Angry Easter Bird ja uudet kujeet

Kaikenhan piti mennä näin: kylvetään rairuoho yhdessä lasten kanssa, riemuitaan kasvun ihmeestä, askarrellaan pääsiäistervehdykset koko suvulle ja kummeille, askarrellaan suloisia koristeita naapureille vietäviin pajunoksiin ja asetellaan onnelliset tiput ruohon sekaan.

Miten ihmeessä se pääsiäinen pääsi näin yllättämään?

Ei ole rairuohoa, on vain vihaisen näköinen tipu (ja kaksi sen kaveria) etsimässä jotain vihreää. Häpeäkseni täytyy vielä myöntää, että tämä rairuohohan ei siis ollut ostettu tätä pääsiäistä varten vaan vuosi sitten.

Ja entäs ne askartelut? No, nekin unohtuivat, vaikka oli tällainen pääsiäisaskastelujen fast food -pikapakettikin hankittuna. Siitä täytyy tosin sanoa, että sekin hankittiin jo vuosi sitten ja silloin askartelin pojan kanssa VIISI pääsiäiskorttia.

Virpomisvitsoja ei ole koristeltu, koska meidän lasten kohtalona on ilmeisesti elää ilman virpomistouhuja. Meilläpäin virvotaan ja trullitellaan vasta pääsiäislauantaina ja koska pääsiäisenä on pitkät pyhät, lähdemme silloin yleensä aina sinne lasten kaukaisempaan mummolaan. Ja siellä päin virvottiin jo viime viikolla.

Piukkuisen on siis suunnitelmat menneet mönkään, mutta mitäpä tuosta. Väliäkös sillä ruoholla, kun ei olla täällä edes pääsiäisen aikaan paikalla ja hei, kyllähän nuo siemenet vielä ensi vuoteen säilyvät (tai sitä seuraavaan). Lohdutukseksi (itselleni) täytyy myös sanoa, että poika kyllä askarteli kerhossa yhden tipun ja mumman kanssa oli maalannut muniakin.

Nyt tehdään uusi suunnitelma, oma suunnitelma! Perjantaina illalla pääsiäispupu voisi piilottaa suklaamunia eri puolille sitä kaukaisempaa mummolaa ja lauantaina lapset voisivat kartan kanssa etsiä niitä. Ihan kiva ajatus.

Ruohoton tipu + me toivottelemme Kaunista Pääsiäistä kaikille!

Sitruunariippuvainen terveellisemmällä tiellä

Olen aina tykännyt liikunnasta ja kun liikuntavaihde on kääntynyt päälle, on ruokavalio seurannut perässä parempaan suuntaan jotenkin automaattisesti. Välillä vaihteisto on ollut epäkunnossa ja olen jumittanut löhömöhömeininkiin. Niin kuin nyt aluksi kahden lapsen kanssa. Tuntui, että aikaa ei millään riitä liikkumiseen, siis muuhun kuin mitä lasten kanssa tulee luonnostaan.

Nyt on taas vaihdekeppi saatu väännettyä pois pakilta ja ykköseltä, nyt mennään! Aikaisemmin jo kerroinkin, että menin ystäväni kanssa ilmoittautumaan puolimaratonille Helsinki City Runiin, vaikka en ole koskaan harrastanutkaan juoksua tai edes pitänyt siitä (lievästi sanottuna). Tammikuusta lähtien olen sitten pyrkinyt treenamaan vähintään neljänä päivänä viikosta: yhtenä päivänä käyn tuplajumpassa (Piloxing+Zumba) ja muina päivinä joko juoksemassa, hiihtämässä tai uimassa. Kahden lapsen äiti kiittää omasta liikunta-ajastaan aviomiestään sekä lasten isovanhempia, thanks tack merci danke ja kaikkea paljon.

Talvijuoksu on usein maistunut puulta ja olisinkin melkein aina mieluummin mennyt hiihtämään. Astetta mukavammaksi liukkailla eteenpäin rypistely kuitenkin muuttui, kun hommasin Icebug-nastalenkkarit.

Ja toinen aste kohti kivempaa on otettu nyt, kun aurinkoiset kevätsäät ovat saapuneet lenkkipolkujen varrelle. Jeeeeees!

