Serkkujuttuja ja metsätouhuja

Nyt seuraa blogin nimen mukainen postaus, jossa on kaikkea sikin sokin. Eli tältä näytti meidän viime viikonloppu: lauantaina lasten serkkutytön yksivuotisjuhlintaa ja sunnuntaina metsäseikkailuja.

Meidän lapsilla on kaksi serkkua. Sankarina ollut tyttöserkku asuu lähellä ja kuuluu tiivisti meidän lastemme elämään. Tytöt kisailevat lempi-ihmisensä, eli mumman, huomiosta. Mustasukkaisuutta on ilmassa, mutta onneksi mumman syliin mahtuvat molemmat samaan aikaankin. Poika ei lähde tähän kisaan mukaan, mutta hänellä on sitten omat (ei aina vain positiiviset) keinonsa huomion kalasteluun. Toisaalta tytöt myös tykkäävät toisistaan, ovat selvästi tuttuja ja läheisiä.

Toinen serkku, 3-vuotias poika, asuu ihan toisella suunnalla Suomea ja pian toisessa maassa. On harmillista, että hänen kanssaan lapsille ei tietenkään tule samankaltaista suhdetta kuin lähiserkun kanssa. Toisaalta, vaikka harvoin nähdään, on tämäkin serkku meillä usein puheissa. Lapset tietävät, että hän ei ole vain joku poika jossain, vaan hänkin on heille jotain erityistä ja omaa. Oma serkku.

Sunnuntaina lähdimme pojan kanssa seikkailemaan minun kotometsiini. Mies oli siellä yötä pikkuisessa metsäkämpässä, ja me lähdimme aamupäivällä viemään isille kahvia ja paistamaan makkaroita.

Metsät ovat huippujuttuja. Keväisen metsän äänimaailma linnunlauluineen on huikaiseva, tuoksu on raikas. Parasta on se, mikä temppurata siellä lapselle avautuu. Metsässä juokseminen todella haastaa tasapainon. Kivikasojen päälle kiipeily on kunnon urheilua. Pistettiin uudet Po.P-välikausivaatteet heti koetukselle.

Keväthankintojen hankaluudesta - onko pakko olla niin vaikeaa?

Kun ulkona kausi vaihtuu, on tietenkin lasten vaatetuksenkin vaihduttava sään mukaiseksi. Ei ole helppo juttu.

Mutta voisiko se itse asiassa olla helppo juttu, kevätvaatteiden hankkiminen siis? Alla kolme vaihtoehtoa, jossa asialla ei välttämättä tarvitse stressata.

• Saat vaatteita kasoittain sukulaisilta tai ystäviltä. Niistä löytyy kuhunkin vuodenaikaan sopivat vermeet. Ei välttämättä just omaan makuun, mutta tärkeintä on, että on vaatteet.
• Budjetti on sen verran joustava, että voit astella kauppaan ja ostaa ne vaatteet, joista pidät.
• Budjetti on tiukahko, mutta astelet kauppaan ja etsit sieltä hinnaltaan sopivat vaihtoehdot ja ostat ne.

Tämän seuraavan vaihtoehdon tilanteessa ulkoiluvaatteiden hankkiminen on jo hitusen haasteellisempaa.

• Budjetti on varsin rajallinen ja vaatteiden tulisi olla laadukkaita ja kestäviä - nättejäkin. Sinun on myytävä ahkerasti vanhoja vaatteita ja tuntitolkulla etsittävä alennuksia ja hyväkuntoisia käytettyjä vaatteita päästääksesi päämäärään.

Minä kuulun tuohon viimeiseen pallukkaan. Sillä erotuksella, että nyt työssäkäyvävä äitinä minulla ei ole enää kovin paljon aikaa käytettäväksi vaatemetsästykseen ja se tekee tehtävästä vieläkin hankalamman. Melkein vaatisi jo oman pallukan.

