Lämmin sää ja sen mukaiset housut

Kaunis ja lämmin viikonloppu! Itse olen edelleen kipeänä, sitkeä on yskää aiheuttava virustauti. Mieltä silti piristivät vapaapäivät, aurinko ja iloiset lapset.

 

 

Näinkö tässä kävi, että hirveä stressi oli taas välikausivaatteiden hankkimisessa ja sitten salamannopeasti ne ovatkin jo liian kuumia? No ei. Täällä olivat aamuisin asteet viikolla vielä nollassa ja yhtenä päivänä jopa -5. Toki nopeasti on ilma lämmennyt auringon noustua.

Joka tapauksessa viime päivien lämpö muistutti siitä, että poika tarvitsee housuja (tai ainakin yhdet), joita voi käyttää ulkona just tällaisilla säillä. Sitten kun välikausihousut ovat liian kuumat. Mutta mitkä ne voisivat olla? Mitkä sopivat pihalla ja leikkikentällä touhuiluun?

Villervallan canvashousut ovat yksi vaihtoehto. Pirtsakka väri olisi kiva, mutta onko tuollainen tummempi ruskea kuitenkin armeliaampi.

Kiipeä, tasapainoile, juokse!

Me olimme pääsiäisenä kaukaisemmassa mummolassa. Itsellä etenkin loppuosa reissusta kului sairastellessa, mutta lapsilla oli onneksi leikittäjinä isovanhempien lisäksi täti, joka on naperoiden suursuosikki.

Mummolan lähistölle oli tullut uusi leikkikenttä, joka vaikutti todella hyvältä. Ei mitään suurta ja ihmeellistä, mutta silti toimiva alue. Erityisen mukava siksi, että haastaa lapsen liikkumaan, kiipeilemään ja tasapainoilemaan.

 

Siinä tulikin lueteltua jo monta kriteeriä, jotka nostava leikkikentän ykköskastiin minun mielessäni: liikkumaan aktivoiva, tasapainoilumahdollisuuksia tarjoava ja kiipeilyyn kannustava. Hyvän leikkipuiston tulee tietenkin täyttää myös turvallisuuskriteerit. Jos alue on lähellä teitä tai muita vaaranpaikkoja, tulee sen olla mielellään aidattu.

 

Meillä on kodin lähellä yksi pikkuinen leikkikenttä ja vähän kauempana isompi, jossa lapset käyvät hoitopäivinä hoitajan kanssa. Tuo isompi kenttä on aika vanha eikä mikään erityisen hyvä, mutta huippua siinä on se, että sen vieressä on metsä. Metsäleikit houkuttelevat lapsia kuulemma hoitopäivinäkin enemmän kuin leikkiksen telineet. On myös hienoa, että lapset kävelevät joka päivä matkan leikkikselle ja takaisin. Siellä he myös ovat isommassa joukossa, koska paikalla on useita perhepäivähoitajia lapsineen.

 

Mummolan läheisen leikkipuiston vierestä löytyi myös tämä ihana temmellyskenttä: iso lätäkkö mutaliejuineen kaikkineen. Miten siellä voikin olla niin mahtaa läpsytellä?

 

Ja lopuksi kuului vielä huuto: "Katso äiti, minä menen tänne uimaan!". 

 

 

 

Serkkujuttuja ja metsätouhuja

Nyt seuraa blogin nimen mukainen postaus, jossa on kaikkea sikin sokin. Eli tältä näytti meidän viime viikonloppu: lauantaina lasten serkkutytön yksivuotisjuhlintaa ja sunnuntaina metsäseikkailuja.

Meidän lapsilla on kaksi serkkua. Sankarina ollut tyttöserkku asuu lähellä ja kuuluu tiivisti meidän lastemme elämään. Tytöt kisailevat lempi-ihmisensä, eli mumman, huomiosta. Mustasukkaisuutta on ilmassa, mutta onneksi mumman syliin mahtuvat molemmat samaan aikaankin. Poika ei lähde tähän kisaan mukaan, mutta hänellä on sitten omat (ei aina vain positiiviset) keinonsa huomion kalasteluun. Toisaalta tytöt myös tykkäävät toisistaan, ovat selvästi tuttuja ja läheisiä.

Toinen serkku, 3-vuotias poika, asuu ihan toisella suunnalla Suomea ja pian toisessa maassa. On harmillista, että hänen kanssaan lapsille ei tietenkään tule samankaltaista suhdetta kuin lähiserkun kanssa. Toisaalta, vaikka harvoin nähdään, on tämäkin serkku meillä usein puheissa. Lapset tietävät, että hän ei ole vain joku poika jossain, vaan hänkin on heille jotain erityistä ja omaa. Oma serkku.

Sunnuntaina lähdimme pojan kanssa seikkailemaan minun kotometsiini. Mies oli siellä yötä pikkuisessa metsäkämpässä, ja me lähdimme aamupäivällä viemään isille kahvia ja paistamaan makkaroita.

Metsät ovat huippujuttuja. Keväisen metsän äänimaailma linnunlauluineen on huikaiseva, tuoksu on raikas. Parasta on se, mikä temppurata siellä lapselle avautuu. Metsässä juokseminen todella haastaa tasapainon. Kivikasojen päälle kiipeily on kunnon urheilua. Pistettiin uudet Po.P-välikausivaatteet heti koetukselle.

