Kyllä tämä pojan päiväunettomuus on hankala pala. Siinä on toki puolensa: ehdin tehdä ruuan rauhassa, koska sen ei tarvitse olla heti valmiina, kun tulemme ulkoilemasta ja toisaalta voin tehdä pojan kanssa sellaisia asioita, jotka olisivat vaikeita pikkusiskon läsnäollessa. Ja sekin on huippua, että illalla uni tulee Aatteelle hyvin. Mutta se väsykiukku, huh huh. Se iskee viimeistään iltapäivällä ja on välillä melkoista. Eikä lapsi millään suostu silloinkaan päiväunille, ei millään. Yhtenä päivänä oli pakko vain istuttaa molemmat tuplarattaisiin ja lähteä kävelemään. Sinne simahti kolmevuotias rattaisiin, heti.
Tänään pikkusiskon nukkuessa leikittiin langanpätkällä. Ensin asennettiin lanka keittiön tuolien väliin ja hypättiin korkeutta.
Kun hypyt oli hypitty, neulottiin. Kuulemma niin kuin mummo. Kutimet tosin lensivät nurkkaan minuutissa: "Ei tästä tule yhtään mitään!". Mummolla kyllä tulee. Näissä puuhissa poika on siis tullut selvästi äitiinsä.
x
Jännityksellä odotamme, miten väsynyt iltapäivä tänään on. Ehkä poika sitten pikkuhiljaa tottuu tähän, kun kerran päikkäreillekään ei enää suostu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti