Yritän juosta

Olen aina vihannut juoksemista. Ja kadehtinut heitä, jotka pitävät juoksemisesta. Muutamia kertoja elämässäni olen päättänyt, että NYT. Nyt minäkin kokeilen, yritän juosta. Olen ostanut juoksukengät ja napannut jostakin aloittelevan juoksijan ohjelman. Ja sitten käynyt kerran lenkillä. Ja vihannut edelleen. Ja todennut, että ei minun tarvitse pitää juoksemisesta, minä voin tehdä jotain muuta. Voin käydä kuntosalilla, jumpassa ja reippailla kävelylenkeillä. Ja niin, alamäkisuksittelusta puhumattakaan. Sitähän minä rakastan.

Ja silti se on jäänyt kytemään jonnekin. Että kyllä minä vielä yritän tykätä juoksemisesta. Kerran sovimme hyvän ystäväni kanssa, että vuoden päästä juoksemme maratonin. Ystäväni vielä ehdotti, että olisiko puolimaraton realistisempaa, kun molemmat kuitenkin vihasimme juoksemista. Mutta ei, päätimme, että maratonille mennään. Ja vuoden päästä toivoimme, että kumpikaan ei muista. Emmekä olekaan asiasta koskaan puhuneet. :)

Viime kesänä päätin taas yrittää. Luin Me Naiset -lehteä ja siellä oli ohjelma, jonka nimi oli "Kuukaudessa sohvaperunasta viiden kilometrin juoksijaksi". Päätin, että noudatan ohjelmaa, vaikka mikä olisi ja juoksen sen viisi kilometriä. Vaikka se viisi kilometriä, olisi elämäni ainoa viiden kilometrin juoksu. Juoksen sen ja jos en tykkää, niin en tykkää.

Kerrankin minulla oli ohjelma, joka eteni tarpeeksi hitaasti ja tavoite, joka oli kohtuullinen. Niin kuukauden päästä juoksin viisi kilometriä ja mikä parasta: Pidin siitä!

Tuon viiden kilometrin juoksun jälkeen olin pari kuukautta pahassa astmaattisessa yskässä, enkä voinut juosta. Lokakuun jälkeen olen käynyt vain parilla juoksulenkillä, toki harrastanut muuten liikuntaa. Ja uuden vuoden kunniaksi heitin taas kohtuullisuuden romukoppaan ja palasin omaksi itsekseni: ilmoittauduin puolimaratonille Helsinki City Runiin.

Pitäisi kai lähteä lenkille... Ennen kuin lähtee tuonne ulos luistelemaan, olisi ehkä syytä nämä: Icebugit.