Keväthankintojen hankaluudesta - onko pakko olla niin vaikeaa?

Kun ulkona kausi vaihtuu, on tietenkin lasten vaatetuksenkin vaihduttava sään mukaiseksi. Ei ole helppo juttu.

Mutta voisiko se itse asiassa olla helppo juttu, kevätvaatteiden hankkiminen siis? Alla kolme vaihtoehtoa, jossa asialla ei välttämättä tarvitse stressata.

• Saat vaatteita kasoittain sukulaisilta tai ystäviltä. Niistä löytyy kuhunkin vuodenaikaan sopivat vermeet. Ei välttämättä just omaan makuun, mutta tärkeintä on, että on vaatteet.
• Budjetti on sen verran joustava, että voit astella kauppaan ja ostaa ne vaatteet, joista pidät.
• Budjetti on tiukahko, mutta astelet kauppaan ja etsit sieltä hinnaltaan sopivat vaihtoehdot ja ostat ne.

Tämän seuraavan vaihtoehdon tilanteessa ulkoiluvaatteiden hankkiminen on jo hitusen haasteellisempaa.

• Budjetti on varsin rajallinen ja vaatteiden tulisi olla laadukkaita ja kestäviä - nättejäkin. Sinun on myytävä ahkerasti vanhoja vaatteita ja tuntitolkulla etsittävä alennuksia ja hyväkuntoisia käytettyjä vaatteita päästääksesi päämäärään.

Minä kuulun tuohon viimeiseen pallukkaan. Sillä erotuksella, että nyt työssäkäyvävä äitinä minulla ei ole enää kovin paljon aikaa käytettäväksi vaatemetsästykseen ja se tekee tehtävästä vieläkin hankalamman. Melkein vaatisi jo oman pallukan.

• Tässä. :)

Viime aikojen ostokseni ovat tässä:

Molemmat Polarn O. Pyretin kuoritakit on ostettu FB-kirppiksiltä oikein hyväkuntoisina käytettyinä. Pojalle ostin uutena keltaisen windfleecetakin (joka jää sitten siskollekin). Pojalle ostin uutena myös mustat popin kuorihousut, koska nekin menevät sitten tytöllekin.

Tyttö tarvitsee vielä kuorihousut ja windfleecen. Haluaisin ostaa ne käytettyinä, mutta käytettyjen hinnat tuntuvat kipuavan taas niin korkealle, että päätä huimaa. Voi olla, että piipahdan kuitenkin putiikissa.

Tytölle löysin MLL:n kirpputorilta edullisesti Mini A Turen -takin. Se oli todellakin oli huippulöytö! Lisäksi molemmille lapsille on Ticket-haalarit, joista pojan jo viime keväänä käytössä ollut saattaa jäädä kesken kauden pieneksi. Tytön haalarin ostin viime kevään alesta.

Tytön kuorihousujen ja fleecetakin lisäksi tarvitaan vielä hanskoja, pipoja, kaulureita ja tytölle kumpparit. Ja kenkiä! Voi ei, kenkiä. Cdon.comin alesta ostin pojalle kumpparit ja tytölle lenkkarit. Pidetään peukkuja, että pojan viime syksyn lenkkarit sopivat vielä.

Ja samalla olen myynyt pieneksi käyneitä vaatteita oikein superteholla ja myös pohtinut sitä, onko talvialet nyt hyödynnetty kunnolla. Tänään vielä PikkuStellan loppuunmyyntialesta tilasin tytölle ensi talveksi suloisen Creamien toppatakin.

Huh huh, sanon minä.

Ja sitten pian alkaakin kesä.

Lumitöillä liikuntarääkkikivun kimppuun

 Nyt sitä sitten on! Lunta. Niin hienoa!

Olin personal trainerini kanssa torstaina kuntosalilla ja rääkki oli kauhea (eli mahtava!). Perjantaina aamulla olin ihmeissäni, että ei tunnu kovin pahalta. Työpäivän aikana taisin sanoa parikin kertaa, että kummallisen hyvin menee. Iltapäivällä istuin autoon ja ajoin noin 50 minuutin työmatkan kotiin. JUMPS. Niin jumahti reidet ja kädetkin perässä.

Auuuuuu... sitä kauheaa lihaskipua, joka on kuitenkin samalla myös ihanaa, kun todella tuntee tehneensä jotain.

Tänään olen sitten tehnyt lumitöitä valtavalla innostuksella. Riemuissani siitä, että on lunta mitä siirrellä. Ja samalla toiveikkaana sen suhteen, että reippaammanpuoleinen huhkiminen lumen kanssa helpottaisi myös jalkojen tukalaa olotilaa. Ja oli minulla yksi pieni apulainenkin.

Tyttö haluaisi aina vaan keinua. Koko ajan. Jos antaisi keinua aivan niin pitkään kuin haluaa, siellä hän varmaankin istuisi edelleen heilumassa edestakaisin.

 

Huomenna on lenkkipäivä. Eikös niin, että sillä se lähtee, millä se on tullutkin. Liikuntarääkkikipu lähtee liikkumalla.

