Mehurakkautta (juodaan omenoita, parsakaalia ja porkkanoita)

Rakkautta on monenlaista ja se pitää sisällään monia juttuja.

Mielestäni rakkaus on monien miljoonien asioiden lisäksi sitäkin, että pitää huolta siitä, että pikkuihmisten massuihin menee hyviä asioita. Ei ainoastaan sokeria, pahoja rasvoja ja valtavia määriä lisäaineita. Sekin on huolehtimista ja vastuun kantamista.

Helppoa? Ei todellakaan. Ja tiedostan myös sen, että se ei myöskään ole aina halpaa.

Useimmiten hankaluudet tulevat siitä, että lapset sanovat "yök, en syö". Tai sitten vaan nätisti jättävät syömättä. Toki on totta, että makuaisti vaatii riittävän monta kertaa tottuakseen tiettyyn makuun, joten heti ei kannata luovuttaa, jos kukkakaali purskahtaa ulos pikkuisten suusta.

Yksi ratkaisu on tämä: jos et voi syödä sitä, juo se.

Meille tuli pari viikkoa sitten mehukone ja  I AM TOTALLY IN LOVE!

Koska sanasta "mehu" tulee mieleen kaupan hyllyiltä löytyvät sokerimehut ja tuoremehut, sana tuntuu melkein väärältä kuvailemaan sitä nestettä, mitä hedelmistä ja kasviksista voi puristaa. Se on niin mielettömän täynnä makuja ja koostumukseltaan hämmästyttävän samettisen pehmeää. Tuntuu kuin kroppa suorastaan virkistyisi ja puhdistuisi jokaisella siemauksella. Kaikkein parasta on katsoa, kun lapset imevät pillillä terveellistä superjuomaa hymysuin.

Homma on helppoa kuin mikä. Suurin osa hedelmistä ja kasviksista menee laitteeseen kuorimatta, jopa kiivit!  Omenatkin vain pesen ja muuten työnnän koneeseen sellaisenaan. Laite on myös yllättävän helppoa puhdistaa käytön jälkeen.

Meillä on nykyisin joka ilta perheen yhteinen mehuhetki. Muuten juomme kaikki samaa mehua, mutta välillä aikuisten mehua vahvistetaan tuoreella inkiväärillä. Poika pyytää yleensä mehua lisää yhden lasillisen jälkeen. Tyttö juo pienemmän lasillisen, aloittaa ensin innolla, sitten päättää, että ei haluakaan enempään. Minuutin päästä palaa pöytään juomaan loput ja sanoo "hyvää!".

Jos joku kiinnostui asiasta, lisää tietoa löytyy mehuasioiden gurulta Petra Sippolalta. Suosittelen kurkistamaan hänen sivuilleen tänne. Petra on kirjoittanut myös mehuterapiakirjan nimeltä "Mehukas", jossa on paitsi mehureseptejä myös hyödyllistä tietoa eri kasvisten ja hedelmien merkityksestä.

Ihan syötävä ruoka

Siitähän ei ole kauaakaan, kun iloitsimme siitä, että meillä on niin ennakkoluulottomasti syövä poikalapsi. Entisessä asuinkaupungissamme (joka tunnustettakoon Särkänniemen, Hakametsän jäähallin ja Pyynikin näkötornin sijaintipaikaksi) kävimme usein hakemassa Take Away -laatikoita hyvästä vietnamilaisesta ravintolasta. Ja poikakin söi mielellään. Ja kaikkea muutakin, mitä tarjolle tuli, hän kokeili.

Ei enää. Tosin äidin suureksi riemuksi sushi maittaa hänelle edelleen (ja haluaa aina syödä tikuilla, kuten Herra Hakkarainen jossain Kunnaksen kirjoista).

