Prinsessa Salama McQueen

Mistä tietää, että tällä tytöllä on isoveli?

Söpö on Polarn O. Pyretin uusi kukkamekko, mutta äiti kyllä laittaisi päähän jotain muuta kuin mitä tyttö aina itse valitsee. Salama-lippis väärinpäin, se on tämän prinsessan lempikruunu. :)

Legendapalikoiden uudet muodot (Buzzador)

Monen muun blogistin tavoin minäkin olen Buzzador eli testailen tuotteita ja kerron, mitä mieltä niistä olen (lisää buzzadoriudesta postauksen lopussa). Pääsin mukaan kampanjaan, jonka tuote aiheutti pikkuisissa perheenjäsenissä riemun kiljahduksia heti, kun saimme tuotteen kotiin: Uusia LEGO DUBLOJA kekseliäille taaperoille.

Ensimmäisellä leikkikerralla poika otti  täysin ohjat haltuunsa ja pikkusisko jäi (hämmästyttävän suopeasti) rannalle. Välillä hän osallistui leikkiin ojentelemalla palikoita isovelille. Kun poika syöksähti välillä Pikku Kakkosen maailmaan, sai tyttökin oman dubloiluvuoronsa.

Lego Dublot ovat, noh, legendaarisia leluja. Ne kestävät sukupolvelta toiselle, lapset saavat mummolassa leikkiä samoilla Legoilla kuin äiti pienenä. Leikit ovat luovia ja kehittäviä samaan aikaan. Ja mikä huippua, Legot ovat leluja, joilla aikuisetkin jaksavat leikkiä lasten kanssa. Näitä tuotteita on helppo kevein sydämin kehua. Itse asiassa tuli mieleen ajatus: tunteeko kukaan yhtään lapsen vanhempaa, joka ei pitäisi Dubloja hyvinä leluina? Minä en ainakaan.

Meillä on yksi iso, sininen muovikorillinen täynnä Dubloja, eikä yhtään palikkaa liikaa. Uudenlaiset Legot saivat kuitenkin aikaan aivan uudenlaisen innostuksen. Kun Buzzador-paketista paljastui aivan erilaisia tuotteita kuin sieltä sinisestä korista, hymy oli pojalla melkoinen. Ja pienet kädet alkoivat saman tien vimmalla aukoa pakkauksia.

Ensin rakenneltiin pelkillä uutuuspaketin Legoilla, sitten mukaan otettiin vähän vanhoja lelujakin. Ikkunapalikat ja erilaiset muotopalikat innostivat pojan tekemään erilaisia rakennelmia kuin ennen. Värikkään ja veikeän kerrostalon yläkerrassa asuu kuulemma lääkäritäti, ja nalle meni nukkumaan keskikerrokseen.

Välillä poika oma-aloitteisesti luki paketin mukana tulleesta lehdykästä leikkivinkkejä. Minulle oli jotenkin uusi ajatus, että legoilla rakennettaisiin ohjeiden mukaan. Kun leikki sujuu, silloin on varmasti hyvä antaa lapsen rakennella mitä ikinä villiä keksiikään, mutta sitten kun palikat alkavat lennellä, voisi lyödä ohjeet käteen. Näköjään poika tykkäsi kovasti sellaisestakin rakentamisesta.

 

Näkökulmia omiin arkkitehtuurisiin tuotoksiin on hyvä hakea monista kulmista.

Vaikka 3-vuotiaamme leikkii jo pikkulegoillakin, ovat Dublotkin yhä ahkerassa käytössä ja tämänkin paketin Legoilla leikittiin viimeksi tänään. Setti toimi myös 1,5-vuotiaalle erinomaisesti (kunhan vaan sai ensin sen vuoronsa jonossa).

  

"Buzzador on Pohjoismaiden johtava yritys Word of Mouth-markkinoinnin ja sosiaalisessa mediassa tapahtuvan markkinoinnin parissa.
300 000 jäsentämme (Buzzadoria) ovat luonteiltaan uteliaita ja he haluavat kokeilla uusia tuotteita ja palveluita. Buzzadorit levittävät rehellisiä mielipiteitään ystävilleen ja tuttavilleen – Sekä internetissä että kasvotusten." Buzzadoriksi voit liittyä täällä.