Olen pyrkinyt myös syömään paremmin. Syömään sellaista, jossa on jotain järkeä. Joka maistuu hyvälle, ravitsee, antaa voimia tai suojaa. Paljon kasviksia, mukavasti hedelmiä ja sopivasti rakkaan aviomieheni tekemiä loistokokkauksia. Vähemmälle tai pois kokonaan pyrin jättämään pitkälle jalostetut elintarvikkeet, keinotekoiset makeutusaineet, einekset ja puolivalmisteet. Omia ei niin loistavia kokkauksiani ei myöskään kannata kovin paljoa ahmia: desi salaatin vieressä riittää. :D

Sokeria pyrin käyttämään niin vähän kuin mahdollista, mutta voi hyvänen aika, jos meidän kaapissa on herkkuja, niin kyllä minä ne ahmin. Joten niitä ei saa olla, eikä viime aikoina ole ollutkaan. Pääsiäisen (pääsiäissuklaamunien) jälkeen on varmasti pidettävä viikon totaalisokerilakko. Sitten voi taas palata sallivammalle linjalle.

Joka päivä syön, tai siis juon, sitruunan. Välillä appelsiinilla höystettynä. Luulen, että olen tullut sitruunasta riippuvaiseksi. Jos en saa päivittäistä sitruuna-annostani, tulee heti tunne, että energiatasot heikkenevät ja flunssapöpö alkaa narskutella torahampaitaan. Niin varmaan joo. Mutta ei mikään huono riippuvuus, eihän.

On se ihana!

Siis Suri-mekko. Paljon nätimpi kuin kuvissa. Ja vaikka harmitti, että roosat Surit loppuivat niin nopeasti, niin kyllä tämä khakikin on kaunis väri (ja outo sana).

Meidän pakettiin mahtui myös yksi yllätys. Muistelin aivan tilanneeni pojalle t-paidan, mutta tilasinkin tällaisen raitapaidan. Hauska väriyhdistelmä ja hyvä siis näin!
 

Paljon iloa langasta

Kyllä tämä pojan päiväunettomuus on hankala pala. Siinä on toki puolensa: ehdin tehdä ruuan rauhassa, koska sen ei tarvitse olla heti valmiina, kun tulemme ulkoilemasta ja toisaalta voin tehdä pojan kanssa sellaisia asioita, jotka olisivat vaikeita pikkusiskon läsnäollessa. Ja sekin on huippua, että illalla uni tulee Aatteelle hyvin. Mutta se väsykiukku, huh huh. Se iskee viimeistään iltapäivällä ja on välillä melkoista. Eikä lapsi millään suostu silloinkaan päiväunille, ei millään. Yhtenä päivänä oli pakko vain istuttaa molemmat tuplarattaisiin ja lähteä kävelemään. Sinne simahti kolmevuotias rattaisiin, heti.

Tänään pikkusiskon nukkuessa leikittiin langanpätkällä. Ensin asennettiin lanka keittiön tuolien väliin ja hypättiin korkeutta.

 

Kun hypyt oli hypitty, neulottiin. Kuulemma niin kuin mummo. Kutimet tosin lensivät nurkkaan minuutissa: "Ei tästä tule yhtään mitään!". Mummolla kyllä tulee. Näissä puuhissa poika on siis tullut selvästi äitiinsä.

x

Jännityksellä odotamme, miten väsynyt iltapäivä tänään on. Ehkä poika sitten pikkuhiljaa tottuu tähän, kun kerran päikkäreillekään ei enää suostu.

Pop-välikausipalapeli on valmis

Missio: Molemmille lapsille Polarn O. Pyretin välikausitakit, kuorihousut ja windfleece-takit. Hyväkuntoiset, taloudellisesti järkevästi.

Status: Tehtävä suoritettu.

Ensimmäinen osasuoritus oli Aatteen takki. Löysin vihreän, aivan uudenveroisessa kunnossa olevan takin Facebookin POP-kirppikseltä. Ainoa käytön merkki oli nimikointi. Tällaisia laatutuotteita ostan välillä mielelläni myös käytettynä, koska voi luottaa siihen, että reippaankin rymyäjän jälkeen ne voivat olla hyvässä kunnossa.

Housut ostin uutena kaupasta, kun ajattelin, että ne menevät sitten aikanaan myös Vikelle. Mustan windfleecetakin ostin toiselta Facebook-kirppikseltä. Fleecetakki on enemmän käytetty, mutta silti hyväkuntoinen.

 

Kerrankin löytyi takki, jossa voi vetää vetoketjun ylös asti, eikä kaulus häiritse poikaa. Housut on myös helppo pukea ja riisua sivuvetoketjun ansiosta. Kauluksen kohdalla on tuollainen musta suoja, joka on aivan ihanan pehmeää materiaalia.

