Loppuvuoden lapsi, koulu ja kirjaimet

Kun esikoisemme, rakas pieni poikamme, syntyi marraskuun lopussa, hämmästyttävän moni sanoi tämän lauseen:

"Kannattaa sitten miettiä, minä vuonna hänet laittaa kouluun."

Hämmästyttävän moni lisäsi vielä nämä sanat: kun on vielä poikakin. Ilmeisesti siis loppuvuoden poikien osalta kannattaa jo synnärillä alkaa miettimään tätä asiaa.

Hämmästyttävintä on tämä: tyttömme syntyi joulukuussa, eikä kukaan ohjeistanut meitä koulupohdintojen suhteen. Ehkä ihmiset ajattelivat, että nämä loppuvuoden lasten kuviot ovat jo tuttuja meille. Tai sitten sitä ei sanottu, koska kas, tytöille koulu on lastenleikkiä.

Me nyt kuitenkin hidastelemme, emmekä vieläkään ole tehneet mitään koulupäätöksiä kummankaan suhteen. Voi meitä. :)

Eikös näistä koulujutuista saada aasinsilta kirjaimiin? Niistä meillä jutellaan joka päivä. Poika on todella kiinnostunut kirjaimista, sanoista ja kirjoittamisesta. Juuri eräs tuttu sanoi, että hankkikaa äkkiä aapinen ja nyt kannattaa tukea asiaa ja olla mukana - koska heillä kirjaininnostus oli ollut vaihe, joka oli mennyt ohi ja seuraavaksi nämä jutut olivatkin ihan blaah-tylsiä.

Lapsillako muka vaiheita? No joo, kannattanee rientää kirjakauppaan.

Kirjasto on kultaa

Minä en ole sitä ennen oikein huomannutkaan, koska en itse ole kirjojen suurkuluttaja. Siis sitä, että kirjasto on mahtava asia. Aivan upea juttu.

Me pyrimme lukemaan lapsille melko paljon. Käytännössä on kuitenkin niin, että esikoisella lukuhetket osuvat päiväuniaikaan (ilman niitä unia nykyään), pidempiin pottaistuntoihin ja iltasaduille. Aina ei jaksaisi lukea samoja kirjoja, eikä koko ajan voi ostaa uusiakaan. Kirjasto, wow!

Kirjastoon meno on aina pieni tapahtuma, joka näköjään on ohjelmassa kerran kuukaudessa, koska aina tuntuu kirjojen palautus jäävän viime tippaan. Meillä kuluu kirjastossa aika paljon aikaa. Poika ottaa aina ensin esiin lelukorin, jossa ei ole paljon leluja eikä huikean hienoja leluja, mutta joka kerta se silti kiinnostaa.

Aate valitsee itse osan kirjoista. Niissä on kannessa traktorin, auton tai dinosauruksen kuva. Minä valitsen sitten (opettavaisia) kirjoja, jotka sopivat jotenkin meidän silloiseen tilanteeseen. Ollaan vaikkapa menossa matkalle tai juteltu hampaiden pesemisen tärkeydestä.

Välillä kirjoja läpi käydessäni yllätyn, mistä kaikesta onkaan tehty lastenkirjoja. Tuntuu hassulta nähdä kirjoja siitä, kun äiti lopettaa tupakanpolton tai kirjan nimeltä "Hei taas, isi!", joka kertoo avioerosta. Ja sitten ymmärrän, että eihän siinä ole mitään hassua vaan nämäkin ovat oikeita ja aitoja tilanteita ja on hyvä, että näitäkin asioita voi kertoa lapsille kirjan sanoin ja kuvin.

Vielä emme ole käyneet satutunneilla. Niitäkin voisi joskus kokeilla.