#buzzadorlegoduplo #legoduplo #buzzador

Serkkutytön juhlahumussa

Tässä jossakin välissä ehdittiin pitää serkkutytön ristiäisetkin. Päivä oli mitä kaunein, kuten tietenkin juhlien sankarikin. Koska Suomen kesä näytti parhaimpia puoliaan, siirsimme itse kastejuhlallisuudetkin ulos.

Lämminhenkinen tilaisuus piti sisällään hymyjä, naurua, itkua (juhlien päähenkilö ja muutama liikuttunut vieras), erinomaista ruokaa, mukavaa jutustelua ja villiä juoksenteluakin (meidän lapset ja sankarin toisen puolet serkut).

Meidän pikkuisten juhlavaatteina oli pitkälti Pomp De Luxia. Pojan housut löytyivät Zarasta sillä surullisenkuuluisalla (liian flunssaisella juoksemaan mutta muuten mukavalla) puolimaratonreissulla Helsinkiin.

Loistoretki Ähtärin karhujen luo

Näin työssäkäyvänä äitinä (hurjalla 1,5 viikon kokemuksella) viikonlopuista on tullut luksusta. Olivat ne ennenkin erityisiä ja parasta perheaikaa, mutta nyt ne ovat minulle superluksusta. Koska minä olen nyt se, joka ei näe lapsia viikolla päivisin, ja viikonloppuisin saan nauttia lasten seurasta koko ajan.

Viikonloput ovat luksusta myös siksi, koska uudessa työssä aloittaneena minulla ei lomia tänä kesänä ole. Ehkä pari palkatonta vapaapäivää sujautan johonkin väliin, että pääsemme vaikkapa Tukholman reissulle. Mutta pääosin siis juttu on niin, että viikonlopuista on otettava kaikki irti. Tehtävä miniretkiä lähiseudulla ja puuhailtava kaikkea kivaa ja kesäistä.

Eilen, lauantaina, lähdimme Ähtärin eläinpuistoon. Päivä oli mitä mainioin! Poika oli innoissaan kaikesta ja jaksoi kävellä koko matkan. Tyttökin osoitteli tohkeissaan etenkin suurimpia eläimiä.

 

Pakko on myöntää, että kotimatkalla piipahdimme myös täällä (huutakoon HEP, ken tietää, missä):

Ei ole lempipaikkojani, ehkä kerran vuodessa tai kahdessa tulee piipahdettua. Mutta tarttuihan sieltä taas jotain pientä käteen, vaikka aikamoisella vauhdilla viipelsimme koko putiikin läpi.

Joka tapauksessa, päivä oli loistava. En nyt viitsi edes syytellä itseäni siitä, että jätskillä kävimme kaksi kertaa, välipalakeksejä söimme aivan liikaa ja pillimehujakin tyhjeni purkkitolkulla. Niin ja vaikka puhe oli, että kumpikin saa yhden uuden lelun, niin äiti sortui ostamaan kaksi. Kaikki johtuu varmasti siitä työssäkäyvän äidin syylllisyydentunnosta. ;) 

Trampoliinikesäelämää!

Täällä meilläpäin on ollut yhtä loistavien säiden jatkumoa. Meillä ei ole satanut, aurinko on hellinyt lakkaamatta. Lapset ovat olleet ulkona lähes koko päivän, lähes joka päivä. On jopa otettu uima-allas esiin ja polskittu vedessä (Niin siis lapset+isi ovat tehneet näitä asioita, minä olen istunut toimistossa, mutta ei siitä sen enempää. :) )

Poika on aina tykännyt hyppimisestä, hyppimisestä ihan missä vaan: joskus hän hyppii ylös alas koko ajan ihan vaan, kun selittää jotain innoissaan. Trampoliinista haaveilimme koko viime kesän ja juuri ennen syksyn tuloa sellainen nousi mummolan takapihalle. Meidän rivaripihaan ei moinen möhkäle olisi millään sopinut.

Heti kun lumi oli sulanut, alkoi poika kysellä trampoliinin perään. Kun se viimein koottiin, hän hyppeli siellä viitisen tuntia. Toki välillä napsaistiin pikainen lounas ulkosalla ja välillä trampoliinilla makailtiin ja leikittiin. Mutta kuitenkin: viisi tuntia!

Arvaatte varmaan, minkä ongelman eteen pääsemme trampoliinin suhteen tänä kesänä?

Lisää pomppia personal shopperilta

Minulla on eräs (ihana) ystävä, joka jaksaa muun muassa ajella toista sataa kilometriä Reiman tehtaanmyymälään huippualennusaikoina, järjestää vaatekutsuja harva se viikko (no, ehkä vähän liiottelua) ja käydä myös ahkerasti muiden kutsuilla. Ja mikä parasta: hän muistaa aina soittaa minulle, tarvitsenko jotain. (Asumme siis aika kaukana toisistamme).

Viime viikolla tuli taas soitto. Tai itse asiassa kolme ja yksi viesti, kunnes vihdoin huomasin, että puhelin soi laukussa. "Olen täällä Pompin kutsuilla taas ja nyt on nämä poikien farkut vain kympin, tilaatko?" Tottakai tilasin. Ja tuli tilattua muutakin. Kiitos, personal shopper!

Pojalle lähtivät siis kymmenellä eurolla nämä Buddy Regular Jeansit.

 Tytöllekin löytyi kymmenen euron pöksyt: Emma Little Pants. Ovat varmasti kivan viileät kesällä.

Olen tykännyt Cecilia Little Legginseistä, jotka meillä on nyt harmaaraitaisina ja harmaina. Nyt tilasin ne myös siniraitaisina, kuten alunperin oli tarkoituskin, mutta ekan tilauksen aikana sininen setti oli jo loppuunmyyty.

Ja okei, vielä muutaman minuutin päästä piti soittaa ystävälleni uusi puhelu. Laitetaan vielä se Uma Little Dress kuitenkin nyt mukaan, se kun on pyörinyt mielessäni eka tilauksesta lähtien. Värinä rose.

Helposti hurahtava - case Babiators

Babiators-aurinkolaseista on ollut juttua aikasta monessa blogissa tänä keväänä. Eikä vähiten siksi, että näitä arskoja on nähty useiden julkkisten lapsilla - eikä minkään viidakon tähtösten vaan ihkaoikeiden Hollywood-superjulkkujen kuten Sarah Jessica Parkerin, Jennifer Garnerin, Mariah Careyn ja Hilary Duffin lapsosten sievissä, pienissä päissä.

Meillä ei ole ollut tarvetta uusille aurinkolaseille tänä keväänä ja olen sivusta seurannut ehkä lievästi huvittuneenakin, että hassua, miten lasten aurinkolasit voivatkaan onnistua saamaan näin suuren huomion.

Sitten poika pureskeli aurinkolasinsa rikki.

Ja arvaatte varmaan, mitä siitä seurasi?

Kun tuli tarve uusille aurinkolaseille emme lähteneet kokeilemaan ja vertailemaan, mitkä olisivat sopivimmat. Ei. Ensimmäinen ajatukseni oli: Babiators! Minä olen niin markkinatyyppien vietävissä, näin helposti hurahtava näköjään. Aijai. Oikein nolottaa.

Mutta. Nämä ovat aivan loistavat! Istuvat pojan päähän erinomaisesti, pysyvät siellä hyvin ja materiaali vaikuttaa juuri sellaiselta, että eivät mene rikki vaikka vähän välillä kokevat koviakin. Ja mikä parasta, poika itse on tykästynyt näihin jos mahdollista niin vielä enemmän kuin äiti. Kertakaikkisen onnistunut ostos!

Jos joku ei vielä tiedä kaikkea näistä laseista, niin tässä muutama fakta. :)

• Babiators-lasit ovat bpa-vapaata kumiseosta
• Optikkotasoinen linssi - 100% UV-suojaus
• Lasit ovat tukevaa materiaalia -kestävät taivuttelua ja pureskelua (jee!)
• Designer-lasien ulkoasun inspiraatio pilottilaseista
• Kaksi kokoa 0-3v ja 3-7v (meidän 3,5-vuotiaalla isompi koko ja on erinomaisen sopiva)
• Bonuksena vuoden lost&found-takuu eli jos lasit on rekisteröinyt ostettuaan ne, takuu korvaa, mikäli ne rikkoutuvat tai katovat vuoden sisällä.

Pyörä, kolmipyörä, potkupyörä

Tässä pari iltaa sitten mies meni ulos pesemään pyöräänsä kesäkuntoon. Poika halusi tietenkin samaan puuhaan, ja niin nostettiin viimein varastosta myös hänen punainen menopelinsä.

Meidän lastenpyörähistoriamme on melko mutkikas ja on pakko myöntää, että järkevämminkin nämä jutut olisi voinut hoitaa. Meillä on nyt kaksi kolmipyöräistä ja yksi vanha 12" pyörä.