• Tässä. :)

Viime aikojen ostokseni ovat tässä:

Molemmat Polarn O. Pyretin kuoritakit on ostettu FB-kirppiksiltä oikein hyväkuntoisina käytettyinä. Pojalle ostin uutena keltaisen windfleecetakin (joka jää sitten siskollekin). Pojalle ostin uutena myös mustat popin kuorihousut, koska nekin menevät sitten tytöllekin.

Tyttö tarvitsee vielä kuorihousut ja windfleecen. Haluaisin ostaa ne käytettyinä, mutta käytettyjen hinnat tuntuvat kipuavan taas niin korkealle, että päätä huimaa. Voi olla, että piipahdan kuitenkin putiikissa.

Tytölle löysin MLL:n kirpputorilta edullisesti Mini A Turen -takin. Se oli todellakin oli huippulöytö! Lisäksi molemmille lapsille on Ticket-haalarit, joista pojan jo viime keväänä käytössä ollut saattaa jäädä kesken kauden pieneksi. Tytön haalarin ostin viime kevään alesta.

Tytön kuorihousujen ja fleecetakin lisäksi tarvitaan vielä hanskoja, pipoja, kaulureita ja tytölle kumpparit. Ja kenkiä! Voi ei, kenkiä. Cdon.comin alesta ostin pojalle kumpparit ja tytölle lenkkarit. Pidetään peukkuja, että pojan viime syksyn lenkkarit sopivat vielä.

Ja samalla olen myynyt pieneksi käyneitä vaatteita oikein superteholla ja myös pohtinut sitä, onko talvialet nyt hyödynnetty kunnolla. Tänään vielä PikkuStellan loppuunmyyntialesta tilasin tytölle ensi talveksi suloisen Creamien toppatakin.

Huh huh, sanon minä.

Ja sitten pian alkaakin kesä.

Pojan äiti

Minä olen äiti. Yhden hurmaavan pojan ja yhden ihanan tytön äiti. Se on aivan mahtavaa, olla juuri näiden lasten äiti. Kummankin.

Ensin olin pojan äiti. Ja jotenkin se määrittelee minua edelleen. En oikein osaa selittää, että mitä se tarkoittaa. Sitä kai vaan ensin sai pojan ja on ehtinyt pidempään miettiä näitä poikajuttuja.

Minä näköjään pohdiskelen ja murehdin enemmän pojan kasvattamista. Se ei tosin välttämättä ole niinkään sukupuolikysymys, pitkälti varmasti lapsen persoonaankin liittyvä juttu. Meidän esikoinen kun on herkkä ja pohdiskelevainen, tyttö taas on enemmän mutkattomampi menijä, ennakkoluulottomampi ja rohkeampi. Toisaalta kysymys voi olla myös siitä, että tyttönä olemisesta tiedän omakohtaisesti enemmän. Pieni poika en ole koskaan itse ollut.

Meidän poika leikkii päivät pitkät autoilla, lentsikoilla ja pikkulegoilla. Aika poikamaista kai. Lempiohjelma on tällä hetkellä Viidakkokirja, jonka jälkeen täällä hypitään, loikitaan ja muristaan tiikeri Shere Khanin roolissa.

Kerran meillä jäi Pikku Kakkosen jälkeen televisio päälle Galaxi-meininkeihin ja poika näki jakson teini-ikäisiä mutantti-ninja kilpikonnia. Se kolahti heti, ja nyt täällä loikkii välillä myös ninjapoika, joka huitoo leluharjaa ympäriinsä. Ja sitten sen isi alkoi huitoa sen ninjapojan kanssa lelumoppia. Taistelun jälkeen perheemme pojat totesivat, että heidän pitää saada jotkut oikeat lelumiekat. Pehmoiset sellaiset. Eli sama leikki innostaa poikia näköjään missä iässä tahansa.