Tyttö ei ole koskaan ollutkaan yhtä ennakkoluuloton maistelija, mutta nyt kumpikin nirsoilee aika usein. Jos tarjolla on isin italialaisittain tekemää spagettia ja lihapullia tomaattikastikkeessa, molemmat hotkivat lautaset tyhjiksi (etenkin tyttö). Makaroonilaatikko on pojan lempiruokaa. Perunamuussi jauhelihakastikkeella toimii myös yleensä molemmille. Kalakeitto on yhtenä päivänä aivan pop ja toisena täysin ei. Kukkakaali-parsakaali-gratiini yleensä maittaa molemmille. Kalapuikot ja nakit uppoavat tottakai, mutta niitä ei viitsi kovin usein tarjota. Siinä se sitten melkein onkin. Muutakin meillä toki syödään, mutta kyllä se lasten osalta on aikamoista tökkimistä.

On se vaikeaa miettiä, mitä sellaista syötävää tekisi, joka maistuisi lapsillekin. Kun uudenlaisiakin ruokia haluaisi tarjota ja etenkin kalaruokia kaivataan lisää. Siksi otin heti kokeiluun tämän Project Mama -blogista löytämäni ohjeen: lohi-riisi-laatikko. Tosin ilmeisesti reseptin hajamielisenä lukeneena käytin tähän kylmäsavustetun lohen sijaan pannulla paistettua kirjolohta. Hyvää tuli niinkin ja mikä parasta: ainakin eka kerralla upposi lastenkin suihin! Seuraavaksi täytyy kyllä kokeilla tuolla kylmäsavukalalla.

Ai niin, sitruunaa kannattaa ehdottomasti puristaa päälle.
 

Ihanan tavallinen ihana lauantai

Lauantait on kyllä päivistä ykkösiä! Ne vaan on, aivan parhaita. Lauantaisin voi tehdä mitä vaan. Kaupat, kahvilat ja kaikki sen semmoiset ovat auki ja päivän voi täyttää menolla ja meiningillä. Toisaalta lauantai on viikonloppua, aikaa, jolloin voi hyvin mielin vaan olla rauhassa kotosalla. Voi itse valita, lähteekö vai jääkö.

Jos taas on viikonloppureissussa, lauantai ei ole saapumispäivä eikä lähtemispäivä. Lauantai on olemispäivä.

Eilinen lauantai oli sekä että -päivä. Aamulla lähdimme koko perhe Vaasaan kaupungille (se siis on tässä lähellä) pariin pikkukauppaan ja yhteen isoon Prismaan. Aamulla mies oli tehnyt tomaattikastikkeen ja siitä riitti loistoruokaa koko päiväksi: lounaaksi oli spaghettia ja lihapullia tomaattikastikkeessa (tytön ehdoton lempiruoka) ja iltasella samaa kastiketta käytettiin pizzaan.

Poika oli todella ahkera apulainen ja teki puuhaillessaan uuden urapäätöksen. Sen lisäksi, että hänestä tulee isona palomies, Fröbelin Palikat -setä, maalivahti, joulupukki ja isi, hänestä tulee myös kokki. Hyvä valinta sekin, kiirettä taitaa pitää ehtiä tuota kaikkea.

Lauantaihin meillä kuuluu myös niin perinteinen asia kuin lauantaisauna. Onpas tavallista! Ihan ihanan tavallista kuitenkin. Tänä lauantaina lisäsimme lauantaisaunailuun uuden twistin, johon ainakin lapset ihastuivat: lauantaisaunan jälkeinen vakijäätelö. Kun olin itse lapsi, meillä syötiin aina jätskiä lauantai-iltaisin. Tänään (nyt kun olemme joutuneet jo toteamaan, että toista lasta ei pysty pitämään herkuista erossa yhtä pitkään kuin ensimmäistä) aloitimme lauantaijätskitavan myös tässä meidän pikku perheessämme. Idea sai välittömän suosion molemmissa pikkuisissa, ei kovin yllättävää. :)

Sairastuvan loistosapuskat

Tämä oli aika uskomaton talvi flunssapöpöjen suhteen: kovin vähillä lentsuilla selvittiin. Sen sijaan vatsatauti kävi kylässä useammankin kerran.