Ostin pojalle kirpputorilta uudenveroisen kolmipyöräisen Jupiterin, kun hän oli noin 1,5-vuotias. Silloin hän lähinnä istui kyydissä, kun joku työnsi pyörää kepistä eteenpäin. Jalat eivät ylettyneet lähelläkään polkimia.

Viime kesänä jalat olivat edelleen kaukana polkimista ja halusin hankkia pienemmän pyörän. Ja niin meille tuli toinen kolmipyöräinen. Upouusi, oikein söpön värinen ja suloinen kuin karkki, mutta eihän sitäkään ollut hyvä ajaa. Sitten löysin oman paikkakuntamme Facebook-kirppikseltä pienen lastenpyörän ja huusin senkin meille. Sillä ajo onnistui, kunnes poika kaatui, pelästyi ja sai pyöräilykammon. Joka toivottavasti on talven aikana unohtunut, ainakin hän kerran jo suostui ajelemaan.

No, nyt haaveilen potkupyörästä. Monet sanovat, että se on paras tapa totuttaa lapsi pyöräilyyn.

Ja sitten tullaankin siihen tilanteeseen, että jos meillä on yksi pieni lastenpyörä, kaksi kolmipyöräistä ja yksi potkupyörä, niin millä lapset ajavat, kun pikkusisko haluaa kuitenkin matkia isoveljeä. Niillä kolmipyöräisilläkö?

P.s. Töissä menee kivasti ja kotona menee lapsilla isin kanssa kivasti. :)

Maailman söpöimmät kengät

Vai tossutkohan ne ovat? Olen etsinyt juhlakenkiä Suri-mekon kaveriksi pikkutytölleni ensi sunnuntaina pidettäviin serkkuvauvan ristiäisiin ja sitten törmäsin näihin: Petit by Sofie Schnoorin lumoavat ballerinat. Kuin balettitossut. Nämä oli vain pakko saada.

Tein tilauksen Pikkujalat-verkkokauppaan ja vaikka usein perustelen itselleni jonkin ostamista jälleenmyyntiarvolla (Eihän tämä oikeastaan maksa juuri mitään, kun näköjään käytetyistä maksetaan noin paljon, niin senhän voi tavallaan jo nyt vähentää tästä) niin nyt perustelin sillä, että näitä ei myydä ikinä. Näitä käytetään niin kauan kuin mahtuvat ja sitten ne jäävät muistoksi. Näin söpöt tossut voi ripustaa vaikka seinälle tauluksi.

Viimeinen kotiäitipäivä

Se on tänään, tiistaina. Uusi, mielenkiintoiselta vaikuttava työ odottaa ja arki muuttuu. Olo on innostunut ja haikea, molempia. Välillä tasaveroisesti, välillä kuppi toiseen suuntaan kallellaan. Joka tapauksessa koko jutun summana olen oikein tyytyväinen tilanteeseen.

Minä olen näiden kahden lapsen saamisen välissä ehtinyt jo piipahtaa noin vuoden ajan töissä, vaikka kumpikaan lapsista ei ole vielä ollut päivähoidossa. Menin töihin heti esikoisen vanhempainvapaan jälkeen ja mies jäi hoitovapaalle lähes vuodeksi. Kun muutimme tänne maalle ja kuopus ilmoitti tulostaan, minun äitini hoiti poikaa pari kuukautta äitiysvapaani alkuun asti. Nyt olen ollut kotona reilut 1,5 vuotta. Loistavaa aikaa. Välillä todella kärsivällisyyttä koettelevaa, mutta aivan mahtavaa.

Nyt tuntuu kivalta päästä taas tekemään töitäkin, jotain uusia projekteja, uusia haasteita. Töihin menosta tekee helpomman se, että mies jää tästä eteenpäin kesän loppuun asti lasten kanssa kotiin. Päivähoitoruljanssi on sitten edessä ensimmäistä kertaa vasta syksyllä. Minua se hirvittää jo nyt, mutta toivottavasti se sujuu kuten esikoisen omaan huoneeseen siirtyminen: hankalaa äidille, helppo juttu pojalle (tosin hän edelleen tulee joka yö jossain vaiheessa meidän sänkyymme, mutta silti).

Välillä joudun toistelemaan itselleni tätä: en minä ole menossa töihin kauas Kiinaan, en ole menossa töihin 24 tunniksi jokaikisenä viikon seitsemänä päivänä. Eivät nämä lapset ole työ eikä koti työpaikka, jonka nyt vaihdan uuteen. Minun lapseni ovat minun lapsiani edelleen, vaikka välillä käväisenkin arkipäivisin tekemässä muita juttuja. Hölmöä, että sellaista pitää itselleen edes muistutella. Se vain on varmasti aluksi vaikeaa, kun on tottunut olemaan niin paljon yhdessä.

Eilen aamulla kysyin lapsilta, mitä he haluaisivat näiden kahden (viimeisen) päivän aikana tehdä. Poika vastasi, että pannukakkuja! Tyttö huusi paukaku! (aina matkimassa). Eilen olimme lähes koko päivän ulkona: pelasimme sählyä ja jalkapalloa, leikimme juoksukilpailua, piirsimme asfalttiliiduilla ja tottakai hiekkapuuhastelimme. Ehdimme leikkikentällekin ja lounasaikana kärryttelimme läheiselle grillille hampurilaisille ja jätskille (hyi meitä! :) ) Tänään on sitten vuorossa avoimen päiväkerhon kevätjuhla ja kotiin päästyämme varmasti niitä pannukakkuja.

p.s. Sunnuntailapset-blogin Lauralla oli terävä listaus siitä, miksi on ihan kiva mennä töihin kesällä. Hyviä pointteja asiaan löytyy täältä! :)

Suukkoja, yhteiset helmet ja Vagabondit

Minä sain eilen paljon suukkoja, halauksia ja kauniita sanoja. Kuopus ottaa kaulasta kiinni, painaa päänsä minua vasten ja sanoo äiti. Esikoinen tokaisee joskus ihan yllättäinkin Äiti, minä rakastan sinua.

Sain äitienpäivänä myös kortin, jonka mies oli lasten kanssa taiteillut kovalla kiireellä jonakin päivänä viime viikolla, kun olin lähtenyt kauppaan. Kaikkien kädenjälki näkyi tunteella tehdyssä tuotoksessa. Poika oli mummolassa tehnyt minulle helmetkin, vaikka pitkin eilistä päivää oli epäselvää, olivatko ne minulle vai hänelle itselleen. Lopulta päädyimme siihen, että helmet ovat yhteiset. Tai ehkä jopa kaikkien.

Meidän äitienpäivän aamuun kuuluvat miehen paistamat amerikkalaiset pannukakut vaahterasiirapin kera. Siitä on tullut meidän oma äitienpäiväjuttumme. Omien aamuhetkiemme jälkeen menemme sitten lähimummolaan ja yhdessä koko poppoo äitienpäivälounaalle. Kakkukahvit juomme mummolassa. Tällä kertaa tein itse juhlakakun, joka oli Hellapoliisin ohjeiden mukaan leivottu Valkosuklaa-Daimkakku. Ja jippii, siitä tuli todella hyvää! Liivateamatööriä aina vähän jännittää nuo hyydykepuuhat.

Sain minä sitten tällaisenkin paketin, joka oli varsin mieluisa lahja sekin: vihdoinkin minäkin saan jalkaani nämä Vagabondin Cortonat. :)

Äiti

Äiti. Ihana sana. Kaksi aivan uskomattoman rakasta lasta sanoo sen minulle päivittäin. Voiko mikään maailmassa olla parempaa? Parhautta tämä on. Onnellisuutta.

Minä olen aina tiennyt haluavani äidiksi, enkä koskaan ole pitänyt itsestäänselvyytenä, että niin käy. Olen toivonut, että niin käy. Toivoessani olen välillä joutunut tuntemaan raastavaa surua, ahdistusta, masennusta, kateutta, turhautuneisuutta ja monia muita ikäviä tunteita. Monta äitienpäivää olen viettänyt miettien, onko tämä ikinä minun päiväni. Sanooko kukaan minulle koskaan äiti.

Nyt kaksi aivan uskomattoman rakasta lasta sanoo minulle äiti. Mahtavaa. Sitä elämä on!

X

Tämän kuvan rakkaistamme on ottanut loistava valokuvaaja Piritta Lipiäinen. Hän ottaa ihanan erilaisia lapsikuvia vanhassa tehtaassa (ja miljöössä) Lempäälässä. Ehdottomasti suosittelen!

