Elämä ilman laatikkolukkoja (sallittu astiakippokaappi)

Kun esikoisemme syntyi, ajattelimme miehen kanssa molemmat, että meillä ei sitten kaappeja ja laatikoita suljeta millään. Lapsen on opittava, että joka paikkaan ei saa mennä ja kaikkea ei voi tehdä. Muutenhan hän muualla kuin kotona pudottelee kaikki laatikot, avaa jokaisen kaapin oven ja vääntää jokaisen hellan nuppeja.

Näin me teimmekin, ja kaikki sujui hyvin. Kyllähän sitä välillä sai juosta hätiin, kun Aate avasi kaapin ja alkoi vetää tavaroita ulos, mutta hämmästyttävän suurelta osin asiat menivät mainiosti.

Kun vauhdikas Vikkemme tuli samaan vaiheeseen, ajattelin, että huh huh. Olihan se helppoa sanoa, että ei mitään kaapinsulkimia meille, kun meillä oli sellainen lapsi, joka ei ollut painamassa joka nappia ja vetämässä veitsilaatikoita alas. Mietin, että saattaa hyvinkin käydä niin, että tällä kertaa on pakko osta kaikenlaisia suojia.

Suojat ovat kuitenkin edelleen kaupoissa. Luulen, että yksi salaisuus siihen, miksi tämä onnistuu, on sallittu muovikippokaappi. Keittiössä on yksi kaappi, johon laitan vain muoviastioita ja lapsilla on sinne vapaa pääsy. He saavat ottaa tavarat kaapista ja leikkiä niillä. Auttaa kummasti silloinkin, kun pitää tehdä ruokaa ja molemmat naperot pyörivät jaloissa. Hämmästyttävää kyllä, kun Vikke tulee keittiöön, hän avaa ainoastaan tuon yhden kaapin oven.

                                                                         (tunika: Polarn O. Pyret)