Nyt kuitenkin pieni tyttösemme on ollut kuumeinen ja nuhainen. Itkuisia öitä, kiukkuisia ja väsyneitä päiviä. Surku. Ja kun tytöllä alkaa helpottaa, niin pojan nenä alkoi viime yönä vuotaa.

Lasten isikin oli pari päivää polvivamman takia sairauslomalaisena kotona ja se takasi meille sentään normipäiviä paremmat päiväruuat. Nam! Aatekin pääsi leipomaan hampurilaissämpylöitä ja paistelemaan pihvejä.

Sitruunariippuvainen terveellisemmällä tiellä

Olen aina tykännyt liikunnasta ja kun liikuntavaihde on kääntynyt päälle, on ruokavalio seurannut perässä parempaan suuntaan jotenkin automaattisesti. Välillä vaihteisto on ollut epäkunnossa ja olen jumittanut löhömöhömeininkiin. Niin kuin nyt aluksi kahden lapsen kanssa. Tuntui, että aikaa ei millään riitä liikkumiseen, siis muuhun kuin mitä lasten kanssa tulee luonnostaan.

Nyt on taas vaihdekeppi saatu väännettyä pois pakilta ja ykköseltä, nyt mennään! Aikaisemmin jo kerroinkin, että menin ystäväni kanssa ilmoittautumaan puolimaratonille Helsinki City Runiin, vaikka en ole koskaan harrastanutkaan juoksua tai edes pitänyt siitä (lievästi sanottuna). Tammikuusta lähtien olen sitten pyrkinyt treenamaan vähintään neljänä päivänä viikosta: yhtenä päivänä käyn tuplajumpassa (Piloxing+Zumba) ja muina päivinä joko juoksemassa, hiihtämässä tai uimassa. Kahden lapsen äiti kiittää omasta liikunta-ajastaan aviomiestään sekä lasten isovanhempia, thanks tack merci danke ja kaikkea paljon.

Talvijuoksu on usein maistunut puulta ja olisinkin melkein aina mieluummin mennyt hiihtämään. Astetta mukavammaksi liukkailla eteenpäin rypistely kuitenkin muuttui, kun hommasin Icebug-nastalenkkarit.

Ja toinen aste kohti kivempaa on otettu nyt, kun aurinkoiset kevätsäät ovat saapuneet lenkkipolkujen varrelle. Jeeeeees!

Olen pyrkinyt myös syömään paremmin. Syömään sellaista, jossa on jotain järkeä. Joka maistuu hyvälle, ravitsee, antaa voimia tai suojaa. Paljon kasviksia, mukavasti hedelmiä ja sopivasti rakkaan aviomieheni tekemiä loistokokkauksia. Vähemmälle tai pois kokonaan pyrin jättämään pitkälle jalostetut elintarvikkeet, keinotekoiset makeutusaineet, einekset ja puolivalmisteet. Omia ei niin loistavia kokkauksiani ei myöskään kannata kovin paljoa ahmia: desi salaatin vieressä riittää. :D

Sokeria pyrin käyttämään niin vähän kuin mahdollista, mutta voi hyvänen aika, jos meidän kaapissa on herkkuja, niin kyllä minä ne ahmin. Joten niitä ei saa olla, eikä viime aikoina ole ollutkaan. Pääsiäisen (pääsiäissuklaamunien) jälkeen on varmasti pidettävä viikon totaalisokerilakko. Sitten voi taas palata sallivammalle linjalle.

Joka päivä syön, tai siis juon, sitruunan. Välillä appelsiinilla höystettynä. Luulen, että olen tullut sitruunasta riippuvaiseksi. Jos en saa päivittäistä sitruuna-annostani, tulee heti tunne, että energiatasot heikkenevät ja flunssapöpö alkaa narskutella torahampaitaan. Niin varmaan joo. Mutta ei mikään huono riippuvuus, eihän.