Tytön päähineistä puheenollen

Meille on kotiutunut myös vappukuvissa jo vilahtanut ihana rusettipipo+tuubihuivi-setti. Jollakin Facebookin kirppiksellä huomasin kuvan suloisista pipoista ja löysin tien taitavan tekijän sivuille. Pipo ja tuubihuivi ovat Nappinjan Janikan käsityötä. Olemme erittäin tyytyväisiä. Nappinjan Facebook-sivut löytyvät täältä.

Tarkkasilmäisimmät ja hyvämuistisimmat huomaavat myös sen, että tytön Polarn O. Pyret kuoritakki on muuttunut kevään ensimmäisestä. Siitä ehkä lisää myöhemmin, mutta sanottakoon vain, että joskus käytettyä ostaessa ei saa ihan sitä mitä kuvailtiin: kuten hyväkuntoista takkia. Usein onneksi käy hyvin, kuten nyt tällä toisella yrityksellä: aivan ihana takki.

Kesätytön hattukaapilla

Kesä tulee. Se ihan oikeasti tulee, vaikka välillä tuntui, että nyt jää ainakin kevät välistä. Pitäisi käydä läpi lasten kesävaatteet ja katsoa, mitä tarvitaan, mitä laitetaan myyntiin tai lahjoitukseen ja mitkä siirtyvät pojalta tytölle (heh!).

Tytön hatut: check. Niitä on. Viime kesän (vauvakesän) sininen Polarn O. Pyretin lierihattu sopii yllättäin edelleen. Ostin jostain Popin alennuskopasta kokoa isompana myös tuon vaalean punaraitaisen lierihatun, senkin saa nauhoja kiristämällä sopivaksi. Nextin valkoinen ruusukehattu oli tarkoitettu jo viime kesälle, mutta oli silloin aivan liian suuri. Nyt se istuu mainiosti. Sininen lippahattu, jossa on valkoisia palloja, on viime viikon ostos H&M:stä. Jokin (söpö) peruslippis voisi olla vielä tarpeen.

Viimeksi kun piipahdin Polarn O. Pyretin liikkeessä, tarkoitus oli etsiä vain kummitytölle lahjaa. Mutta mutta... Eihän näin suloista t-paitaa voinut vastustaa: pirteä punainen pallopaita tuli siis meille. Muista tytön kesävaatteista tarinaa sitten myöhemmin. Jos niitä ylipäänsä on!

Kahden kanssa leikkikentällä (haasteet top 10)

Yhden lapsen (tai siis meidän esikoisen) kanssa leikkikenttäily on ollut aika rauhallista menoa. Suurin haaste oli siinä, miten kauan jaksan antaa keinussa vauhtia. Poika kun olisi istunut siinä vaikka puoli päivää. Varovainen esikoisemme oli noin 2-vuotias, kun oikeastaan vasta uskalsi mennä liukumäestä, eikä silloinkaan niin kovin tykännyt.  Lähileikkikentän vieressä on metsä, siellä seikkailu on tosin aina ollut pojan mielestä mukavaa. Ja mikä tahansa ja mistä tahansa hyppely on aina kiinnostanut.

Nyt kun tyttökin on jo täysillä menossa mukana, leikkikenttäily on muuttunut. Esikoinenkin on rohkaistunut iän myötä, tai vauhdikkaan pikkusiskonsa. Nyt yhden aikuisen ja kahden meneväisen ja vahvatahtoisen lapsen yhtälö on välillä haastellinen.

Tässä tänään havaittu leikkikenttäilyhaasteiden top ten:

1) Lähtö. Itsestäänselvästi. Kun yrittää saada vaatteisiin Herra Ei vielä mennää ja Neiti Mennään heti nyttiä, rauhallisena pysyminen on välillä vaikeaa.

2) Aurinkolasit. Ongelma ei ole se, että lapset eivät halua niitä pitää, vaan se, että Missä ne taas ovat? Jos toiset löytyykin, niin toiset ovat hukassa. Aina. Tänään ei löytynyt kumpiakaan. Poika haluaisi pitää niitä päässä, jos aurinko vähänkin varovaisesti kurkistaa.

3) Mitä isompi edellä, sitä pienempi perässä. Kun poika kiipeää korkealle kivelle ja hyppää sieltä alas, arvaatte varmasti, mitä tyttö haluaa tehdä. Hetken aikaa onnistuu niin, että äiti auttaa pienempää, mutta sitten pienikin haluaisi ITTE, kun kerran isompikin. Seuraus: Kiukku.

