Lapset ovat hoidossa selkeästi tottuneet siihen, että omat valmiit taideteokset viedään omaan reppuun. Tytön käsityksen mukaan nyt siis askartelujen ja piirrosten ainoa oikea paikka on oma reppu. Niinpä isille käytiin vain vilauttamassa onnittelukorttia, "Katsoppa!". Ja sitten se vietiin takaisin sinne reppuun. Tottakai.
Omien aamujuhlallisuuksiemme jälkeen siirryimme mummolaan juhlistamaan myös minun isääni. Isänpäivälounaalle suuntasimme koko joukko sinne samaan paikkaan, minne puolet pikkusynnyinkuntani asukkaista ja minne itsekin olen mennyt aterioimaan lähes joka isä- ja äitienpäivä jo, noh, hyvin pitkän aikaa. Melkein koko eloni ajan.
On kiva kehittää omalle pikku perheelle omia perinteitä ja toisaalta on tunnelmallista pitää kiinni joistain oman lapsuudenperheen tavoista vuosikymmenien ajan. Totuttaa omat lapset juttuihin, joihin itsekin tottui.
Aamulla kaamoskin sai hetken aikaa köniinsä, kun taivaan täydeltä leijaili maahan valkoista ja kirkasta. Kunnes homma sitten taas iltapäivällä muuttui vesisateeksi, blaah. Mutta hetken oli valkoista, vaikka vain pienen hetken!
Yksi tonttukin näkyi jo:
