Tämä kysymys tulee nyt 3,5-vuotiaan suusta monen asian tai olennon kohdalla: Onko se oikeasti olemassa? Onko hammaspeikkoja, tonttuja, muumeja, mörköjä, peikkoja? Ja tulee näitä helppoja höpsöttelykysymyksiäkin: onko lentokoneita, jääkaappeja ja äiti olemassa?
Mitä ihmettä näihin kuuluu vastata? Saako valehdella, pitääkö valehdella? Onko kerrottava totuus ja vain totuus? Parasta on varmasti kiemurrella jossain keskitiellä ja kertoa osatotuuksia, mutta sekin on välillä todella hankalaa. Luovuutta todella tarvitaan.
Valehteleminen tuntuu aina väärältä, mutta toisaalta ei millään haluaisi viedä pieneltä kaikkea satumaista lapsenuskoa. Tekisi mieli sanoa todeksi kaikkia hyviä juttuja ja huijaukseksi kaikkia pelottavia. Nipsu on totta ja noita ei. Ei se niinkään toimi.
Toisaalta muumihahmokyselyihin on Muumimaailma-visiitin jälkeen helppo heittää vastakysymys: No, näitkös sinä sellaisen? Olikos se oikea? Näin lapsi saa itse päättää.
Joulupukki-asiassa meillä ei ole vielä ollut ongelmia. Poika on jotenkin itse päättänyt, että joulupukkeja on monta ja hän itsekin aikoo isona joulupukiksi.Tontuista on kyllä tullut kyselyä, että onko niitä ja kurkistelevatko ne ikkunoista. Kääks. Tottakai tekee mieli sanoa, että tontut kurkkivat ympäri vuoden lasten käytöstä, jos lapsen saa sillä verukkeella pukemaan ulkovaatteet nopeammin päälle. Vai alkaako lapsi pelkäämään, että ulkona liikkuu kummallisia, pieniä kyttääjiä?
En nyt oikein tiedä, että pitäisikö tähän satuhahmojuttuun kehittää itselle joku yleinen linja ja sitten pitää siitä kiinni? Tai pitäisikö kurkkia mitä jossain kasvatusoppaissa sanotaan (ja sitten valita se oma linja)? En minä kyllä usko mitään oppaita, paitsi ehkä Sinkkosta. Onkohan Sinkkonen sanonut joskust tästä jotain?
Vaasan Strömsössä, huvilan seinässä, lukee lause, josta voi myös ammentaa jotain:
"Verkligheten är inte allt här i världen". Todellisuus ei ole kaikki tässä maailmassa.
Hyvä postaus mielenkiintoisesta aiheesta.
VastaaPoistaItse olen painiskellut ihan saman asian kanssa ja päätynyt vastaamaan tilanteen/hahmon mukaan.
Joihinkin kysymyksiin olen vastannut, että ei äiti ole asiasta varma ja joihinkin taas, että puvun sisällä on ihminen. Joihinkin kysymyksiin olen vastannut, että toiset ihmiset uskovat ja toiset eivät. Pelottavat hahmot (peikot, möröt ym) ovat meillä satuolentoja.
Myös minusta lapsilla saa olla oma satumaailmansa niin kauan kuin tämä nykymaailma sen vain sallii. Muistaakseni Sinkkonenkin oli samaa mieltä! (luen sitä itsekin)
Ehkä tähän ei tosiaan kannata valita mitään pysyvää linjaa, vaan on parempi mennä hetken ja hahmon mukaan. Ja antaa vähän lapsen itse päättää.
PoistaTuo "äiti ei ole varma" -lause on muuten hyvä! Eihän sitä tarvitse kaikkea tietää ja antaa valmiina.
Strömsön mietelauseesta tuli mieleen, että jo lasten mielikuvitusmaailma on ihan eri kuin aikuisten reaalitodellisuus, joten ehkä ei aina tarvitse palauttaa lapsia sieltä heidän tasoltaan aikuisen maailman, ei ainakaan kovin jyrkästi ja silloin, kun lapsi haluaa jotain uskoa, kuten joulupukin olemassaoloon tai Muumeihin. Enkä silloin pitäisi varsinaisena valehteluna sitä, että annetaan lapsen nauttia satumaailmasta ja mielikuvituksesta. Ja sitten taas negatiivisissa jutuissa autetaan pois liioista mielikuvitusjutuista just toteamalla, ettei niitä mörköjä ja noitia ole.
VastaaPoistaTotta, ehkä sitä pitää nimenomaan pyrkiä katsomaan, mitä lapsi haluaa. Ja lapsi ei tosiaan välttämättä huomaa tai haluakaan kiinnittää huomiota siihen, että on epäloogista, että jostain satuhahmosta sanotaan, ettei se ole totta ja toisen kohdalla niin ei sanotaankaan.
Poista