Itselläni luisteleminen kuului vankasti lapsuuteen ja nuoruuteen. Se vaan oli niin, että talvella koulun ja läksyjen jälkeen otettiin luistimet ja mentiin kaverin kanssa jäälle. Kai me siellä pikkuisen pyörähdeltiinkin, mutta lähinnä ehkä kurkittiin keitäs poikia siellä kaukalon puolella on pelailemassa.
Sitten luistimet olivat vuosikausia poissa käytöstä, kunnes muutamia vuosia sitten muutimme jäähallin viereen ja silloinen työkaverini totesi, että aloita taitoluistelu. Whaaat? Vaikka olinkin viettänyt jäällä aikaa joskus teininä, en ollut koskaan oikeasti lajia harrastanut tai ollut siinä mitenkään hyvä. Mutta minä olen niin helposti houkuteltavissa, että jo parin päivän päästä olin aikuisten muodostelmaluistelujoukkueen tekniikkaharjoituksissa työkaverilta lainatuilla liian pienillä luistimilla. Siitä sai alkunsa reilun vuoden kestänyt superkiva uusi harrastus, joka valitettavasti loppui, kun muutimme tänne ihan muualle. Ehkä joskus taas.
Poikamme on innokas kokeilemaan uusia lajeja. Mitä tahansa seiväshypystä biljardiin ja ratsastuksesta ampumahiihtoon. Ainakin noin niin kuin periaatteessa. Kun hän näkee jonkun muun tekevän jotain lajia, hän kerää itselleen varustuksen ja alkaa harjoitella. Sitten kun todellisuudessa mennään kokeilmaan jotain, hän on edelleen superinnoissaan. Kunnes hoksaa, että hei, ei hän osaakaan sitä vielä täydellisesti. Pitää opetella, yök yök. En halua opetella, haluan O-S-A-T-A!
Ja tämä kaavan mukaan edettiin myös lauantain luistelussa. Me hoimme, miten kaikkien pitää opetella, kukaan ei ole osannut heti luistella kuten se hienosti ja lujaa ohikiitävä isompi lapsi. Poika olisi pistänyt täyden stopin koko touhulle heti alkuunsa, ellei olisi huomannut, mitä kaksivuotias pikkusisko tekee.
No, pysyy pystyssä. Kaatuu maahan, nousee ylös, hihkuu innoissaan, luisuu eteenpäin ja taas kaatuu. Ja nousee itse ylös.
Nämä ovat vaikeita tilanteita. Kun tekisi mieli sanoa, että katso nyt, kyllä pikkusisko yrittää, vaikka on vasta kaksivuotias. Mutta tietenkin sitä ymmärtää, että juuri niin ei todellakaan saa sanoa. Silti on pakko välillä sanoa pikkusiskolle, että hienoa, upeaa ja mahtavaa, kun hän huutaa, että äiti katso. Jotenkin on vain yritettävä löytää se tapa - positiivisen kautta - jolla saisi isovelin uskaltamaan yrittää. Silläkin uhalla, ettei heti onnistu.
Hiihtämässä poika oli ensimmäisen kerran kaksivuotiaana ja enemmän sitten viime vuonna. Siinä oli se hyvä puoli, että se lähti heti sujumaan. Poika hiihti viime talvena ekalla kerralla puolitoista tuntia ja sanoi, etten halua koskaan lopettaa. Kunnes eräällä hiihtokerralla keksi, että haluaa vaihtaa luistelutyyliin. Ja kun se ei sujunutkaan, siinä oli sitten hiihdot siltä talvelta hiihdetty. Kun ei osannut heti.
Ihana se on tuo meidän esikoinen(kin). Haastava näissä jutuissa, mutta ihana. Luistelun jälkeen kysyin, oliko edes hetken ajan vähän kivaa. Oli kuulemma ihan pienen hetken ajan IHAN vähän kivaa.
Siitä on hyvä jatkaa. :)
P.s. Sattuneesta syystä pojasta ei ole luistelukuvaa vaan lumessapyörimiskuva.
P.S. II. Jos jollakin lojuu tarpeettomana Polarn O. Pyretin denim-kuosinen kuoritakki kokoa 110 tai 116 tai Molo Kidsin denim-välikausitakki (ei softshell, sellainen on), niin minulla olisi ostokiinnostusta moiseen.
Mihin tämä maailma on menossa, kun nelivuotias ensikertalainen on kummajainen luistinradalla? Ja eskarissa pitää jo oppia lukemaan ja laskemaan? Ja...Hmmm...Vanhempani muistelivat juuri tänään, kuinka minä harjoittelin luistelua viisi-kuusivuotiaana, että osaisin edes vähän kouluun mennessä. Oi niitä aikoja ;)
VastaaPoistaAivan ihanat nuo pikkuneidin luistimet! Ja reippaasti yrittää :)
Meidän isoveikan (5 v huom!) luistelukerrat ovat laskettavissa yhden käden sormilla ja tänä talvena kokeilut ovat vielä edessä päin. Pojalle oli viime talvena valtava pettymys, kun luistimet eivät kiidättäneetkään häntä jääkiekkotähden lailla. Oikeasti siis tosiaan kuvitteli niin käyvän, kun laittaa luistimet jalkaan ;) Noh...eipä tämän jukuripään kanssa sitten paljoa luisteltu, kun vastusti niin kovasti koko hommaa.
