Pyörremyrskyinen elämäni

Tämä on aivan valtavaa tämä nykyelämäni vauhti! Olihan sitä kuullut puhuttavan ruuhkavuosista ja miten kiirettä ja täyttä silloin on, mutta kun ei elänyt vielä keskellä sitä härdelliä, sitä ajatteli suurinpiirtein näin: joo joo, eihän tässä itsekään meinaa ehtiä oikein mitään.

Mutta nyt kun on tässä pyörremyrskyn silmässä, sitä tajuaa, miten paljon ennen olikaan AIKAA. Hyvänen aika, ennen kuin minulla oli lapsia, minähän olisin voinut olla aivan huippukunnossa!Kipaista läpi triathloneja ihan tuosta vaan. Olisin voinut opetella seitsemän uutta kieltä ja pitää kodin koko ajan tip top -siistinä. Jotenkin en vaan hoksannut. ;)

Nyt kun olen työssäkäyvä äiti, jolla vieläpä menee työmatkoihin lähes kaksi tuntia päivässä, niin kyllä on aika kortilla. Ne pari tuntia, jotka minulla on iltaisin aikaa lasten kanssa, haluan keskittyä täysin heihin. Sitten kuitenkin olen huomannut myös sen, että jaksaakseni tämän kaiken, minun on vain pakko saada myös liikkua. Kun jätin liikunnan väliin päivä toisensa jälkeen, meinasi tämä sirkus käydä ylivoimaiseksi. Huomasin, että liikunta ei ole ylellisyys, johon en nyt vain ehdi satsata. Se on välttämättömyys.

Niinpä palkkasin itselleni personal trainerin pariksi kuukaudeksi. Ihan vaan siksi, että keksisin, miten ja mihin sovitan liikunnan tässä kaikessa. Personal trainerini on yrittäjä ja kolmen lapsen äiti, joten hänellä on kokemusta palikoiden järjestelystä.

Tämä panostus vaikuttaa jo nyt todella järkevältä. Nyt tulee käytyä lenkillä, kahvakuulailemassa, tanssijumpassa ja kuntosalilla. Missä välissä? En oikein itsekään tiedä, miten siinä niin käy, mutta tuntuu, että kun liikunnasssa pääsee vauhtiin, se antaa päivään enemmän minuutteja kuin mitä vie. Tai ehkä siitä muusta ajasta tulee vain niin paljon laadukkaampaa, että se tuntuu pidemmältä.

Kaikessa tässä hulinassa on ollut myös vaikea löytää aikaa blogata. Vaikka tätä en voikaan luokitella välttämättömyydeksi, silti yritän vielä pitää kiinni tästäkin. Jotenkin bloggailu on vienyt siten mukanaan, että ei sitä halua niin vain lopettaakaan. On kai vaan osattava olla tässäkin itselleen armollinen ja hyväksyttävä se, että postaustahti ei ole sama kuin kotiäitinä ollessa.

Ja jos tämä teksti jossain vaiheessa vaikuttaa valitukselta, pahoittelen väärinkäsitystä. Onhan tämä hullun hurjaa menoa, mutta rakasta sellaista! Ainoa osa tätä kaaosta, josta olisin valmis luopumaan, on tuo pitkänlainen työmatka.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!