 

Ja kivusta tuli mieleeni, että neljävuotias Toni Wirtanen -fanimme on löytänyt uuden lempilaulun, joka on Apulannan Koneeseen kadonnut. Siinä on jotain outoa, kun noin pieni laulaa, että "kipu kuolee huutamalla, alapala lattialla" ja "kehen sattuu ja kuinka paljon, on elämässä paljon". Joo, ihan kaikki sanat eivät (onneksi) mene oikein.

Lapset eivät valita

Ja taas tuli hämäävä otsikko (to sell not to tell), koska kyllähän lapset valittavat. Välillä tuntuu, että joka päivä ja joka asiasta.

Mutta siitä, että nyt ydintalvessa ajankohtaisia leikkejä ovat yhä lätäkköleikit: siitä he eivät valita. He vaan leikkivät niissä lätäköissä yhtä innoissaan kuin aina ennenkin. Ainoana erona on se, että koska kalenterissa lukee tammikuu, heillä on toppavaatteet ja talvikengät. Pitäisi kai palata kumppareihin.

Lapset eivät valita siitä, että ei ole lunta. Kyllähän he tykkäisivät lumestakin, ei se sitä ole. Tykkäisivät hupsuna! Mutta nyt on näitä kivoja lätäkköleikkejä, niin nyt leikitään näitä.

Pitäisiköhän ottaa oppia?

Argh, ei vaan pysty, kun niin haluaisin hiihtämään, laskettelemaan, lumilautailemaan... Ei pysty.

Tytön uusi Reimatecin haalari tuntuu tosi ohuelta, ei todellakaan miltään kovien pakkassäiden haalarilta.Tai ei ainakaan vaikuta siltä, ehkä se yllättäisi pakkasessa. Tällaiseen vesisade-mutalieju-talveen se on ollut erinomainen! Tähän ei oikein tartu kurakaan, vaikka tyttö kuinka möyrisi maassa.

Rasavilin talviset peukalopotitkin ovat toimineet kiitettävän arvoisesti ja pitäneet veden ulkopuolella.

 

 

Pojalla olen pitänyt edelleen enimmäkseen viimevuotisia Molo Kids -haalareita. Kun niinhän se piti mennä, että alkutalven kurassa ja sohjossa pidetään näitä ja lumen tullen siirrytään uusiin. Onneksi nämä 104-kokoiset haalarit edelleen sopivat nekin lähes 106 cm pitkälle pojalle. Erikoisia nämä Molo Kidsit. Ovat kapeahkon mallinsa vuoksi sopivia hieman ylipitkinä, mutta näköjään ovat riittoisia myös "liian pienessä" koossa.

 

Villervallaa ja viikonlopun valopilkut

Villervalla on ollut meidän yksi lempparimerkkimme pojan vaatteissa. Tytölle on tullut hankittua enemmän sellaisia hempeämpiä juttuja ja värejä. Sitten näin Villervallalla ihanat peppipitkätossumaisesti pirteät sukkahousut ja ne oli pakko hankkia. Aikaisemmin mumma oli shoppaillut molemmille kivat Villervallan tähtipaidat.

(Siinä poika taas soittelee, moppikitaraa tällä kertaa)

Meillä on takana oikein mukava viikonloppu. Viime viikolla eräänä iltana näin naapurissamme lasten juoksevan pimeässä otsalamput päässä ja niistä riemukkaista äänistä se idea sitten lähti: hommataan lapsille otsalamput ja mennään mummolaan (joka sijaitsee enemmän maalla ja pimeydessä kuin meidän kotimme) viikonloppuna seikkailemaan.

Ja niin teimme. Lapset olivat innoissaan lauantai-illan yöseikkailustaan (siis yö= kahdeksan aikaan...). Täysikuu valaisi taivaalla, joten aivan umpipimeää ei ollut, mutta tarpeeksi synkkää ollakseen jänskää ja hauskaa. Tytöllä oli ensin hieman vaikeuksia hahmottaa maailmaa ja kun oli silti pysyttävä veljen vauhdissa, hän tupsahteli kumoon aluksi harva se hetki, kunnes tottui katsomaan tarkemmin. Poika tuntui olevan samantien valmis Jukolan viestin yöosuuksille, hämäryys ei hiljentänyt yhtään vauhtia vaan sukkelasti hän seikkaili puiden ja pensaiden välissä. Niin sukkelasti, että äiti sai juosta melkein täysillä pysyäkseen perässä. Ei parane ihan huonoon kuntoon itseä päästää.

Illalla vielä paistoimme makkaraa takassa mummolan kellarissa. Rankka iltaseikkailu vaatii raskaamman iltapalan.

Lamput olivat tarpeen aamullakin. Eino-myrsky oli tehnyt tuhojaan ja sähköt olivat herätessämme poissa. Tosin vain ehkä puolisen tuntia ja niiden palaaminen niin pikaisesti olikin suuri pettymys sähkökatkon lumoissa olleelle pojallemme.

Armotonta rääkkiä Molo Kidseille

Pojalla on nyt syksyn pakkaspäivinä ollut päällä viimetalvinen Molo Kids Polaris -haalari. Tytönkin haalari on samaa merkkiä ja mallia, mutta ostettu paljon kulutettuna ns. kakkoshaalariksi. Tai oikeastaan se on niin kulunut, että sopii paremmin kolmos- tai neloshaalariksi tai ehkä haalariksi nro. 75.

