Kolmevuotiaan ensimmäinen tenniskerta

Eräänä iltana meidän poikamme näki televisiosta vilauksen tenniksen ATP-turnauksesta. Tietenkin piti heti hakea jokin (mikä tahansa) etäisesti mailaa muistuttava muovihärpäke ja pallo omaan peliin. Minä heittelin palloa ja poika löi sen takaisin sillä muovihärpäkkeellä. Sellaiset 45 minuuttia hän yritti palautella palloa täysin keskittyneenä. Sitten poika esitti pyynnön, että pääsisi oikealle kentälle pelaamaan.

Jos poika haluaa pelata tennistä, niin en minä ala kieltämään. Sehän on hyvä juttu. Etsitään jonkinmoinen kenttä ja mennään kokeilemaan. Mutta ei sitä muovihärpäkettä kyllä sinne voi viedä, eikä ole mitään järkeä, että poika yrittää kannatella minun painavaa mailaani.

Ja siitä se ajatus sitten lähti. Mielikuvitus on hyvä asia ja yleensä annamme pojan itse koota roolileikkeihinsä asut. Ei kaiken tarvitse ollakaan oikeaa ja valmiina. Mutta koska hän niin pitkään keskittyneenä jaksoi palautella palloa (leikki loppui, kun minä en enää jaksanut), ajattelin, että tämä on jotain, josta hän voisi ihan oikeasti innostua. En nähnyt mitään järkeä mennä lelukauppaan ostamaan jotain leikkimailaa, vaan seuraavana päivänä marssin urheilukauppaan ja kysyin, onko lapsille tennismailoja? Myyjä tiedusteli, että minkä ikäiselle mailaa etsin, ja minä vastasin, että 3,5- ja 1,5-vuotiaille. Pikkuisen alkoi myyjää hymyilyttää. :)

Okei, lähinnä tietenkin hain mailaa pojalle, mutta ajattelin, että jos ne eivät valtavasti maksa, niin miksipä en ostaisi saman tien tytöllekin (koska a) pikkuhiljaa alan oppia, että kaikkea pitää olla kaksi ja b) kyllähän tuo kuopuskin kasvaa, ja vauhdilla kasvaakin). Ja sainkin sitten sen verran kivan tarjouksen, että ostin mailan molemmille.

Poika oli aivan innoissaan ja hihkui, että jokojokojoko nyt mennään pelaamaan. Tyttökin hyppi ja intoili, se oli taas sitä suloista peesausta, että "en tajua yhtään mistä on kyse, mutta varmaan jotain kivaa, kun kerran velikin on sitä mieltä".

Löysimme sellaisen vähän surullisen kuntoisen mutta meille täysin sopivan kentän, ja kyllä vaan poika tykkäsi pelailla. Välillä tietenkin tuli itkukiukkua, kun ei osunut palloon, mutta suurimman osan ajasta oli vain iloinen ja keskittynyt. Koska tennisuran tuossa vaiheessa ei pelaamisessa ilmeisesti tule liikuntaa tarpeeksi, niin poika kävi melkein jokaisen pallon jälkeen juoksemassa takarajalla ja takaisin. Sellaisen puolen tunnin jälkeen hän alkoi valittaa, että maila on liian painava (vaikka siis itselle tuntuu todella kevyeltä). Kovin pitkään ei siis tennistuokio tuon ikäisen kansa voi ehkä kestää.

Tyttökin tykkäsi uudesta mailastaan tai ainakin sen mausta. Toinen maila toimi siis lähinnä puruleluna (ja on nyt  takavarikoituna vuoden, parin ajan :) )

Tyttö muuten valitsi taas itse hattunsa. Salama-lippis väärinpäin. Yllätys, yllätys! :)