Sadepäiviä, kuperseikkailuja ja joulutoivotuksia

Nyt on kuulkaa L-O-M-A. Ihan oikea loma, ihan oikeasta työpaikasta, hyyyyyyvin pitkästä aikaa. Viimeksi taisin lomailla kesällä 2011, siis sinä kesänä ennen kuin tyttösemme syntyi.

Viime kesänkin vietin kokonaan töissä, uusi työpaikka kun oli. Nyt sitten - kiitos hyvin sijoittuvien joulun pyhien - nautiskelen tosiaan lomasta kokonaiset kaksi viikkoa. Parasta on se, että saa nähdä lapsia joka päivä, aamusta iltaan.

Tänä vuonna jouluun on valmistauduttu siinä sivussa. Yritetty löytää hetki, jolloin ehditään leipoa pipareita, siivota ja haalia lahjoja sieltä sun täältä, kun millekään grandelle ostosreissulle ei ole ollut aikaa. Pojan ykköstoiveena on ollut sähkökitara ja tyttö on kertonut haluavansa yksinkertaisesti "lelulahjan". Ne toiveet on ainakin onnistuttu toteuttamaan, tosin hieman epäilyttää, oliko esikoisen toiveen täyttäminen omien korvien ja hermojen kannalta fiksua (joku Hevisaurus-kitara tuli hankittua)

Sää yrittää kyllä kovasti tukahduttaa joulumieltä. Eilen vielä näkyi pari lumikasaakin ulkona, mutta vesisade on jo vienyt ne mennessään. Siis vesisade! Uskomatonta.

Lapset ovat hurmaantuneet YLEn Kuperseikkailu-ohjelmasta, jossa muusikot tekivät lauluja lasten ideoista. Poikaan kolahti erityisesti Toni Virtanen ja niinpä meillä pipareitakin leivottiin Apulannan tahdissa. Poika on jo keksinyt paljon yhteistä hänellä ja uudella fanituksen kohteellaan:

"Äiti, Tonillakin taitaa olla jo kaikki hampaat tulleet. Meillä molemmilla on."

Hän myös totesi vaatimattomasti, että maailmassa ei taida olla ketään niin hyvää laulajaa kuin hän, Toni Virtanen ja Fröbelin Palikoiden Mats.

Pipariurakkamme aikana mietin tätä: onko se aikuisuuden merkki, jos tykkää enemmän pipareista (homejuuston kera) kuin piparitaikinasta? Lapsilla taikinaa livahti suuhun aina kun silmä vältti.

Eikö olekin ihana tähtimekko/-tunika tytöllä? Kummit toivat hurmaavan Popin mekon tyttöselle 2-vuotissyntymäpäivälahjaksi. Poikakin on ehtinyt tässä loppuvuoden juhlasumassa täyttää 4 vuotta ja samainen perhe toi kuvassa pikkuisen pilkottavan veikeän Småfolkin paidan hänelle. Kiitos vielä!

Nyt synttärihumut ja työkiireet ovat takana päin ja on aika hiljentyä joulun viettoon. Joulusiivousta tehdessä (vaarallista puuhaa, en suosittele!) niksautin selkäni, joten myös liikunnan saralla otetaan nyt (valitettavasti) rauhallisesti.

Toivottelen kaikille kaunista ja säästä-riippumattoman-tunnelmallista joulua 2013!

Kitarat soi ja lapset rokkaa

Kun poika oli kaksivuotias, hän lauloi ja soitti erilaisia soittimia koko ajan. Katsoimme juuri videoita tuolta ajalta ja se vielä kirkasti muistia siitä, miten meillä musiikki raikasi jatkuvasti. Kaksivuotiaana hän osasi ulkoa monta joululaulua ja hoilasi niitä antaumuksella. Lisäksi hän lauloi, "soitti" ja tanssi koreografioiden mukaan Fröbelin Palikoiden kappaleita. Yksi suosikkiohjelma oli Pikku Kakkosen Lauludiplomi.

Meillä oli silloin musiikkikori, joka oli täynnä soittimia. Oli triangeli, huuliharppu, marakasi ja moni muita pelejä. Ne piti olla aina helposti saatavilla, koska niitä tarvittiin koko ajan. Suosikkisoitin oli harja: se oli useimmiten kitara, mutta välillä myös viulu, huilu tai torvi.