Vikelle löysin pinkin takin huuto.netistä. Se ei ole niin loistokunnossa kuin Aatteen takki, mutta täysin siisti kuitenkin. Tytön windfleecetakki oli Facebook-kirppislöytö, täysin uudenveroinen sellainen. Olin ajatellut, että housutkin voisin tytölle ostaa käytettynä, mutta koska käytettyjen hinnat tuntuivat nousevan niin hullun korkealle, päätin ostaa uudet. Ei kirpaissut yhtään, kun tuntuivat niin hyviltä ja jälleenmyyntiarvo on tosiaan erinomainen.

Hahaa, tyttöseni! Tämä windfleecetakki päällä et voikaan enää heittää hanskoja pois. Nämä peukkupaikalliset hihat ovat loistokeksintö.

Rähinäaamusta kivaksi päiväksi

Tämä aamu ei ollut niitä parhaimpia. Tyttö on alkanut heräämään liian varhain (äidin mielestä), ja poika taas nousi känkkäränkkälänkkälönkkäjalalla (ja äiti taisi kammeta pedistä liian varhain myös sillä väärällä jalalla). EI-sana raikui kodissa koko aamun. Aate hoki, että ei ole mitääääään tekemistä ja äiti taisi olla samaa mieltä. Oli jotenkin tylsää.

Sitten keksimme lähteä seurakunnan äiti-lapsi-piiriin. Siellä on pallomerikin! Siellä on ollut niin liian täyttä monesti, että siksi emme ole siellä käyneet enää viime aikoina. Nyt porukkaa oli sopivasti, lapset liukuivat mereen noin tuhat kertaa ja minä sain jutella aikuistenkin kanssa keskellä päivää. Olipas mukavaa.

Olin myös niin ylpeä pikkupojastani, joka osoitti hienon isoveljen elkeitä. Aate huolehti, että pikkusisko pääsi aina pois liukumäen alta ennen kuin kukaan laski alas.

Kerhoilun jälkeen tyttö meni päiväunille vaunuihin takaterassille ja poika alkoi tehdä lumikakkuja ja lauleskella jotain hiekkakakkulaulua. Joskus, hetken aikaa päivästä, elämäni on tällaista: takaterassilla auringonpaisteessa rentoilua. Ja sitten kymmenen minuutin päästä mennään taas vauhdilla, eikä se mitään, tulipahan hetki löhöiltyä vaan. Näillä säillä on mukava olla "osa-aikaulkotyöläinen".

Raikkaita POP-paitoja molemmille

Lasten vaatekaappi sai ensimmäisen tuulahduksen kevättä ja ehkä jopa kesää (jaa enkö muka ole hankkinut tytölle vielä kesämekkoja, höpö höpö), kun sinne saapuivat raikkaat Polarn O. Pyretin Basketball-raitapaidat. Nämä ovat sellaista ohuempaa kangasta ja tulevat siis käyttöön vähän ilmojen vielä lämmetessä. Tai mikäpä estää käyttämästä heti, jos laittaa alle toisen paidan. Pojalle tuli vihreää ja sinistä raitaa, tytölle punaista.

RAIKASTA! RAITAISTA! :)

Ikean teltta ja matto

Veljeni puolisoineen piipahti Ikeassa viime viikonloppuna ja pyysimme tuomaan lapsille sirkusteltan ja liikenne-/autoratamaton. Lapset olivat innoissaan teltasta ja sisään möngittiin ennen kuin rakennus oli edes kokonaan pystyssä. Ja sitten reissattiinkin edes takaisin.

Sellaisen puolen tunnin telttailun jälkeen lapset halusivat automaton auki ja pikkuautot peliin.

Teltan ja autoleikkien parissa lapset viihtyivät noin 45 minuuttia (pitäen sisällään teltan rakentamisen) eli kovin kauaa ei uutuudenviehätystä kestänyt. Jotenkin se menee aina niin, että kun antaa tavallaan valmiin leikin, se ei kiinnosta lapsia kovin pitkään. Yksivuotias ei tietenkään jaksa mitään kuin hetken, mutta kolmevuotias saattaa leikkiä itse kehittämiensä leikkien parissa välillä uskomattoman pitkään. Nyt poika on monena päivänä leikkinyt parkkitalolla, jonka ylimpään kerrokseen hän on rakentanut lavan, jossa bändi (Fröbelin Palikat) soittelee. Siellä on rumpusettiä ja kosketinsoittimet ja pari kitaristia. Teltta ja automattokin saavat varmasti vielä kovaa käyttöä, kunhan lapset itse keksivät leikit niiden ympärille.