4) Vauvakeinu. Niitä on yleensä yksi ja meillä 3- ja 1-vuotias haluaisivat molemmat keinua siinä. Esikoinen aloitteli syksyllä isompien keinussa keinumista, mutta lensi sitten niin hurjan näköisesti suoraan niskoilleen, että kammohan siitä tuli (vähän äidillekin). No, nyt siis vauvakeinu on jokaisen leikkikenttäreissun lasten keskinäisen riidan aihe. Vähimmällä pääsee, kun sanoo, että kumpikaan ei nyt vaan keinu. Voidaan sitten illalla keinua oman pihan (vauva)keinussa.

5) Se keinu, tai siis puupönikkä, jossa lapset istuvat eri päissä (onkohan sillä jokin nimi?). Tämä ei ole vain haaste, tämä on myös huippukohta. On mukavaa, että leikkikentällä on jokin väline, jossa lapset voivat yhdessä kokea vauhtia ja hauskaa. Haaste on siinä, että tyttö haluaisi keinua siinä koko ajan, poika viihtyy vain hetken aikaa. Ja lopputulos on aina tytön itku.

6) Liukumäki ja jonotus. Jos esikoinen vaan on vielä paljon nopeampi, niin saako hän livahtaa liukumäkeen kiivettäessä joustavasti kuopuksen ohi vai pitääkö hänen odottaa vuoroaan?

7) Kun toinen syö hiekkaa, niin toinenkin syö. Ja siis hämmästyttävintä on, että kun 1-vuotias maistelee kiviä, niin 3-vuotias, jonka luulisi jo tietävän paremmin, työntää niitä myös suuhunsa.

8) Kun toiseen iskee kotiin lähdön vaativa känkkäränkkä tai muuten vaan väsymys, toisella on tietenkin juuri silloin superkivaa.

9) Kun kaksi lasta lähtee kirmaamaan täysillä eri suuntiin. No need for further explanations.

10) Leikkikenttävierailun ajoitus. Ehdimmekö kotiin syömään lounasta vai alkaako paluumatkalla Phil&Tedsien takapenkkiläinen retkottaa pahaenteisesti ja olemaan kummallisen hiljainen. Ja jos uni ehti tulla, niin jättääkö tyttö etuterassille nukkumaan vai kantaako hänet takaterassille uinumaan toisiin rattaisiin (mukavampi paikka).

***

Haasteista huolimatta meillä oli tänään lasten kanssa leikkikentällä mukavaa. Ehkä nyt oikein keskitynkin nauttimaan joka hetkestä, sillä viikon päästä meidän perheellä on edessä suuri muutos. Sain eilen tietää saavani uuden ja mielenkiintoisen työpaikan, ja pesti alkaa näin pikaisella aikataululla. Mahtavaa ja haikeaakin. Mies jää kotiin töitteni alusta eteenpäin kesän ajaksi, ja syksyllä sitten meidän lapset menevät ekaa kertaa hoitoon. Hui (tuumii äiti).

Shoppailuksihan se meni

Niin siinä sitten kävi, että osallistuin Helsinki City Runiin vain kannustajana reitin varrella. Kannustajanakin olin aika surkea, koska "huuto" oli vain pihinää. Vaikka flunssa jo perjantai-iltana paheni, hain kuitenkin kilpailunumeron ja toivoin ihmeparantumista. Kisapäivän aamuna ääni oli kadonnut, henkeä ahdisti ja olo oli aivan räkäinen ja tukkoinen. Hyvää oli sentään se, että koko viikon pienen sairastamisen jälkeen, kilpailupäivänä ratkaisu osallistumisesta oli helppo ja selkeä, koska tauti oli todella ottanut niskalenkin.

Pettymys oli kova, koska koko kevään olin treenannut juuri tätä tapahtumaan varten. Aamun jälkeen aloin kuitenkin jo asetella uusia tavoitteita: alkukesästä ehkä kympin kisa jossain, syyskuussa sitten puolimaraton. Nyt on vain valittava sopivin ja ilmoittauduttava. Aikatavoitettakin on kiristettävä, koska harjoitteluaikaa tuli lisää. Nyt hus tämä edelleen jatkuva köhä, haluan jo juoksutossut taas jalkaan!

Vaikka reissun päätavoite ei toteutunut, viikonloppumatka oli silti mainio. Tapasin ihania ystäviäni ja ehdinhän minä shoppailemaankin. Etenkin perjantaina ennen olon pahemista.

