Talokuumetta ja lääkettä siihen

Olen aina ajatellut, että joskus minulla on oma talo.

Ensimmäinen omistusasuntomme oli 1970-luvulla rakennetussa kerrostalossa. Näppärä sijainti ja mukavat maisemat. Isohko ollaakseen kaksio. Se huoneisto on muistoissa aina rakas paikka: meidän ensimmäinen yhteinen ikioma koti ja se koti, jonne esikoisen sairaalasta kannoimme.

Sitten muutimme ihan uuteen rivarikolmioon. Oma pieni piha! Kaikki uutta ja kiiltävää. Mikään ei repsota mistään. Maalit, tapetit ja laatat on valittu oman maun mukaan. Keittiö ja lattia oli jo tilattu siinä rakennusvaiheessa, kun ostimme tämän, mutta onneksi nekin olivat oikein mieluisia. Valkolakattu tammiparketti olisi ollut oma valintanikin. Kuopuksemme ensimmäinen koti.

Talokuume on ollut pari vuotta syrjässä, tässä on asusteltu oikein tyytyväisinä. Nyt elohopea kuitenkin pompsahti taas ylös. Mikähän siinäkin on, että talokuume syttyy aina kesällä? Talvella sitä kai vaan on tyytyväinen, ettei tarvitse murehtia lämmitysjuttuja tai lumien kolaamisia tai mitä kaikkia omakotitalon murheita voi ollakaan.

Talokuumetta nostatti myös hyvien ystäviemme ratkaisu, kun pitkään taloa etsinyt Kirsikan perhe osti alkuperäiskunnossa olevan rintamiestalon ja aloitti remontin. Kirsikan sisko Katjuska perheineen löysi myös samaan aikaan muutamien mutkien jälkeen oman kotitalonsa, 1980-luvulla rakennetun "käkikellotalon". Siskosten uusista taloista ja muista jutuista voi lukea lisää heidän yhteisblogistaan täältä.

Viimeisimpänä - ja tärkeimpänä - syynä talokuumeen tuloon akuutiksi oli se fakta, että poika on enää vuoden hoidossa ja sitten koittaa eskari. Olisi järkevää tehdä taloratkaisu siis seuraavan lukuvuoden aikana, jotta ei eskarivuonna tai heti sen jälkeen vaihdettaisi maisemaa ja kuntaa.

Kun huomasimme synnyinkunnassani olevan myynnissä ehdottomasti harkittavan talon, tuli mieleen, että tässäkö se nyt on. Talo oli niin järkevänoloinen ostos kuin vain olla voi. Hieman yli kymmenenvuotias talo sijaitsi lähellä miehen työpaikkaa, oli erittäin hyväkuntoinen ja todellakin kohtuuhintainen. Oli pakko miettiä, että nyt on ehkä tehtävä nopeita ratkaisuja.

Pohdin kovasti sitä, onko talon oltava unelmien talo vai voiko sen ostaa järjellä. Jos ostaa järkitalon, voihan silti vielä joskus saada senkin talon, joka tuntuu siltä oikealta. Tai sitten järkitalosta voi tulla tunnetalo, kun siitä tulee koti.

Kävi ilmi, että järkitalo oli järkevä ostos niin monen muunkin mielestä, että siitä kisaamaan emme millään ehtineet. Eihän meillä ole vielä edes oma asunto myynnissä.

Järkitalon meneminen sivu suun ei harmittanut sen kummemmin, mutta mieltä jäi yhä pahemmin kutkuttamaan ajatus omasta talosta. Tarvittiin ratkaisuja.

Ratkaisu on nyt mahdollisesti löytynyt täysin vastakkaisesta suunnasta ja siitä kaikkein eniten tunnetalosta. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan ostamme minun lapsuudenkotini, jonka oma paappani on rakentanut. Kotimme olisi viiskytluvulla rakennettu rintamamiestalo, lasten nykyinen mummola.

Vanhemmilleni rakennamme pienen talon suht lähelle. Miksi emme mieluummin rakenna itsellemme, on muutama kysynyt. Mietimme sitäkin, mutta kun selailin talokuvastoja, en osannut olla ajattelematta, että tähän pitäisi olla jokin palo ja innostus. Halua rakentaa uusi talo, malttamattomana odottaa sen valmistumista. Niitä tunteita ei ollut.

Uusia kuvioita aletaan valmistelemaan saman tien - vanhemmat selailevat talokatalogeja ja me mietimme remppa-asioita - mutta muuttoon menee vielä vuosi. Ja hyvä niin, koska haluaisin, että lapset olisivat vielä ensi vuoden maailman parhaimmassa hoitopaikassa.

Välillä hirvittää, nämä ovat isoja asioita. Lähinnä tekee kuitenkin mieli lukea sisustuslehtistä ideoita, miten teemme mummolasta meidän kodin.

Uusi vuosi, uusi Suri ja uusi vauva

Äitini teki molemmille lapsille joulupukin konttiin päiväpeitteet. Tyttö sai aivan hurmaavaan perhospeiton ja siihen sopivan tyynyn. Pojan sängyn uudet päällysvaatteet esittelen myöhemmin. Huomatkaa muuten, miten yksilölliselle linjalle olemme lähteneet tytön sängyn suhteen. Jotain todella persoonallista! Heh. Ikean Minnen sänky. Onhan se suloinen ja tykkään kyllä, mutta toivon, että joskus jossain törmäisin ihanaan vanhaan rautasänkyyn, joka syrjäyttäisi tämän.

Joulupaketista tytölle löytyi myös Pomp De Luxin Suri Little Dress, jonka veljeni avovaimo meille oli haalinut (kiitoskiitoskiitos!). Uusimman malliston juhlamekot eivät olleet niin mieleeni ja edellinen khaki Suri-mekko kävi jo pieneksi ja löysi uuden omistajan, joten tämä uusi paljettiunelma oli enemmän kuin mieleinen.

 

 

 

 

Tyttö sai lahjaksi myös Baby Born -vauvanuken, jolle mumma oli tehnyt kehtoon peiton ja tyynyn samasta perhoskankaasta. Kehto on viimevuotisia joululahjoja ja oli jo tyttösen tädillä aikoinaan leikeissä.

 

 

 

Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, meidän tyttö on ollut aina kiinnostunut leikkimään nukeilla. Serkkuvauvan syntyminen sai tytön hoitelemaan nukkeja ja pehmoleluja entistäkin innokkaammin. Baby Born -nukke olikin siis todella mieluinen. Kun luin ohjeesta, että kun Baby Born -nukelle juottaa tuttipullosta maitoa (vettä), se oikeasti pissaa, kiinnostui poikakin siitä. Sitten kun vauveli oli tirauttanut yhdet nesteet pottaan, pojan mielenkiinto loppui. Se oli niin nähty jo se touhu.

Baby Born -nukessa tosin oli pari muutakin toiminnallisuutta. Sille voi syöttää puuroa (!), jonka jälkeen se voi tehdä myös isommat tarpeet pottaan tai vaippaan. Öööö... ei kiinnosta kokeilla. Meille riittää kyllä tuo yksi vaippapylly, jota pitää opettaa pottailuun (ei kiinnosta häntä).

Yksi toiminnallisuus on myös se, että kun nuken oikeasta kädestä painaa kovaa, siltä tulee kyyneleitä silmistä. Siis mitä? Näin nukke siis opettaa vauvan hoitamista: kun lasta repii ja musertaa, siltä tulee itku. Okei, niinhän se tietenkin on. 

Yritystä pitää hengissä

Tähän mennessä olen tappanut kaikki kukat, joita kotiini on tullut. Jopa ne miehen poikamiesboksista meille tulleet kaksi viherkasvia, jotka varmasti eivät olleet aikaisemminkaan olleet hyvällä hoidolla, mutta silti olivat kukoistaneet. Sain kukkatraumoja myös eräässä kesätyöpaikassa, jossa esimieheni antoi lomansa ajaksi kukkansa hoitooni ja ne menehtyivät saman tien.

Ehkä viitisen vuotta sitten päätin yrittää tosissani. Hankin muratin ja luin, miten sen saisi pidettyä elossa. Yritin olla kastelematta liikaa ja liian vähän, jopa suihkuttelin sen lehdille vettä suihkupullolla, kun jostain kuulin, että muratti tykkää sellaisesta. Parissa viikossa se kuoli. Jälkeenpäin kuulin, että muratti ei todellakaan ole mikään helpoin mahdollinen kasvi. Ja sitten myös jotain siitä, että kodissa voi olla joko muratti tai rakkautta, ei kumpaakin. Aika veemäisen kuvan kukkanen kyllä itsestään lyhyessä ajassa antoikin.

Lokakuussa äitini toi lahjaksi orkidean. Se on mielestäni yksi kauneimmista kukista. Ajattelin, että sitä en ainakaan onnistu pitämään hengissä, se näyttääkin jo niin herkältä ja hennolta. Että jos veemäisen muratin tapoin, niin tämän nyt ainakin. Vielä se kuitenkin sinnittelee ja näyttää upealta, saa nähdä.

Luulen, että ylihoidan kasveja ja kuihdutan ne sillä. Olen jotenkin paniikissa ja odotan vaan, että pian tapahtuu jotain huonoa.

Välillä on vaikeaa olla sortumatta samaan lasten kanssa - ylihoitamiseen. Välillä tekisi mieli olla koko ajan hössöttämässä ja varoittelemassa, jotta ei vaan kävisi huonosti. On tietenkin tilanteita, joihin on pakko puuttua, mutta sitten on niitä tilanteita, jolloin pitää antaa vaan lapsen mennä ja kokea. Ei ylikastella, ei alikastella eikä panikoida.

Pidetään peukkuja orkidealle!

Vaaterekki mekoille ja muille lastenvaatteille (ilman kädentaitoja)

Olen etsinyt jo pitkään lastenvaatteille sopivaa vaaterekkiä. Sellaista, jonne lähinnä mekot voisi ripustaa sievästi ja ne voisivat olla esillä. Olen googletellut ja kummastellut, mutta sellaista ei ole löytynyt.

On löytynyt upeita DIY-viristyksiä, jotka muka on NIIN helppo tehdä itse. Siitä vaan taittelet vähän rautaa söpöiksi kiemuroiksi ja avot! Tai nikkaroit puusta, mikä pitäisi tietenkin pohojalaaselta luonnistua ihan syntymälahjana. No, ei luonnistu.

Minä NIIN haluaisin, että näillä käsillä olisi lahjoja taiteilla jotain, mutta ei vaan tunnu onnistuvan. Opiskeluaikoina aloitin keramiikkakurssin ja kuvittelin itseni dreijaamassa toinen toistaan upeampia vaaseja ja maljakoita. Taiteilijaurani tyssäsi kuitenkin jo ensimmäiseen tehtävään: piti tehdä kukkopilli, mutta tuhannen yrityksen jälkeen saldoni oli vain savilaatta, jossa oli oma kädenjälkeni.

Että enpäs lähtenyt sitten yrittämäänkään mitään vaaterekin muotoilua.

Onneksi on Ikea ja mielikuvitusta. Pöytälevyä pystyssä pitämään tarkoitettu LERBERG-pukkijalka toimii hyvin pikkuihmisten vaatteiden rekkinä.

Enää tarvitsisi keksiä, että minne ihmeeseen tällainen minikokoinen vaaterekki sopii ilman, ettei sitä tule potkittua joka välissä. Sitä ei tullut kyllä aikaisemmin ajateltuakaan.

Voi, kunpa meillä olisikin upea, iso pukeutumishuone! Ja vielä joku, joka pitäisi sen järjestyksessä.

Lastenhuoneen tapetit ja hyllyjen päälliset

Tarkoitukseni on jossain vaiheessa laittaa enemmänkin kuvia lastenhuoneesta, mutta katsotaan nyt ensin seiniä ja kurkistetaan hyllyjen päälle.

Meillä ei lastenhuone arvatenkaan näytä erityisesti pojan tai tytön huoneelta. Kun valitsimme tapetteja, meillä oli 2-vuotias poika ja masuvauva, josta veikkailtiin tyttöä. Päädyimme (tai siis minä päädyin) sitten siihen, että seinien on oltava pohjaväriltään vaaleat, mutta lisänä on perusvärejä punaista ja sinistä.

Nyt huoneessa on yksi seinä valkoinen maalattu (ikkunaseinä) ja kolme tapettiseinää. Kahdella seinällä on sinisiä tähtiä vaalealla taustalla ja yhdellä seinällä on sinisiä ja punaisia raitoja vaalealla taustalla. Valinnan jälkeen jännitti, koska tuntui hurjalta, että yhteen huoneeseen tulee noinkin vahvoja värejä, kun muuten meillä on hyvin maanläheiset ja vaaleatkin värivalinnat. Mutta lastenhuone saa näyttää lastenhuoneelta.

Lopputulokseen olen ollut hyvin tyytyväinen. Poikakin tykkää tähtihuoneestaan (joka vähän on siis tytönkin).

Tykkään Mailegin tuotteista ja ostelisin niitä vaikka kuinka paljon (jos olisin miljonääri). Näiden pupujen paikka oli pitkään lastenhuoneen hyllyn päällä, mutta nykyään tyttö haluaa ne aina leikkeihinsä (kuva on siis lavastettu). Hyvä niin!

Kaapin päälläkin on Mailegia. Ihana Nooan arkki, jonka poika sai yksivuotislahjaksi kummisedältään.

Ei himmeli joulua kaipaa

Näin äidilläni Pentikin himmelin ja ihastuin välittömästi. Äitikin huomasi hullaantumiseni ja hankki minulle oman kappaleen.

Onko himmeli joulujuttuja? Ei kai? Tai vaikka olisikin, niin eipä tuo haittaa. Tämä löysi paikkansa tästä ja saa pysyä siinä ainakin kevätauringon kajastuksiin asti. Tai sitten aina.

Tiukasti joulusta kiinni

Tänään koitti arki, kun lasten isi lähti töihin. Nyt me ollaan taas kotona kolmistaan. Tai no, kaksistaan, sillä tänään on tyttöjen päivä, kun poikakin on mummolassa. Eilen heitin suklaille ja herkuille hyvästit (vielä piti ennen puolta yötä ahmia hulluna), koska tänään alkaa taas terveellisempi, raikkaampi ja liikkuvampi elämä. Jouluna sai ahmia ja löhötä, mutta nyt on ryhdistäytyttävä.

Tänä vuonna joulun riisuminen kodista ei tule olemaan helppoa. Meillä asuu nimittäin pieni tonttu, joka tykkää joulusta aivan mielettömästi. Pojalla on kaksi tonttupukua (kuvassa toki paita Polarn O. Pyret) ja ne ovat olleet aatosta asti vuoroperään päällä. Yöt ja päivät. Hän tulee pitämään joulusta kiinni viimeiseen saakka.

Onneksi loppiaiseen on vielä muutama päivä. Äidillä on pari päivää aikaa keksiä, miten lieventäisi sitä joulun lähtemisen surua, joka on välttämättä edessä, kun kuusi viedään pois pois pois.