Eilen aamulla oli kirpakka sää ja mittari taisi käydä miinuksellakin. Siksi mummolaan lähtiessämme lapset vetivät ylleen toppaa eivätkä välikautta. No, sää lämpeni melkoisesti päivän mittaan ja lapset hikoilivat Molo-topissaan - etenkin kun löysivät mummolan ulkorakennuksen vierestä vuoren, joka piti valloittaa. Uudelleen ja uudelleen.

Siinä saivat haalarit armotonta rääkkiä, kun lapset laskivat pyllymäkeä alas ja konttivat (ja toki myös juoksivat) ylös. Tytön haalareilla ei ole mitään väliä, mutta pojan haalareiden kannalta meno kyllä hirvitti. Pojan haalarit - vaikka hyväkuntoiset ovatkin - ostettiin viime talvena käytettynä nekin, joten ajattelin, että laskekoot. Kun kerran niin kivaa oli. Välikausivaatteilla en olisi edes miettinyt rajoittamista, mutta jostain syystä toppiksilla sitä miettii.

Haalareiden kuntoeron huomasi selvästi myös jälkeenpäin. Pojan haalarista hiekkaa ja kuraa lähti suihkuttelemalla aivan valtavasti, tytön jo karstaisen tuntuisessa haalarissa suihkuttelu ei tehnyt mitään.

Tulisi jo lunta, niin ei tarvitsisi kivikasassa laskea!

Täälläkin olen taitanut hehkuttaa sitä, miten olen neljän vuodenajan ihminen ja RRRRRRakastan syksyä. Nyt onkin ilmeisesti niin, että rakastan sitä, kun kesän jälkeen syksy alkaa, mutta sitten kun kerran on satanut jo lunta maahan, sitten sen pitäisi jäädä sinne.

Eli kesän jälkeinen syksy on JEE, talven jälkeinen syksy on BLAAH. En mä ole yhtään monimutkainen. :)

Kiva pop-pipo ja kunnon kuorivaatteet

Mitäs nyt puetaan, tekee taas mieli kysyä. Tai ei oikeastaan tarvitse, koska Polarn O. Pyretin kuorivaatteet ja kerrospukeutuminen toimivat kivasti tässä ajassa. Etenkin silloin, kun itse menee lasten kanssa ulos. Päivähoitoon olemme pukeneet jo toppahaalarit.

Viime viikonloppuna olimme kaukaisemmassa mummolassa ja ulkoillessa päällä oli täysi setti: alla merinovillainen alusasu, välissä paksummat housut ja windfleece-takki ja päällä kuoriasu. Toimivaa ja näppärää.

Mummolan pihasta löytyi pojalle mitä parhain kiipeilyteline. "Miä, miä, miä, miäkin haluan! Äiti, nosta!" vaati pikkusisko.

Viime visiitillä Polan O. Pyret -putiikkiin ostin pojalle tuon uuden pipon, mustan tupsupipon. Poika tykkää itsekin siitä kovin. Eilen hän istui sänkynsä laidalla pipo päässä, soitteli iloisena kitaraa (sählymailaa) ja huuliharppua ja kysyi, että "äiti, kuka minä olen?". Kun äiti ei heti hoksannut, poika osoitti hymyillen Muumikirjasta Nuuskamuikkusen kuvaa. Aivan, Nuuskamuikkunen tietenkin. Ja musta Pop-lippahattu oli vihreä lierihattu. Eläköön mielikuvitus! :)

Mitä nyt puetaan ja saako liukumäkeä nousta ylös?

Eletään taas sitä aikaa, joka koittaa joka syksy ja joka kevät, että ei tiedä yhtään, mitä laittaisi itselle ulos päälle, saati sitten lapsille. Ei auta yhtään kurkata ikkunasta, mitä muilla on yllään: toiset kulkevat narutopeissa ja sandaaleissa, toisilla on melkein toppatakki. Itse olen sellainen vilukissa, että ne narutopit järkyttävät enemmän.

Erityisen hankalaa tämä aika on, kun pitää ensimmäistä kertaa miettiä, mitä lapsille pakkaa mukaan hoitoon näillä säillä. Kuorivaatteet? Kuravaatteet? Ihan vaan yksinkertaiset peruskankaiset ulkoiluhousut (canvashousut, farkut yms.)?

Hoidon alkaessa hankin molemmille kura- /sadeasut ja ne kulkivat hoitolaukussa pari viikkoa, tänään otin ne sieltä käyttämättöminä pois. Viime viikolla aamut olivat sen verran kylmiä, että aloin pakata mukaan kuorihousut. Ne ovat tainneetkin olla lapsilla aamu-ulkoilussa päällä, iltapäivällä on käytetty vielä ihan peruskankaisia ulkohousuja (joille en edelleenkään keksi muuta nimeä). Eihän nyt ole niin kuralöllöäkään, joten ei kai ole kuravaatteiden aikakaan? Pipot ja sormikkaat ovat jo menossa mukana.

On muuten outoa, kun en oikeastaan tiedä, mitä lapsillani on päällä päivällä.

Illalla meininki on kovin sekalaista: ilta-auringon hieman lämmittäessä takkeina ovat Polarn O. Pyretin windfleece ja Väri-epä-suora-blogin Miimalta ostettu Molo Kidsin softshell -takki. Tuo sofshell takki oli kyllä loisto ostos! Jos muuten ei tiedäkään, mitä juuri nyt pukisi, niin tuo on varma valinta näille säille. Ei liian kuuma, mutta kuitenkin lämmin ja vieläpä tooooodella hyvännäköinen.

Nämä kuvat saavat pohtimaan paitsi vaatetusta, myös paria muuta seikkaa:
   

• Onko varma flunssa, jos tähän aikaan lapset vetävät kengät ja sukat pois ja kirmaavat ulkona paljain varpain? Vai olikos niin, että flunssa tulee aina viruksesta eikä vilustumisesta?
• Miten pitkään pienempi sisarus matkii KAIKKEA mitä isompi sisarus tekee?
• Jos muita lapsia ei ole paikalla, saako liukumäkeä nousta ylöspäin?

Topattuina heinäkuussa

Muutaman kylmän päivän jälkeen elimistöni jotenkin meni syys- ja talvimoodille ja kaivoin esiin lasten talvihaalarit. Ilmeisesti lapsetkin hyrisivät kylmyyttä, koska suostuivat laittamaan ne päälle, eivätkä olisi millään nukkumaan mennessä luopuneet niistä. Mutta jotenkin ajattelimme, että vaikka ulkona olikin kylmähkö sää, nukkuminen heinäkuussa sisätiloissa toppavaatteet päällä olisi ollut liioittelua.

Katsauksen tulos oli sellainen, että talvialennusmyynneistä ostetut Molo Kids -haalari kokoa 110 (pojalle) ja Ticket-haalari kokoa 92 (tytölle) ovat liian suuria. Pojalle sopii viime vuoden haalari kokoa 104 (kuvassa)) ja vaihdetaan sitten suurempaan lopputalvesta tai vasta seuraavana talvena. Tytön Ticket joutaa ehkä myyntiin. Haalari oli oikeasti vielä suurempi kuin miltä kuvassa näyttää, kun lahkeet on kääritty kasaan. Oli aivan jättimäisen näköinen, noin paljon ei kyllä talveksi kasveta.

X

Mutta se siitä, koska kesä näköjään jatkuukin. Ja ihan hyvä niin!

 

Aurinkoista ja kaunista

suviviikonloppua!

Tarvitaanko sadevaatteita?

Olen ollut sitä mieltä, että sadevaatteita eikä kuravaatteita ei tarvitse lapsille hankkia. Hyvät kuorivaatteet/vedenpitävät välikausivaatteet riittävät.

Mies on välillä (nyt koti-isänä) harmitellut, että lapsille ei ole sadevaatteita. Kuorivaatteet ovat olleet liian paksuja lämpimään kesäsateeseen. Ja toisaalta, kun välikausivaatteita puhdisti keväällä mutaliejuista, kävi mielessä, että olisiko kuravaatteet siltikin hyvä juttu. Vaikka suihkuttamalla ne kurat välikausihaalareistakin lähtivät.

Monissa hoitopaikoissa kuulemma vaaditaan, että lapsilla on kuravaatteet, vaikka olisikin vedenpitävä haalari. En vielä tiedä, mikä on politiikka asian suhteen sillä perhepäivähoitajalla, jonka luona meidän lapsemme aloittavat elokuussa.

Oli miten oli, tytölle ostin nyt sade-/kurasetin. Ihan vaan käytännöllisyyden vuoksi, en ollenkaan siksi, koska tämä Mini A Turen asu (takki+housut) oli niin mielettömän söpö ja alennuksessa Tinttaiitassa (jolla on Seinäjoella aina silloin tällöin auki oleva varastomyymälä)... Jep.

Nyt mietin, että pitäisikö pojallekin hakea sade-/kura-asu? Äsh, en edelleenkään osaa päättää, että tarvitaanko sellaista? Tämä Mini A Turen (alennuksessa oleva) tähtitakki + -housut -setti oli livenä nimittäin paljon nätimpi kuin tässä kuvassa. Tai jotenkin poikamaisempi kuin miltä tässä näyttää.

Ulkovaatteet! Mitäs nyt pitää shoppailla?

Yhtäkkiä heräsin siihen, että kääk, pitäisikö nyt olla shoppailemassa jotain ulkovaatteita? Ja jos, niin mitä?

Juuri nyt ei itse asiassa tarvitse ostaa mitään, tähän hetkeen ja tulevaan syksyyn lienee kaikki suht valmiina. Mutta jos nyt en mieti ensi kevään ja syksyn tarpeita, niin  keväällä kaikki on superkallista. Joten jospa edes jotain ostaisi nyt, niin kevään tilanne helpottuisi ja halpenisi. (Ja jos sitten keväällä mieli on muuttunut - niin kuin ihan joskus vaan on saattanut käydä - niin aikaisemman ostoksen voi aina myydä.)

Niinpä aloin selailla vauhdilla, että onko verkkokaupoissa enää yhtään mitään ale-välikausiostettavaa. Ja mukaan tarttui tytölle tämä:

Ticketin Jam Suit (Begonia Flower). Koska etenkin nuo yksivetoketjuiset Ticket-haalarit ovat tunnetusti suurta kokoa, valitsin nyt 84 senttiselle tytölle ensi kevääksi koon 86. Onkohan se ihan hullua? No, myydään, jos on liian pieni.

Ostin haalarin Bootz-verkkokaupasta ja hinnaksi tuli 68,34 e.