Minä ajattelin, että kaikki lapset ovat sellaisia: tykkäävät musiikista ja laulavat paljon. Sitten meille syntyi toinen lapsi ja huomasin, että niin ei olekaan. Tyttö ei laula kovinkaan paljon. Hän tykkää katsoa ja kuunnella Ti-Ti Nallea ja Fröbelin Palikoita ja niissä kyllä laulaa mukana, mutta itsekseen ei juurikaan lauleskele. Jos minä laulan, tyttö sanoo useimmiten: Äiti, älä laula. Okei, en ole mikään maailman suloäänisin, joten sinänsä ymmärrettävää. Ehkä vähemmän ymmärrettävää on, että poika välillä pyytää äitiä laulamaan.

Poika lauleskelee edelleen, saattaa kaupassakin kailottaa suureen ääneen lastenlaulun. On hauskaa, kun nyt hän välillä laulaa lauluja, joita en ole koskaan kuullutkaan. Hoitopaikassa kuunneltuja lauluja.

Poika fanittaa edelleen Fröbelin Palikoita. Nyt oli usea kuukausi niin, että niitä ei juurikaan kuunneltu, mutta sitten Pikku Kakkosen esittämä Fröbelin Palikoiden konsertti sai taas innon päälle. Nyt taas tanssitaan ja lauletaan Palikoita joka päivä. Poika tekee oikein musiikkiesityksiä, joissa sitten vanhemmat saavat olla yleisönä ja välillä tulee jopa käsky kuvata koko show. Meininkiä on aivan ihana katsoa.

Ja tottakai: kun isoveli rokkaa, niin kyllähän silloin pikkusiskokin tempautuu meininkiin mukaan. Ja välillä tyttö soittaa moppikitaraansa yhtä innoissaan kuin poika samanikäisenä (ja yhä) harjakitaraansa.

Uskomatonta superfanitusta

Aamulla ensimmäisenä Aate ottaa itse yöpaidan pois ja sanoo nämä sanat: "Äiti, saanko Fröbelin Palikat -paidan?" Toinen aamun tehtävistä on etsiä, missä on Fröbelin Palikat -lippis.

Paita on ollut jokapäiväisessä käytössä nyt pari kuukautta, Fröbelin Palikoiden keikasta asti. Välillä se pitää pestä (pitäisi pestä oikeasti joka päivä), ja voi sitä kurjuutta silloin. On hieman tympäisevää yrittää ottaa blogiinkin kuvia, kun pojalla on aina sama paita päällä ja FB-lippis rennosti väärinpäin. Aina.

Poika on sitä mieltä, että meidän olohuoneen seinällä pitäisi olla iso Fröbelin Palikat -juliste. Ei aivan sovi sisustukseen, pahoitteluni. Sitten poika oli sitä mieltä, että meillä pitäisi olla Fröbelin Palikat -talo. Mikä se sitten lieneekään. Niin ja hänestä tulee isona paitsi palomies, myös Fröbelin Palikat -setä.

Fröbelin Palikoita pitää tietenkin myös saada kuunnella mielellään koko ajan (mihin en tietenkään tosin suostu), joko dvd:ltä tai cd:ltä. Aate osaa ulkoa jo lähes kaikki laulut ja Vikkekin monesta laulusta kertosäkeen viimeisen tavun. Lapset, nuorempikin, osaavat myös lauluihin liittyvät tanssit. Lisäksi olohuone on täynnä soittimia: on kosketinsoittimet, rummut ja kitara. Sitten vaihdellaan kumpi soittaa mitäkin.

Voidaan siis sanoa, että meillä asuu Fröbelin Palikat -superfani ja hänen pikkusiskonsa, joka myös taitaa fanittaa melkoisesti. Äitiä vähän jo alkaa kyllästyttää, vaikka mieluummin kuuntelenkin Palikoiden biisejä kuin vaikkapa TiTi Nalle -lurituksia. Sekin on todettava, että jos dvd:ltä on jotain katsottava, niin passiivista tuijotettavaa mieluummin sitä laittaa lapsille Fröbelin Palikat ja he touhuavat, laulavat, soittavat ja tanssivat mukana.

Mutta silti, pikku Palikka-paussi alkaisi kyllä olla tarpeen. Pitäisiköhän pitää jokin vieroituskuuri?