Mummolan uusi menopeli

Täällä lähimummolassa on lapsille paljon leluja. Toki lapset siellä viettävätkin melko paljon aikaa, joten onhan se mukava, että on tekemistä. Iso osa leluista on minun ja veljeni vanhoja, mutta toki mumma sortuilee aika usein hankkimaan uusiakin. Viimeisin ostos oli läheisen lelu- ja sisustustavaraliikkeen loppuunmyynnistä: näpsäkkä paloauto.

Tämä oli molempien lasten mieleen. Pojalla on muutenkin palomiesleikit hurjassa vedossa: ei muuta kuin kypärä päähän ja tällä kiidettiin sammuttamaan tulipaloa. Tyttö taas tykkäsi, kun oppi itse keinumaan.

Silloin, kun molemmat halusivat paloauton päälle yhtä aikaa, vietiin viereen aikaisempi ostos samasta liikkeestä. Tämä formula kelpasi hyvin aina toiselle. Mikä on ihme sinänsä, yleensä sen kun pitää olla juuri se tismalleen sama lelu.

Viikonlopun mummolameininkiä

Viikonloppuna oli tarkoitus siivota kotona, tehdä hakemusta vakuutusyhtiölle, maksella laskuja, pestä pyykkiä ja välissä ehtiä juosta pari lenkkiä. Jotenkin kaikki muu jäi tekemättä paitsi juoksulenkit, ja viikonloppu hujahti mummolan suunnalla. Meillä on nykyisessä asuinpaikassa se onni, että toinen mummola on ihan lähellä, vajaan 20 kilometrin päässä. Lauantaina ajattelin ottaa tytön mukaan ja ihan vain piipahtaa mummolassa matkalla erään lelu- ja sisustusliikkeen loppuunmyyntiin. Vaan helpompi oli jättää Vikke sitten isovanhempien hoiviin shoppailujen ajaksi - ja sitten vielä, hups, lenkinkin ajaksi. Mummolapiipahdus venähti puoleksi päiväksi: tyttö tykkäsi ja mumma ja paappa myös.

 

 

Usein sunnuntaisin menemmekin sitten koko perhe mummolaan. Siitä on tullut mukava tapa, sunnuntailounaskin on ollut kiva nauttia suuremmalla porukalla ison pöydän ääressä. Tällä kertaa kuitenkin hajaannuimme lounasaikaan tyttö- ja poikaporukoiksi, kun miehet lähtivät metsään. Aate nautti metsäreissusta isin ja paapan kanssa. He olivat syöneet eväitä metsämökillä ja sitten vain samoilleet ympäriinsä.

Tehtävälistaan ei siis tullut rukseja viikonlopun aikana, mutta mukavaa oli. Perheaikaa, perheaikaa.

Pikkulegoilua pikkusiskon ulottumattomissa

Aate on innostunut pikkulegoista. Erityisesti hän pitää legoukkeleista ja palo- ja poliisiautoista. Olisin suonut dubloiän kestävän pidempään, että olisivat voineet leikkiä samoilla legoilla pikkusiskon kanssa. Pikkulegot kun ovat juuri sellaisia mukavia mutta tukehduttavia välipaloja 1-vuotiaille.

Jotain oli keksittävä, jotta kolmevuotias saa rauhassa leikkiä minikokoisilla leluillaankin. Ratkaisu oli äitin ja isin jenkkisänky, joka on tarpeeksi korkea pitämään pikkulegot Viken sukkelien sormien ulottumattomissa. Eilen illalla nukkumaan mennessä isin selkää alkoi kutittamaan: pienen pienet poliisilegoukkelin käsiraudat olivat painautuneet ihoon kiinni. :)

Loppu päiväunille

Kolmevuotiaamme on nyt parin viikon ajan sanonut, ettei halua enää nukkua päiväunia. Se olisi ihan ok, mutta sitten iltapäivällä jo alkaa näkyä väsykiukkuäkämys. Tuntuu, että hän tarvitsee vielä päiväunet. Mutta koska en jaksa tunnin ajan kantaa pikkupoikaa takaisin sänkyynsä, jotta hän voisi uinahtaa puoleksi tunniksi, kokeillaan nyt näin. Ei nukuta sitten, ei.

Yksivuotias sen sijaan uinuu vaunuissa takapihalla tuntitolkulla päikkäreitään. Onneksi. Tänään laitoin vauvan vaunuihin (enkö saakin vielä sanoa vauvaksi, saanhan?) ja pojan kanssa jäimme pyörimään kevätauringon alle. Aamulla mittari näytti -20 astetta ja näin päivällä auringossa tuntui suorastaan lämpimältä. Hassua.