Pojallekin haluaisin löytää haalarin. Koska meillä nyt on Ticketin sininen tähtihaalari, sellaista ei jaksaisi enää ensi vuonna katsella. Molo Kids olisi tietenkin aina hyvä vaihtoehto.

Täytyy selailla, onko näitä vielä jossain. Kummallista kyllä, että vaikka talvet on menty vankasti Molo Kidsiin luottaen, niin silti mietityttää, uskaltaako välikausivaatteissa luopua Ticketistä?

Polarn O. Pyretiltä lapsilla on kaksiosaiset asut nyt syksyä ajatellen. Ehkä sellaiset hankin keväälläkin.

Keskellä (välillä) helteistä heinäkuuta pohdin siis ensi kevättä (ja ehkä ensi vuoden syksyäkin). Pitäisikö mieluummin pähkäillä talvea? Vaan ehkä toppa-asuja ehtii pohtia ihan tarpeeksi sittenkin, kun niitä alkaa kauppojen hyllyille kasaantua. Tai ehkä niiden tuumailu alkaa silloin, kun ensimmäiset valmistajat vilauttelevat uutta mallistoaan ja ensimmäiset blogit niistä kertovat eli ÄN-YY-TEE...

(p.s. Tytön haalari oli liian vähän liian suuri, joten palautin ja tilasin koossa 92)

Trampoliinikesäelämää!

Täällä meilläpäin on ollut yhtä loistavien säiden jatkumoa. Meillä ei ole satanut, aurinko on hellinyt lakkaamatta. Lapset ovat olleet ulkona lähes koko päivän, lähes joka päivä. On jopa otettu uima-allas esiin ja polskittu vedessä (Niin siis lapset+isi ovat tehneet näitä asioita, minä olen istunut toimistossa, mutta ei siitä sen enempää. :) )

Poika on aina tykännyt hyppimisestä, hyppimisestä ihan missä vaan: joskus hän hyppii ylös alas koko ajan ihan vaan, kun selittää jotain innoissaan. Trampoliinista haaveilimme koko viime kesän ja juuri ennen syksyn tuloa sellainen nousi mummolan takapihalle. Meidän rivaripihaan ei moinen möhkäle olisi millään sopinut.

Heti kun lumi oli sulanut, alkoi poika kysellä trampoliinin perään. Kun se viimein koottiin, hän hyppeli siellä viitisen tuntia. Toki välillä napsaistiin pikainen lounas ulkosalla ja välillä trampoliinilla makailtiin ja leikittiin. Mutta kuitenkin: viisi tuntia!

Arvaatte varmaan, minkä ongelman eteen pääsemme trampoliinin suhteen tänä kesänä?

Pyörä, kolmipyörä, potkupyörä

Tässä pari iltaa sitten mies meni ulos pesemään pyöräänsä kesäkuntoon. Poika halusi tietenkin samaan puuhaan, ja niin nostettiin viimein varastosta myös hänen punainen menopelinsä.

Meidän lastenpyörähistoriamme on melko mutkikas ja on pakko myöntää, että järkevämminkin nämä jutut olisi voinut hoitaa. Meillä on nyt kaksi kolmipyöräistä ja yksi vanha 12" pyörä.

Ostin pojalle kirpputorilta uudenveroisen kolmipyöräisen Jupiterin, kun hän oli noin 1,5-vuotias. Silloin hän lähinnä istui kyydissä, kun joku työnsi pyörää kepistä eteenpäin. Jalat eivät ylettyneet lähelläkään polkimia.

Viime kesänä jalat olivat edelleen kaukana polkimista ja halusin hankkia pienemmän pyörän. Ja niin meille tuli toinen kolmipyöräinen. Upouusi, oikein söpön värinen ja suloinen kuin karkki, mutta eihän sitäkään ollut hyvä ajaa. Sitten löysin oman paikkakuntamme Facebook-kirppikseltä pienen lastenpyörän ja huusin senkin meille. Sillä ajo onnistui, kunnes poika kaatui, pelästyi ja sai pyöräilykammon. Joka toivottavasti on talven aikana unohtunut, ainakin hän kerran jo suostui ajelemaan.

No, nyt haaveilen potkupyörästä. Monet sanovat, että se on paras tapa totuttaa lapsi pyöräilyyn.

Ja sitten tullaankin siihen tilanteeseen, että jos meillä on yksi pieni lastenpyörä, kaksi kolmipyöräistä ja yksi potkupyörä, niin millä lapset ajavat, kun pikkusisko haluaa kuitenkin matkia isoveljeä. Niillä kolmipyöräisilläkö?

P.s. Töissä menee kivasti ja kotona menee lapsilla isin kanssa kivasti. :)

Kahden kanssa leikkikentällä (haasteet top 10)

Yhden lapsen (tai siis meidän esikoisen) kanssa leikkikenttäily on ollut aika rauhallista menoa. Suurin haaste oli siinä, miten kauan jaksan antaa keinussa vauhtia. Poika kun olisi istunut siinä vaikka puoli päivää. Varovainen esikoisemme oli noin 2-vuotias, kun oikeastaan vasta uskalsi mennä liukumäestä, eikä silloinkaan niin kovin tykännyt.  Lähileikkikentän vieressä on metsä, siellä seikkailu on tosin aina ollut pojan mielestä mukavaa. Ja mikä tahansa ja mistä tahansa hyppely on aina kiinnostanut.

Nyt kun tyttökin on jo täysillä menossa mukana, leikkikenttäily on muuttunut. Esikoinenkin on rohkaistunut iän myötä, tai vauhdikkaan pikkusiskonsa. Nyt yhden aikuisen ja kahden meneväisen ja vahvatahtoisen lapsen yhtälö on välillä haastellinen.

Tässä tänään havaittu leikkikenttäilyhaasteiden top ten:

1) Lähtö. Itsestäänselvästi. Kun yrittää saada vaatteisiin Herra Ei vielä mennää ja Neiti Mennään heti nyttiä, rauhallisena pysyminen on välillä vaikeaa.

2) Aurinkolasit. Ongelma ei ole se, että lapset eivät halua niitä pitää, vaan se, että Missä ne taas ovat? Jos toiset löytyykin, niin toiset ovat hukassa. Aina. Tänään ei löytynyt kumpiakaan. Poika haluaisi pitää niitä päässä, jos aurinko vähänkin varovaisesti kurkistaa.

3) Mitä isompi edellä, sitä pienempi perässä. Kun poika kiipeää korkealle kivelle ja hyppää sieltä alas, arvaatte varmasti, mitä tyttö haluaa tehdä. Hetken aikaa onnistuu niin, että äiti auttaa pienempää, mutta sitten pienikin haluaisi ITTE, kun kerran isompikin. Seuraus: Kiukku.

4) Vauvakeinu. Niitä on yleensä yksi ja meillä 3- ja 1-vuotias haluaisivat molemmat keinua siinä. Esikoinen aloitteli syksyllä isompien keinussa keinumista, mutta lensi sitten niin hurjan näköisesti suoraan niskoilleen, että kammohan siitä tuli (vähän äidillekin). No, nyt siis vauvakeinu on jokaisen leikkikenttäreissun lasten keskinäisen riidan aihe. Vähimmällä pääsee, kun sanoo, että kumpikaan ei nyt vaan keinu. Voidaan sitten illalla keinua oman pihan (vauva)keinussa.

5) Se keinu, tai siis puupönikkä, jossa lapset istuvat eri päissä (onkohan sillä jokin nimi?). Tämä ei ole vain haaste, tämä on myös huippukohta. On mukavaa, että leikkikentällä on jokin väline, jossa lapset voivat yhdessä kokea vauhtia ja hauskaa. Haaste on siinä, että tyttö haluaisi keinua siinä koko ajan, poika viihtyy vain hetken aikaa. Ja lopputulos on aina tytön itku.

6) Liukumäki ja jonotus. Jos esikoinen vaan on vielä paljon nopeampi, niin saako hän livahtaa liukumäkeen kiivettäessä joustavasti kuopuksen ohi vai pitääkö hänen odottaa vuoroaan?

7) Kun toinen syö hiekkaa, niin toinenkin syö. Ja siis hämmästyttävintä on, että kun 1-vuotias maistelee kiviä, niin 3-vuotias, jonka luulisi jo tietävän paremmin, työntää niitä myös suuhunsa.

8) Kun toiseen iskee kotiin lähdön vaativa känkkäränkkä tai muuten vaan väsymys, toisella on tietenkin juuri silloin superkivaa.

9) Kun kaksi lasta lähtee kirmaamaan täysillä eri suuntiin. No need for further explanations.

10) Leikkikenttävierailun ajoitus. Ehdimmekö kotiin syömään lounasta vai alkaako paluumatkalla Phil&Tedsien takapenkkiläinen retkottaa pahaenteisesti ja olemaan kummallisen hiljainen. Ja jos uni ehti tulla, niin jättääkö tyttö etuterassille nukkumaan vai kantaako hänet takaterassille uinumaan toisiin rattaisiin (mukavampi paikka).

***

Haasteista huolimatta meillä oli tänään lasten kanssa leikkikentällä mukavaa. Ehkä nyt oikein keskitynkin nauttimaan joka hetkestä, sillä viikon päästä meidän perheellä on edessä suuri muutos. Sain eilen tietää saavani uuden ja mielenkiintoisen työpaikan, ja pesti alkaa näin pikaisella aikataululla. Mahtavaa ja haikeaakin. Mies jää kotiin töitteni alusta eteenpäin kesän ajaksi, ja syksyllä sitten meidän lapset menevät ekaa kertaa hoitoon. Hui (tuumii äiti).

Miten voin olla näin kura-amatööri?

Eiliset ulkoleikit olivat erittäin kuraisia ja märkiä. Lapset löysivät lähileikkikentältä muttalöllölätäkön ja siellä sitten hypittiin, kaatuiltiin, istuttiin ja pyörittiin.

Kun touhua katsoi, oli selvää, että jostain menee pian vesi läpi. Vaikka kuinka on teknisiä tuotteita, niin eivät nekään kaikkea voi kestää. Olin varma, että hanskat pettävät, mutta yllätyksekseni jopa tytön Lennen hanskan olivat pitäneet veden ulkopuolella. Pojan Reimatec-käsineisiin oli alunperinkin hieman suurempi luotto.

Molemmilla oli Ticketin haalarit ja nekin toimivat muuten, mutta lahkeet olivat molemmilla märät. Ei taida olla sellaista kumpparit & välikausiasu -yhdistelmää joka ei tuollaisessa vesikarusellissa päästäisi lahkeista vettä sisään. Vai onko? Sellaiset perhokalastajien käyttämät kahluusaappaat tähän tarvittaisiin. Onkohan niitä lapsille?

Sitten siihen kura-amatööriyteen. En käsitä, miten voin olla näin amatööri, vaikka minulla on 3 vuotta ja 4 kuukautta vanha poika, joten parit kura-ajat pitäisi jo olla takana. Kun tulimme takaisin kotiin, olin aivan ymmyrkäisenä, että miten näiden kuravellisten lasten kanssa nyt toimitaan. Missä vaatteet riisutaan pois ja mitä niille vaatteille sitten tehdään? Oli ehkä oikea vaihtoehto usuttaa lapset suoraan kylpyhuoneeseen ja jättää sinne kaikki ulkovaatteet. Nyt olen sitten suihkuttanut haalareista kurat pois. Vai olisiko parempi vaihtoehto harjat liat pois, kun haalarit ovat kuivuneet? Eikös mulla jo pitäisi olla jokin rutiini, miten nämä hoidetaan?

No, toki nyt on kaksi umpikuraista lasta yhden sijaan. Ei tyttö vielä viime syksynä ollut niin touhuissa mukana. Taitaa olla myös niin, että poika oli aika rauhallinen kuraleikkijä ennen kuin sai tuon villin kaverin (siskon siis). Nytkin poika välillä totesi, että nyt taitaa olla aika lopettaa, kun haalari on jo näin märkä ja sitten sisko sai kuitenkin isoveljen uudelleen innostumaan. Poika oli myös aivan valmis lopuksi tulemaan jo sisälle, tyttö sen sijaan sai oikein kunnon kiukkukohtauksen, kun joutui ulko-oven sisäpuolelle. Pyörisi kurassa varmasti edelleen, jos saisi itse valita.

Kevyemmän varustuksen ulkoilua

Nyt sairaudet on (ehkä) taas hetkeksi selätetty (kop kop) ja eilen pääsimme jo käymään kerhossa ja ulkoilemaan. Molemmat tietenkin tykkäsivät, mutta tyttö oli ulkoilusta aivan innoissaan. Olin aivan hämmentynyt, miten innoissaan. Jotenkin tuntuu, että 1-vuotiaalle avautui aivan uusi maailma, kun yhtäkkiä saakin temmeltää ulkona ilman valtavaa, liikkumista hankaloittavaa toppavarustusta. Talvivaatteissa muuten niin liikkuvaista sorttia oleva lapsi seisoskeli ulkona paljon paikoillaan ja viihtyi parhaiten pulkan kyydissä. Nyt juoksua, kiipeilyä ja vauhtia oli aivan eri lailla. Kaatumisetkin olivat vain hauskoja välikohtauksia, kun maasta pääsi ponnistamaan itse ylös.

Meidän etupihamme lumikasat olivat aivan valtavan korkeat, ja tänäänkin vielä oli vähän valkoista (no, valkoista ja valkoista) jäljellä. Illan vesisateet taisivat viedä viimeisetkin rippeet mukanaan. Mutta päivällä vielä lapset pyörivät niin lumessa, kurassa kuin märällä nurmellakin. 

Kun katsoo kuvia tarkkaan, voi huomata, että tytöltä puuttuu jotain näille säille oleellista: kumpparit! Ensin hän seikkaili lätäköissä Vikingin pinkeissä tennareissa, sitten vaihdoin jalkoihin goretexit. Ja illalla kävin kumpparikaupassa. Kumpparimattimyöhäisyyteen syy on siinä, että käyttöön oli tarkoitus ottaa isoveljeltä perityt kumikengät, mutta kappas, eihän niitä tarpeen tullen löydy mistään. Kun seuraava lumi laskeutuu maahan, eikä niitä enää tarvita, silloin ne tietenkin ponnahtavat jostain esiin. Tottakai. :)

Pääsiäisen kootut parhaudet

Olihan meillä mukavaa! Siis pääsiäisenä ja koko poppoolla. Isi pääsi pelaamaan rakasta sählyään vanhojen ystävien kanssa ja syömään lempiruokaansa (sellaista outoa perinneruokaa, jota tällainen täältä ihan toiselta suunnalta kotoisin oleva ei oikein ymmärrä). Ja minäkin pääsin rakkaimman harrastukseni pariin: mäkeä laskemaan, tällä kertaa telemark-suksilla.

Lapsethan ne vasta tykkäsivätkin. Perjantaina puurojen jälkeen etsittiin, minne pääsiäispupu on piilottanut yllätyksen. Löytyi kaksi suurta, pahvista munaa ja niiden sisältä herkkuja ja pieniä leluja. Kuten tämä mainio Mini Cooper.

Parhautta olivat myös yhteiset aurinkoiset ulkoiluhetket. Retket järven jäällä, hevostilalla ja tuokiot tulen ääressä. Kylläpä sattuikin loistavat säät!

Retki hevostilalle oli erilainen elämys 1- ja 3-vuotiaille. Pulkkakyytiläinen katseli perillä hevosten sijaan vain taivasta (vahva epäilykseni tosin on, että aurinkolasien takana silmät olivat kiinni). Kolmevuotias laukkasi innoissaan ympäriinsä äidin helmet hevosenhäntänä.