Kävin tänään teroituttamassa isoveikalle hankkimani suuremmat luistimet ja hankin niihin teräsuojat. Jäin itsekin miettimään, että olisiko harjoittelu mielekkäämpää jos pikkuveikallakin olisi omat luistimet? Ainakin teillä taisi olla apua siitä, että molemmat lapset ovat luistimissa jäällä. Täytyyhän sitä nyt vähän yrittää, kun pikkusisaruskin yrittää ;) Odotan päiväkodin tekevän osan taistelutyöstä puolestani, mutta täytyy tässä kyllä itsekin aktivoitua tuon harrastuksen suhteen.
Just näin! Onhan se ihan hullua, että edes tulee mieleen, että kun näin myöhään vasta poika on ekan kerran jäällä. Mutta jotenkin se ajatus vaan tuli mieleen ja sitten itsekin tuli puhuttua itselle järkeä että hei haloo, ehtiihän tuota. Mutta toisaalta, olihan poika nyt ihan ikäloppu verrattuna siihen, miten nuorena sisko aloitti. :D
PoistaJa just noin meni meilläkin, poika hallusi innoissaan jäälle liitämään kuin mini-Selänne! Hups, se olikin vaikeaa ja jotain mitä pitää opetella.
Suosittelen laittamaan pikkuveikallekin luistimet jalkaan. Pienemmiltä luistelu sujuu paremmin varmasti senkin takia, että he menevät jäälle ennakkoluulottomammin, eivät vielä osaa kuvitella olevansa superkiekkoilijoita tai jäätanssijoita. Toisaalta myös mittasuhteet kropassa ovat vielä helpommat tasapainon saamiseen kuin jo pitkäksi venähtäneillä isommilla sisaruksilla. Toisaalta, en usko, että pojan eka jääkerta olisi ollut yhtään helpompi 2-vuotiaana...tai mistäs sitä tietää.
Meillä kun lapset ovat perhepäivähoitajalla, niin en usko, että heidän ohjelmassaan on luistelua. Ei onnistu "ulkoistaminen", höh. :)
Meilläkin luistelemaan mentiin vasta viime vuonna esikoisen kanssa, eikä kuopuksella ole vielä luistimia. Esikoinen on yllättävän kärsivällinen uusien lajien opettelussa. Kuopus taas on enemmän suivaantuvaa sorttia, jos ei heti onnistu. Uusien asioiden opettelussa tulee harjoiteltua myös sitä kärsivällisyyttä, ei sekään aina niin helppo taito ole!:)
VastaaPoistaMä osaan hyvin kuvitella, että teidän esikoinen on kärsivällinen uusien lajien opettelussa. Ja hih, myös on helppo uskoa, että kuopus suivaantuu nopeammin. :D Sepä se, että kyllä nämä ovat myös sitä, että opetellaan paitsi sitä lajia myös suvaitsemaan sitä tosiasiaa että asioita on opeteltava, kaikkea ei voi heti osata.
PoistaMeillä poika kokeili viime talvena ekaa kertaa, 3,5vuotiaana. Noh, pari kertaa kaatu ja sit sai luistimet jäädä. Luistelu oli tyhmää ja vaikeeta. Meni vuosi eteenpäin ja 4,5 vuotias alkoi puhumaan, että haluaa alkaa pelaa jääkiekkoa. Isä sano, että kiekkokouluun saa mennä, kun osaa edes vähän luistella. Sitkeästi ja sinnikkäästi harjoitteli kuukauden ja nyt pärjää jo vauhdissa jo yhden kauden kiekkokoulussa olleille. Se on se motivaatio ja kiinnostus ja tässä vaiheessa myös vanhempien aktiivisuus, mikä vaikuttaa siihen että oppiiko. Jos ei kiinnosta, ei sitä kannata pakottaa. :) Ajan kanssa se tulee.
VastaaPoistaNäinhän se on. Pitää nyt kuulostella, että mitä poika on mieltä, vieläkö tänä talvena mentäisiin kokeilemaan. Uskoisin, että joo, mutta pakottamaan ei aleta. Luulen, että tyttö haluaa ja ehkä sitä myötä sitten poikakin. Plus poikani tuntien häntä vaivaa nyt hirveästi se, että haluaisi kuitenkin osata... Joten ehkä sitten suostuu myös vähän opettelemaan.
PoistaNo tulihan tämä postaus, vähän jo odottelinkin! ;)
VastaaPoistaMe käytiin taas viikonloppuna kokeilemassa luistelua. Tällä kertaa poika oli arempi kuin viimeksi ja pelkäsi kaatumista enemmän, alkuviehätys taisi mennä siis ohi. ;) Mutta pääasia että vähän testasi kuitenkin taas, parasta on jos näistä kokeiluista jäisi positiivisia muistoja eli lopetetaan kun on vielä kivaa. Pikkuveli ilmoitti että haluaa kokeilla myös, mutta vetikin jarrut lukkoon saman tien kun luistimet oli nyöritetty jalkaan - ei loppujen lopuksi suostunut edes kokeilemaan!
Huomasin katselevani lasten ensisuksia viime kauppareissulla...hmmm.... :)
Hih, tottakai sun postaukseen piti jotenkin vastata. Tää oli ehdottomasti tulossa siitä lähtien. :D
PoistaMäkin sain tuon onnettoman luistelukerran loppuun sellaisen positiivisen kokemuksen, kun kokeilin vähän liidättää poikaa jäällä vauhdikkaasti. Ja siitä ihan tykkäsi. Piti sitten tosiaan myös lopettaa aika nopeasti koko yritys, kun tuntui tulevan sitä kiukkua niin paljon. Tärkeintä, että vähän käytiin kokeilmassa ja jotain positiivisia hetkiäkin oli.
Teillä on siis toisinpäin nuo avoimin mielin kokeilija & jarrut päälle lyövä.
Me ostettiin tosiaan pojalle jo kaksi vuotta sitten kunnon Fischerin setti, joka oli aika kallis, mutta ajateltiin, että se on meillä neljä talvea käytössä: kaksi pojalla ja kaksi tytöllä. Ja näin se tuntuu menevän, joten ei enää tunnu hinta niin pahalta. Silloin vähän kirpaisi ostaa, mutta kun niistä kenkäremmisuksista moni varoitteli, että menee hermot sekä lapsella että vanhemmalla (aivan niin kuin muuten ei voisi mennä :) ). Nyt me tarvitaan sitten jo toinen suksisetti, mutta kävi superhyvä säkä ja satuin löytämään lastenkirpparitapahtumasta hyväkuntoisen just vastaavan Fischerin setin parilla kympillä. Joten ei kun menoksi. :)
Meillä oli samanlaisia tunnelmia viime lauantailta kun esikoisen kanssa suuntasin luistinradalle. Se oli tuo sama setti että eteen, kaatuu, ylös, eteen., sivulle, kaatuu. ylös... onneksi sitkeästi vaan uudestaan ja uudestaan. Aivan ihanat nuo tytön luistimet siis kertakaikkiaan! Tsemppiä sinne luistinharjoituksiin lapsille ja tietysti myös äidille sillä vaatihan se kannustusjoukoiltakin pitkää pinnaa välillä :D
VastaaPoistaMä kävin just tänään ostamassa pojalle uudet luistimet ja huomenna meillä alkaa päikkärissä luistelukausi kun tuo kaukalo on 10m päiväkodin takaportista.
Olihan se tosiaan melkoista menoa. :)
PoistaMä ostin molemmille luistimet käytettyinä. Noilla tytön luistimilla oli kuulemma kerran seisty huutamassa jäällä noin viisi minuuttia, joten voiko niitä edes käytetyiksi kutsua? :) Pojan luistimet olivat enemmän käytetyt, mutta toisaalta juuri teroitetut ja niissä olikin parempi terä kuin tytön luistimissa.
Ja joo, noin tytön luistimet on NIIIIN söpöt! :)
Mieletöntä että typy pysyi edes hetkittäin pystyssä! Meillä viime vuonna ei vielä yhtään osattu kasata kroppaa vaan valahdettiin ihan löperöksi ja luistimet karkasi alta. Nyt 3,5 yhtäkkiä osasi seistä luistimilla jällä. Nuo en-tee-kun-en-heti-osaa -tunnelmat on NIIIIN tuttuja! Pitäisi olla heti mestari ja rima on taivaissa. Mistä ihmeestä ne sen oppii...? :/
VastaaPoistaOli aika huikeeta, että pysyi pystyssä jonkun aikaa ja sekin, että pääsi itse nousemaan ylös. Mä luulen, että aika paljon olikin kyse siitä iästä, että jotenkin ehkä vartalon mittasuhteetkin ovat vielä sellaiset "vauvamaiset" että on helpompi hallita tasapainoa. En tiedä. Ja iso tekijä on se uskallus, ehkä sitä itsesuojeluvaistoa ei tuossa iässä vielä ole niin paljon ja sitten ennakkoluulottomammin nousee vaan. Tosin itsesuojeluvaistossa ei kyllä ikä ole ainoa vaikuttava tekijä, meillä poika on aina ollut varovaisempi kuin mitä tyttö on.
PoistaEn mä käsitä mistä tuollainen mestarimeininki tulee. :)