Poika näki ensimmäisen kerran vilauksen teini-ikäisistä mutanttininjakilpikonnista eli järkevämmin sanottuna Turtleseista vähän vahingossa. Montaa minuuttia ei tarvittu ja fanitus oli alkanut. Tosin ennen ninjakilpparifaniuttakin poika tykkäsi taistella. En edes oikein tiedä, että mistä hän olisi nujakointiin saanut mallia, mutta niin vain hutkittiin ja potkittiin ilmaa.
Toinen - kuitenkin äidille mieluisampi- innostuksen kohde on Viidakkokirja. Siinäkään ei idoli ole Mowgli-poika vaan tiikeri Shere Khan, joka on tarpeeksi hurja. Poika hyppii ja loikkii ympäri asuntoa ja murisee niin että pikkusisko pelkää (tai ainakin esittää pelkäävänsä, jotta isoveli saa toruja).
Kun kysyn, mitä luetaan iltasaduksi, poika vastaa aina, että haluaa kuulla jotain jännittävää. Prinsessasadut ovat aika in. Ei tietenkään siksi, että prinsessalla olisi soma mekko tai rakkaustarina prinssin kanssa olisi ihana. Prinsessasaduissa on parasta se jänskätys, joka tulee, kun paha äitipuoli tai noita tekee tuhmuuksia - mutta sitten onneksi hyvä aina lopussa voittaa.
Hurjannäköiset lelut ovat pojan listoilla tällä hetkellä suosituimpia. Poika sai joksikin lahjaksi joskus Lego Chiman, hirveän näköisen olion. Silloin se ei kiinnostanut poikaa (ja kauhistutti äitiä), mutta nyt se on kaivettu uudelleen esiin ja on Turtles-tyyppien mukana ykköslelujen porukassa. Silläkin taistellaan ja ärjytään. Itse ohjelmaa poika ei ole siis koskaan nähnyt.
Kirjoitin jo aiemmin (täällä) siitä hämmennyksestä, joka välillä tulee pojan äitinä. Hain kirjastosta postauksessa mainitsemani kirjan Pelastakaa pojat! ja sen lukeminen oli kieltämättä hyvä kokemus.
Kaikki pojat ovat erilaisia, tietenkin. Kuten tytötkin. Mutta välillä kirjaa lukiessa alkoi oikein naurattaa, kun oli todettava, että just noinhan meillä on. Ja tämä oli juuri yksi niistä kohdista: "Pojat leikkivät miehen maailmaan perinteisesti liittyviä taitoja: riskinottoa, pelon voittamista ja jännityksen sietämistä."
Kirjan mukaan jännityksen etsiminen ei ole huono juttu. Poika uskaltaa mennä jännittävien juttujen pariin, koska hänella on vastapainona turvallinen syli, vanhemmat ja koti.
Kirjassa myös vahvasti painotettiin sitä, että taisteluleikeissä ei ole mitään pahaa. "Leikeissä taistellaan pahaa vastaan, otetaan mittaa itsestä ja (usein kuvitteellisesta) toisesta. Voiton ja häviön vuorottelu opettaa."
Kai äidin on vain totuttava.
Nähtäväksi jää, taisteleeko ja hakeeko tyttö nelivuotiaana samalla tavalla jännittäviä juttuja. Ehkä ei, ehkä.
Meillä on ollut käytössä tarrataulu, johon poika on saanut kerätä tarroja kiltteydellä (mm. älä töni siskoa). Kun tarroja on kymmenen, hän on saanut itse valita lelun. Kuvassa kaksi viimeisntä valintaa. Pikkuisen tohkeissaan piti kaupassa tuntemattomillekin esitellä tuota kummallista mustaa tyyppiä. Ilmeisesti se on tosi hieno.
Meille tuli se kesän lelulehti niin tadaa, meillä halutaan tollainen Turtles puku. Siis minkä voi pukee ittelle :D
VastaaPoistaMeillä se on seuraavana tarralahjanatoiveena! :)
PoistaKuulostaa tutulle :) Kai tuo taisteleminen tulee mukaan kuvioihin lähes kaikille pojille tietyssä ikävaiheessa. Minutkin se yllätti ja pisti lukemaan Sinkkosta, mutta sitten alkoi hidas hyväksyminen: pojat tosiaan ovat poikia ja nujakointi tarpeellista.
VastaaPoistaMeilläkin Turtlesit ja Chimat ovat kova juttu. Myös Star Wars kiinnostaa kovasti. Pikkuautot ja muovieläimet ryhmittyvät myös hyviin ja pahoihin ja hyökkäävät toisiaan vastaan. Jopa kivet ovat taistelevia aluksia! Ulkona pojat kulkevat "miekat" mukanaan ja "ampuvat" jollain sopivan mallisilla oksankarahkoilla. Metsästävätkin.
Päiväkodissakin saa taistella. Kunhan toista ei satuteta. Itsellä on sellainen tunne, että taisteluleikit ovat meillä lisääntyneet ja muuttuneet hurjemmiksi päiväkodin aloituksen myötä. Lto mainitsi, että osa lapsista saa pelata väkivaltaisia tietokonepelejä (jopa K18 pelejä!) jo päiväkoti-ikäisinä ja tämä näkyy tietysti lasten käyttäytymisessä. Ja kavereita tietysti fanitetaan ja otetaan heistä mallia, varsinkin niistä vähän isommista/kovemmista tyypeistä. Väkisinkin jäin miettimään tuota kaveriseuran vaikutusta leikkeihin.
Kiva kuulla, että samanmoista taistelua on jossain muuallakin. :) Ja tosiaan oli mukava myös lukea, että sellaista se usein poikien kanssa on - ja se on ihan ok. :)
PoistaAika hurjaa, että päiväkoti-ikäiset pelaavat väkivaltaisia tietokonepelejä. Liian pieniä ovat vielä. :( Ja se varmasti vaikuttaa käytökseen.
Pitäisi muuten se Sinkkosen kirja vielä jostain hommata, muutenkin yleensä tykkään hänen ajatuksistaan.
PoistaHyvä postaus! Itsellä samoja mietteitä ja välillä ihan pallo hukassa kahden pojan kanssa. Täytyykin etsiä tuo kirja käsiini.
VastaaPoista