväkodissa oli kivaa.
Voi noita meidän esikoisia. :) Ja meidän solahtavaisia kuopuksia. :)
PoistaOn teilläkin kyllä suurta mullistusta. Varmasti sielläkin menee kaikki hyvin, isompikin on kuitenkin sellainen reipas neiti. Kun on hetken tarkkaillut tilannetta, niin on innolla vauhdissa mukana. Mutta jännittäähän se, tottakai. Lasta ja vanhempia.
Mulla on se hassu tilanne, että en vie lapsia enkä hae hoidosta. Tavallaan tietenkin helpompaa, mutta tuntuu myös kurjalta vetäytyä sivuun koko touhusta. Siksi ensimmäisenä päivänä halusin olla mukana ja varmasti tulee muitakin poikkeuksia. Toisaalta tässä alussa onkin ehkä parempi, että minä en ole ovella mukana yrittämässä itse pidätellä itkua.
Tuokin on niin kiva kuulla, että ei päivähoidosta monellekaan ole sitten kuitenkaan jäänyt huonoja muistoja. Itse vaan kun en ole koskaan ollut, niin tuntematon tuntuu pelottavammalta.
Hyvä,hyvä että hoitoilut on alkaneet suht asiallisesti!Kyllä se siitä vielä helpottaa :) Maria
VastaaPoistaKyllä se. Ja vaikka välillä tulisi takapakkiakin, niin eiköhän yleissuunta ole helpompaan päin. :)
PoistaHengessä mukana! Kyllä se siitä lähtee, kunhan aikaa hieman kuluu :)
VastaaPoistaMeillä isoveikalla oli tänään eka täyspitkä (toistaiseksi 8-15) hoitopäivä ja se oli selkeästi paljon rankempi kuin viime viikon aamupäiväkokeilut. Oli tosi väsyksissä illalla ja riehui vaan ja sitten itkeä tuhersi väsymystään joka asiassa. Kaatoi kahteen kertaan lasinsakin, raukka pieni.
Mutta: oli tänään leikkinyt myös sen oman ryhmänsä toisen ikäisensä pojan kanssa, jonka kanssa ei viime viikolla uskaltanut/halunnut leikkiä. Pojat olivat siis leikkineet tänään kolmisin. Ja tämä poika oli jopa halannut isoveikkaa tänään! :)
Ei se teidän tyttökään yksin jää. Kyllä hoitaja pitää siitä huolen :)
Samaa väsynyttä iltameininkiä meilläkin! Jotenkin kun päivän pitää tsempata, niin kaikki purkautuu illalla.
PoistaHienoa, että teilläkin oli myös uusia kivoja juttuja mahtunut päivään.
Kyllä se tästä!
Pikku hiljaa jokainen päivä menee paremmin! :)
VastaaPoistaTuosta syömisestä piti kommentoida, että meidän pojat kieltäytyvät usein syömästä hoidossa, leipää korkeintaan puputtavat. Siksi annetaan heille aamupala kotona, että saavat edes jotain vatsaansa päivän aikana... :o
Niin on. :)
PoistaTäytyypä muuten miettiä samaa, jos ei ala ruoka maistua. Ja jotenkin helpottavaa kuulla, että muutkaan eivät välttämättä suostu syömään, vaikka muuten menisi kivasti.
Kuulostaa tutulta, meilläkin pikkusisko on helpommin sopeutuvaa tyyppiä. Mutta äitinä olo on kait jatkuvaa huolehtimista. Eikä sitä yhtään auttanut tuo esikoisen kouluun meno. Samat kysymykset minäkin esitän eli kenen kanssa leikit ja oliko mukavaa ;). Esikoinen itse on osoittanut yllättävää reippautta ja kyllähän se elämä kantaa. Täytyy vain luottaa siihen joka elämänvaiheessa. Mutta varmasti riipaisee hoitoon jättäminen, saati sitten kun jätät pienen pojan ison repun kanssa koulun pihalle, joka on täynnä isoja lapsia.. Mutta ei tuo ekaluokkalaista hetkauttanut eli kyllä se ikäkin tekee tehtävänsä. Itseluottamus ja rohkeus kasvavat.
VastaaPoistaTsemppiä meille kaikille ;)!
On tämä syksy kyllä hurjaa suurten mullistusten aikaa! Monessa perheessä. Ja teillä esikoinen meni jo kouluun. Huh. Sitäkin tässä tuli mietittyä jo, että miltähän se sitten mahtaa tuntua. Valtavalta varmaankin. Ja hienolta sitten nähdä, miten ekaluokkalainen onkin itse jo niin reipas ja valmis.
Poista