Kirimistä, lahjaylimitoitusta ja onnellisuuden toivotteluja

Nyt on hieman kirimistä tehtävänä blogin suhteen. Joululoma on näköjään ollut lomaa tälläkin saralla, uusi vuosi tuokoon ryhtiä tähänkin.

Joulumme on mennyt kovin perinteisen kaavan mukaan: ihanaa perheaikaa, paljon sukulaisten ja ystävien tapaamista ja jossain välissä olen ehtinyt piipahtaa lenkilläkin. En niin montaa kertaa, että se olisi riittänyt sulattamaan sadasosaakaan tästä herkuttelusta, mihin on tullut sorruttua. Tai ei sorruttua, olen minä siihen itselleni ihan luvan antanut.

Yksi osa kirimistä tulee tässä. Miltsu antoi minulle blogissaan haasteen tärkeimmästä joulukoristeestani. Se on kuusenkoriste, jonka olen pikkutyttönä tehnyt rakkaan mummani kanssa. Se ei ole mikään joulupuun kaunein  yksilö (kaunein yksilö meidän kuusessamme on mielestäni tuo tontun alla oleva enkeli), mutta siinä on eniten merkitystä ja muistoja.

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin lapset saivat taas aivan liikaa lahjoja. Enkä tajua, mihin ne kaikki mahtuvat, mitä laitetaan alta pois ja minne. Meillä kun ei neliöitä ole kovinkaan paljon.

Sitä yrittää pysyä maltillisena ja sitten viime tingassa tulee se tunne, että onko tässä nyt kuitenkan riittävästi, pitäisikö jotain pientä vielä hankkia. Sen aina unohtaa, että hei, kaikenmaailman mummot ja kummit hankkivat yleensä myös jonkun lahjasen, joten kyllä niitä vaan kertyy. Eivät kaikki lahjat toki mitään suurensuuria ole, lahjoista moni oli pieniä mutta hyödyllisiä ja kotirauhan kannalta tarpeellisia juttuja, kuten esimerkiksi sählypallot molemmille (siitä yhdestä on ollut kotona riitaa).

Tyttö sai muun muassa nuken syöttötuolin ja palapelejä. Pojalla suurimmat riemunkiljaisut tulivat, kun aukaisi paketit, joista paljastuivat ne kaksi asiaa, joita oli toivonut: sähkökitara ja ritarilinna. Kerhossa poika aina syöksyi leikkihuoneessa leikkimään ritarilinnalla ja itse ihmettelin, että mistä hän edes tietää, mitä ritarit ovat. Hyvä jos itsekään tiedän. Mistä noi innostukset oikein tulee?

Pehmeitä pakettejakin tuli (ei suuria riemunkiljahduksia avaajilta), niistä lisää myöhemmin.

Ritarilinna oli yllättävän suuri (joudumme ehkä hankkimaan isomman kodin ja sille oman huoneen). Pukin joulusäkistä löytyi myös muutama Playmobil-ritari.

Tyttökin on saanut välillä testata sähkökitaraa, mutta lähinnä poika on soittanut sillä "Apulannan johtajaa". Kyllä alkaa mennä muuten vaikeaksi vastata, kun nelivuotias kyselee erittäin tarkkoja kysymyksiä Toni Virtasen elämästä ja ajatusmaailmasta, eikä ymmärrä, että äiti ei oikeastaan tunne Tonia.

 Ja nyt, vähäeleisesti mutta suurin odotuksin kohti tulevaa. On sellainen fiilis, että taitaa tästä vuodesta 2014 tulla melkoisen mainio. Sellaista toivottelen kaikille! Kuvassa maisemaa joululta 2013, ei kovin talvista meininkiä, ei. Tällainen juhlasää tällä kertaa.