Yritystä pitää hengissä

Tähän mennessä olen tappanut kaikki kukat, joita kotiini on tullut. Jopa ne miehen poikamiesboksista meille tulleet kaksi viherkasvia, jotka varmasti eivät olleet aikaisemminkaan olleet hyvällä hoidolla, mutta silti olivat kukoistaneet. Sain kukkatraumoja myös eräässä kesätyöpaikassa, jossa esimieheni antoi lomansa ajaksi kukkansa hoitooni ja ne menehtyivät saman tien.

Ehkä viitisen vuotta sitten päätin yrittää tosissani. Hankin muratin ja luin, miten sen saisi pidettyä elossa. Yritin olla kastelematta liikaa ja liian vähän, jopa suihkuttelin sen lehdille vettä suihkupullolla, kun jostain kuulin, että muratti tykkää sellaisesta. Parissa viikossa se kuoli. Jälkeenpäin kuulin, että muratti ei todellakaan ole mikään helpoin mahdollinen kasvi. Ja sitten myös jotain siitä, että kodissa voi olla joko muratti tai rakkautta, ei kumpaakin. Aika veemäisen kuvan kukkanen kyllä itsestään lyhyessä ajassa antoikin.

Lokakuussa äitini toi lahjaksi orkidean. Se on mielestäni yksi kauneimmista kukista. Ajattelin, että sitä en ainakaan onnistu pitämään hengissä, se näyttääkin jo niin herkältä ja hennolta. Että jos veemäisen muratin tapoin, niin tämän nyt ainakin. Vielä se kuitenkin sinnittelee ja näyttää upealta, saa nähdä.

Luulen, että ylihoidan kasveja ja kuihdutan ne sillä. Olen jotenkin paniikissa ja odotan vaan, että pian tapahtuu jotain huonoa.

Välillä on vaikeaa olla sortumatta samaan lasten kanssa - ylihoitamiseen. Välillä tekisi mieli olla koko ajan hössöttämässä ja varoittelemassa, jotta ei vaan kävisi huonosti. On tietenkin tilanteita, joihin on pakko puuttua, mutta sitten on niitä tilanteita, jolloin pitää antaa vaan lapsen mennä ja kokea. Ei ylikastella, ei alikastella eikä panikoida.

Pidetään peukkuja orkidealle!