Tuo sama taisteluleikeistä nyt intoileva pikkumies on myös aivan äidin kulta. Kainaloon käpertyvä rakkauspakkaus, joka puhuu niin hurmaavia, että äidillä on pää pyörällä. Siitä miten äiti on hänelle aivan maailman tärkein. Vielä niin, voi vielä niin. :)

En ole koskaan ollut kiinnostunut lukemaan minkäänlaisia kasvatusoppaita tai muitakaan vastaavankaltaisia opuksia. Mutta nyt mietin poikkeuksen tekemistä. Kiinnostaisi lukea Jari Sinkkosen kirja Elämäni poikana tai Raisa Cacciatoren Pelastakaa Pojat! Kannattaisikohan?

Popin outlet-hulinat ja sit ne paremmat alet

Eilen oli Polarn O. Pyretin outlet-päivä kaikissa myymälöissä. Mietin, haluanko lähteä taisteluun, puskea äitilauman keskellä kohti kiinnostavaa vaaterekkiä, jonottaa ja taas jonottaa. Päätin lähteä katsomaan.

Heh. Vaasan myymälässä oli viisi minuuttia ennen outletin aukeamista kaksi muutakin äitiä. Ei siis ryntäilyä, vauhkoontumista eikä jonottamistakaan. Eikä ihme, sillä ei siellä ollut paljon ostamistakaan. Pari rekillistä ja laatikollista puoleen hintaan vaatteita. Ostin kahdet sukkahousut, pojalle yhden paidan ja tytölle kesämekon. Sinänsä siis ihan ok saldo. Ja pojalle ( ja sen jälkeen tytölle) shoppailin mustat kuorihousut ihan normihintaan. Niissä oli materiaali muuttunut, vähän jännittää. 

                           

Mutta hei! Se minne Vaasan lähellä asuvien kannattaa ehdottomasti suunnata, on Wasasport. Siellä on Ticketin ja Reimatecin toppaa -50 % alella ja KAIKKI talvikengät -70%. On vaikka mitä merkkikenkiä, mutta toki koot hupenevat vauhdilla. Ihan pakko oli edes jotkut kengät löytää ja niinpä lähdin veikkailemaan pojan jalan kasvua ja haalin ensi talveksi goretex-kengät.

Ja jälleen kerran Miiman blogista bongasin alen, johon tartuin: CDON-verkkokaupassa saa alekoodilla 50 euron alennuksen, kun tilaa kenkiä vähintään 100 eurolla. Tilasin pojalle kumpparit ja tytölle lenkkarit ja hintaa tuli just yli tuon alennuksen vaatiman rajan. 

Paikallisessa Muksukirppis-tapahtumassa piipahdin tänään aamulla. Yleensä en löydä noista penkojaisista mitään, mutta nyt tarttui tytölle jotain mukaan (110 koon poikien pöytää ei tarvitse kuin vilkaista, juu ei löydy ylläreitä).

                            

PS. Meidän välikausivaateasiat on vielä aivan hujanhajan. Kääk! Miten tässä näin on päässyt käymään?

Mikä on sopiva ikä vai onko sellaista?

Tässä postauksessa on kyse laskemisesta, laskettelusta, alppihiihdosta, slalomista. Mutta oikeastaan tässä voisi olla kyse ihan mistä vaan. Saman kysymyksen voisi kysyä ja vastauksen antaa monen muunkin asian kohdalla.

Ajattelin joskus, että vien kyllä sitten lapseni jo aika pikkuisena rinteeseen. Niin supersöpöiltä ne pienenpienet laskijat näyttävät ja sitä parempi laskija ihmisestä tulee mitä aiemmin hän lajin aloittaa. Mukamas.

Kun sain poikani, ajattelin, että hän voisi kokeilla laskemista 3-vuotiaana. En todellakaan edes harkinnut, että olisin vienyt varovaisen ja välillä arankin pojan rinteeseen 2-vuotiaana. Hän olisi ollut aivan kauhuissaan. Mutta ehkä 3-vuotiaana.

Viime talvena ehdotin pojalle asiaa ja hän totesi heti, että ei halua. Menin lautailemaan lähialueen pikkumäkeen ja lapsi tuli mumman kanssa mukaan pulkkailemaan sillä ajatuksella, että jos hän vaikka innostuisikin. Ei innostunut. Mietin, että tuskin haluaa kokeilla parina seuraavana vuotenakaan, jos koskaan. Eikä siinä mitään, sitten se vain ei ole hänen juttunsa.

Yllätyksekseni tänä "talvena" poika sanoi heti, että nyt hänkin tulee äidin kanssa laskettelemaan. Ennen Vuokatin reissua hän oli todennut tämän jo usean kerran. Olin silti epäuskoinen, että haluaakohan kuitenkaan, mutta toki kannustin ajatusta.

Niin kävi, että sain kuin sainkin Vuokatissa uuden laskukaverin. Loppujen lopuksi poika halusi mäkeen jopa kolmena päivänä. Ei pitkää pätkää kerrallaan, mutta kuitenkin. Välillä oli hermostumista, kun sukset eivät kääntyneet sinne minne halusi, mutta pääosin kokemus oli positiivinen.

Meillä oli käytössä valjaat, jotka osoittautuivat huippujutuksi. Lapsi saa vauhdin tuntua ja saa itse opetella asioita, mutta kuitenkin tuntee olonsa turvalliseksi, kun vanhemmalla on ohjat käsissään.

                    

Vuokatin rinteissä oli aivan valtavasti lapsia. Lasten rinteessä näki parivuotiaitakin opettelijoita ja toisaalta isoissa rinteissä laski (välillä vähän turhankin hurjan tuntuista vauhtia) sellaisia neljä-viisivuotiaita.

Poikaa en tosiaan olisi harkinnutkaan rinteeseen kaksivuotiaana, mutta tyttö on eri maata. Hän on todella ennakkoluuloton ja haluaa tietenkin tehdä kaikkea sitä, mitä näkee isoveljenkin tekevän. Hän on myös ollut varhainen liikkuja kaikissa muodoissa: ryöminyt neljän kuukauden iässä, konttinut ja noussut tukea vasten seisomaan puolivuotiaana ja kahdeksan kuukauden iässä jo kävellyt ja melkein saman tien juossut. Ajattelimme, että voi kai sitä kokeilla, jos tämäkin onnistuisi ja kiinnostaisi jo näin varhain.

Etukäteen googlettelin (absoluuttinen totuushan asioihin löytyy siten), että voiko 2-vuotiaan viedä laskettelemaan. Yleisin vastaus (a la keskustelupalstat) oli tämä:

• Ei todellakaan! Aivan hullua. Yksi tuttu hiihdonopettajakin sanoi, että 3-vuotias on pienin, joka voi lasketella. Kuulemma jalat jotenkin menevät väärään asentoon, jos aloittaa liian pienenä. Niitä ei ikinä enää saa ennalleen.

Ilmeisesti olettamus on, että kun on slalom-monot ja sukset kerran laittanut jalkaan, niin niitä ei enää saa jaloista pois. Vai onko kyse siitä, että 45 minuuttia slalom-suksia ja monoja riittää siihen, että koivet ovat ikuisesti kaput.

Joka tapauksessa: otimme riskin ja joulukuussa kaksivuotiaan mukaan laskemaan.

                          

                              

 

                              

                        

Ja tyttö tykkäsi! Suorastaan piti hauskaa! Temppuili ja pelleili, nautiskeli.

 

Tyttö myös kuunteli ohjeita. Tosin a) ei ymmärtänyt ihan kaikkea ja b) unohti asiat parissa sekunnissa. Mutta hyvin homma sujui silti. :)

 

On ne niin erilaisia, meidän lapset. Tytön pystyi ihan hyvin viemään jo 2-vuotiaana mäkeen ja hän fiilisteli ja riemuitsi täysillä. Pojalle sopi 4-vuotiaana aloittaminen erinomaisesti, hän keskittyi jokaiseen laskuun ja pohti täysillä, mitä nyt kannattaa tehdä ja miten mikäkin onnistuisi. Tyttö piti vain hauskaa, kun pojan piti kiukutellakin jos jokin ei ottanut sujuakseen - koska otti kaiken niin vakavasti.

 

Muistaakseni luin juuri jostain, että Enni Rukajärvi aloitti laskemisen 6-vuotiaana. Joku olympiafreestylen osallistuja oli laskenut vasta muutaman vuoden.

 

Ei, ei taida olla yleispätevää sopivaa ikää - ainakaan laskupuuhien aloittamiseen.

 

Eikä vanhempi voi etukäteen päättää, milloin lapsi lajin aloittaa. Tai ylipäänsä aloittaako koskaan.

 

Silti on pakko myöntää, että olen innoissani ja toivon lasteni jatkossakin tykkäävän laskea mäkeä alas. Yhtenä päivänä laskin pari tuntia yksikseni ja huomasin vain odottavani, että milloin saan pojan seurakseni - vaikka se tiesikin sitten sitä, että aurasin pienenpientä lastenrinnettä. Maailman parhaassa seurassa.

Ps. Lisäyksenä vielä, että ennen kuin lapselle laittaa slalom-sukset jalkaan, kannattaa kokeilla murtsikoita. Niillä näkee sen, onnistuuko suksien hallinta vai meneekö jalat aivan makaroniksi.

Hiihtokeskuslomalla kaakaota ja kilometrejä

Me vietimme viikon talviloman koko perhe Vuokatissa, joka on erinomainen kohde lapsiperheelle. Mukana olivat lasten isovanhemmat minun puoleltani ja yhden vuorokauden ajan myös toisen puolen mummo ja täti.

Tällaiselle lumiurheilutykkääjälle meneillään oleva niin sanottu talvi on ollut todella tuskainen. Tämä loma tarjosi hieman salvaa ja laastaria. Lumisporttailujen lisäksi kävimme myös kaksi kertaa Katinkullan kylpylässä polskimassa.

Vuokatissahan on myös Angry Birds -aktiviteettipuisto, mutta totesimme sen olevan parhaimmillaan hieman isommille lapsille kuin 2- ja 4-vuotiaille. Analyysi perustui googlettamalla saatuihin tietoihin ja pikaiseen kurkkaukseen itse laitokseen. Saatamme siis olla väärässäkin. Varmasti tuonkin ikäiset olisivat siellä viihtyneet, mutta ajattelimme hinta-laatusuhteen olevan kohdillaan vasta vuoden, parin päästä.

Muistin, miten rakastankaan hiihtokeskuslomia. Eniten sellaisia olen viettänyt Levillä, ensin perheen kanssa ja sitten ystävien kanssa erilaisilla kokoonpanoilla. Laskettelua, lumilautailua, lämmintä kaakaota ja munkkeja, makkaranpaistoa laavulla tai kodassa, hiihtokilometrejä ja mökki-iltoja. Ja okei, niillä ystävien kanssa vietetyillä lomilla after ski -tuokioissa kaakaota saatettiin joskus terästää lorauksella mintun makua.

Jos nyt hakemalla haetaan huonoja puolia hiihtokeskuslomista, niin onhan ne kalliita. Etenkin kun joutuu noudattamaan koulujen loma-aikoja ja matkaamaan kohteeseen juuri sesonkina.

Mutta niin ihanaa oli, niin ihanaa. Keskellä viikkoa esikoinen hätäili jo, että eihän meidän tarvitse lähteä täältä vielä moneen päivään pois.

Näillä välineillä minä kulutin aikaa. Kuvakollaasista puuttuvat telemark-sukset, joilla suihkin ensimmäisen laskupäivän. Niin ja uimapuku, sekin uupuu, ei jotenkin sopinut sarjaan. :)