Pojalle löysin Zarasta housut serkkuvauvan ristiäisiin. Samasta kaupasta tarttui mukaan myös nätti t-paita.

Tytölle hain Stockmannilta Cientan söpöt kankaiset kesäkengät ja kivat Name It -farkut.

Yksi tuliainen oli yli muiden: Kunkku! Ehkä vuoden ajan on tullut aina kurkittua, että löytyisikö pojalle jostain Autot-elokuvan Kunkkua, vaan ei mistään (paitsi Huuto.netistä superkalliilla). Kaupan hyllyt ovat täynnä Autot 2 -elokuvan leluja. Vihdoin, Kunkku is back!
 

Itselleni ostin vain sellaisen ihan ohuen juoksutakin. En mitään muuta, oho.

Dieselveturi matkalla HCR:ään

Puolimaraton, Helsinki City Run.

Lauantaina sitten startataan, jos startataan. Pieni flunssa on nimittäin edelleen päällä, katsotaan pysyykö tällaisena, meneekö pois vai paheneeko. Kahdessa ensimmäisessä tapauksessa lähden matkaan, ainahan voi keskeyttää, jos tuntuu pahalta. Tämä olotila kyllä harmittaa kovasti, mieluiten sitä juoksisi täysissä voimissa, kun muutenkin urakka tuntuu suurelta.

Jännittää kyllä. Kun en minä ole mikään juoksija, vaan olen se juoksun vihaaja, ja yhtäkkiä olen menossa juoksukilpailuun numerolappu rinnassa. Tai ehkä vihaaja on liian vahvasti sanottu. Olen vain ollut aina sitä mieltä, että juokseminen tuntuu kurjalta, mieluummin sitä liikkuu musiikin tahdissa, lumella tai vedessä.

Nyt olen siis tämän vuoden alusta yrittänyt treenata tätä tapahtumaa varten sen verran kuin perhearki on joustanut. Olen pyrkinyt liikkumaan vähintään neljä kertaa viikossa: juoksua, jumppaa (zumba ja piloxing), hiihtoa ja uintia. Juoksuvauhti on kasvanut, mutta edelleen olen aika hidas hölköttelijä, sellainen dieselveturityyppinen menijä. Saas nähdä, kuinka tytön käy!


Peukut pystyyn!

Vapun munkelot ja sementit

"Kylläpäs nyt on vappuisaa! Kylläpäs nyt on vappuisaa!" huuteli poika koko aamun, kun levitteli serpentiiniä ("Onko tämä sementtiä?") ympäriinsä ja pompotteli ilmapalloja. Annoimme lasten tehdä serpentiinikoristellut, ("Katso isi, minä serpetän!") ja sen kyllä nyt huomaa. Serpentiinimurskaa on joka puolella. Mies totesikin, että toisaalta näin ei kiinnitä huomiota muihin sotkuihin kun serpentiini jotenkin peittää kaiken alleen. Niinpä päätimme, että kun seuraavan kerran saamme soiton joltakulta, joka ilmoittaa muutaman minuutin kuluttua tulevansa yllärikylään, annamme lapsille serpentiinirullat käsiin ja pyydämme leikkimään vappua.

Piipahdimme tänään myös Vaasassa vapputorilla. Söimme jätskit, ostimme lapsille vappupallot ja muuten vaan kiertelimme. Päivä oli ihanan aurinkoinen, mutta merenrantakaupungille tyypillinen kylmä tuuli vilutti. Matkalla Vaasaan poika ehti pohtia noin 17 kertaa, että "asuuko siellä Vappulan torilla joku, kuka siellä asuu, eikö siellä asu kukaan, mikä se on se Vappulan tori, missä se Vappula on". Ja niin edelleen. :)

Kotona sitten riitti vappupalloista riemua, kun niitä sai pyydystää katonrajasta milloin milläkin konstilla. Mumma ja paappakin kävivät maistamassa perheemme poikien edellisenä päivänä leipomia munkeloita (pojan, ja nyt jo koko perheen, sana munkkirinkeleille). Minäkin jopa osallistuin tällä kertaa leipomispuuhiin tekemällä taikinan.

Vappu saa hyvän arvosanan, vaikka mahtuihan siihen muutamat kiukkukohtaukset ("Saanko minä enää olla tässä vapussa, yhyyyyyy..."), kolme räkäistä nenää ja parit komeat kolahdukset ja kaatumisetkin. Sellaista se on. :)