Joskus on vain muutettava päivän suunta

Nyt on ollut jotenkin ankeaa. Meillä on ollut sairastelukierre päällä, kaikki perheenjäsenet olemme vuoroperään olleet virustaudissa ja itselleni siitä jäi astmaattisena ja allergia-aikaan pitkittynyt yskä ja hengenahdistus. Edellä mainituista syistä, en ole sitten päässyt myöskään harrastamaan liikuntaa ja se kurjistaa heti yleismielialaani. Lääkekuureja on jos jonkinmoisia, niilläkin on vaikutuksensa.

 

Perjantaina iltapäivällä, juuri kun kaikki hammashoitolat olivat sulkeneet ovensa, minulta irtosi juurihoidettu hammas. Söin purkkaa ja yhtäkkiä, naps ja kops, hammas poissa. Se oli inhottavaa. Mielessäni vielä kuvittelin, miten ne kaikki nyt liikkeellä olevat virukset ja bakteerit tekevät joukkohyökkäyksen sinne hammaskoloon.

 

Lauantaina vietin sitten 3,5 tuntia hammashoidon päivystyksessä. Yskien ja harmistuneena. Ettätämäkinvielä.

 

Sitten tapahtui jotain. Kuuntelin sivusta vieressä istuvien miesten keskustelua, joista toisen terveystilanne pysäytti. Sai minut toteamaan itselleni, että nyt loppuu turha valitus. Eihän tässä mitään hätää ole. Toisilla on ihan oikeasti.

 

Kun ajelin kotiin, päätin, että nyt pitää tehdä jotain kivaa. Nyt on muutettava tämän päivän suunta.

 

Joskus meidänkin perhe pystyy nopeisiin lähtöihin, näköjään. Noin 15 minuutissa olimme koko poppoo autossa ja matkalla Vaasaan, tällä kertaa kylpylä Tropiclandiaan.

 

Ja niin viime lauantaita ei muisteta päivänä, jolloin istuin 3,5 tuntia hammaspäivystyksessä yskien. Se muistetaan päivänä, jolloin poika oppi sukeltamaan.

 

Se oli hyvä päivä.

 

 

                              

Uimaan oppiminen - kellukkeilla vai ilman?

 

Meidän perhe oli viime viikonloppuna kylpyläreissulla, siitä lisää myöhemmin. Pääosassa oli tietenkin uinti ja lapset polskivat innoissaan useampaankin otteeseen minireissun aikana. Just sopivaa puuhaa kauniin pakkaspäivän iloksi. ;)

 

Kylpylässä oli käytettävissä lasten vesivöitä, joihin ihastuimme välittömästi. Tyttökin pääsi syvään altaaseen polskuttelemaan ja "uimaan" aivan oikeita liikkeitä tehden isin luota äidin luo. Mietimme, että tällaiset on hankittava molemmille!

 

Sitten tapasimme kylpylässä sattumalta sukulaislapseni, joka ei ole vielä edes täyttänyt kolmea vuotta ja oli siellä syvässä altaassa ilman mitään kellukkeita ja ihan oikeasti ui. Eikä vaan uinut, vaan hyppeli reunoilta altaaseen ja siitä sitten polskutteli menemään. Wow. No, kyseessä on siis kahden liikunta-alan ammattilaisen lapsi, ja he ovat tosiaan käyneet uimassa lähes joka viikko aivan tyttösen syntymästä asti. (Häsh, miksi pitää itse olla välillä niin saamaton uintireissujen suhteen).

Aloin miettimään, että onko kuitenkaan järkeä siinä, että lapset kelluvat pinnalla vesivyöllä ja vielä käsikellukkeetkin päällä? Yleensä tosin ovat käytössä olleet vain käsikellukkeet, mutta nyt tuo uusi tuttavuus, vesivyö, hurmasi.

 

Kyselinkin sukulaislapsen isältä, että mitä hän suosittelee: onko parempi, että lapsi tottuu heti olemaan ilman kellunta-apua vai että hän tutustuu ja ihastuu veteen kellukkeiden avulla. Hän totesi, että käsikellukkeet ovat siitä huonot, että ne laittavat kädet uimisen kannalta väärään asentoon. Vesivyön eduksi voidaan laskea, että se mahdollistaa oikeanlaiset liikkeet.

 

Mutta ehkä ei kannata liikaa topata lapseen kellukkeita. Eikä toki lasten altaassa niitä tarvitse ollenkaan. Mutta välillä voi varmaankin vähän joustaa ja fiilistellä, antaa lasten vain kellutella, jos haluavat. Ja uimapaikkakin tietenkin säätelee asiaa, uiko matalassa vedessä vai onko ainoa vaihtoehto syvä allas.

 

Lasten vesivöistä löytyy lisää tietoa täältä. Voisi sellaisia kuitenkin harkita.

 

Uivatko teidän lapset kellukkeilla vai ilman?

 

 

 

 

 

P.s. Kuvan uimapaikka ei liity postauksessa olleeseen kylpylään. Lapset ovat aitoja ja liittyvät asiaan.