keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Hiljaa! Tai sinusta ei ikinä tule yleisurheilijaa.

Sellaisen lauseen päästi tämä julma äiti viime lauantaina suustaan, kun poika juoksi ja kiljui, eikä millään suostunut vääntämään volumea pienemmälle.

Viime viikonloppuna kisattiin yleisurheilun Suomen mestaruuksista Kalevan kisoissa. Meillä televisio on yleensä urheilukisojen aikaan auki ja poika innostuu lähes poikkeuksetta kaikista lajeista, joita näkee. Nyt töllötimme telkusta kisoja muina päivinä (tai no, minuutin sieltä ja minuutin täältä, sen enempää ei oikein ehtinyt) ja sunnuntaina kävimme miehen kanssa ilman lapsia paikan päällä katsomassa.

Poika päätti nyt haudata kaikki aikaisemmat tulevaisuudentoiveensa ja valita uuden suunnan. Hän ei kuulemma haluakaan palomieheksi, joulupukiksi ja isiksi, vaan alkaa yleisurheilijaksi.



Yritin kyllä selittää, että voit olla noita kaikkia samaan aikaan. Paitsi joulupukkiudesta en ole kyllä varma. Mutta poika oli nyt kuitenkin päättänyt panostaa kaiken vain ja ainoastaan yleisurheiluun.

Lauantai-illan menosta päätellen lajiksi valikoitunee kymmenottelu. Sen verran monta lajia oli vauhdissa silloin pienessä hotellihuoneessa, jossa yövyimme siis noiden lauantain juhlien jälkeen. Iltapuuhat eivät meinanneet onnistua, nukkumaanmenosta puhumattakaan, kun pikkumies ei malttanut lopettaa yleisurheilemistaan. Ja sitten oli lopulta karjaistava (siis topakasti sanottava, en kai minä never ever huutaisi...), että nyt suu suppuun tai sinusta ei ikinä tule yleisurheilijaa. Niin julmasti tehty. Oli minulla perustelukin (sitten hätäpäissä piti jotain keksiä): yleisurheilijat eivät huuda, vaan keskittyvät hiljaa.

Viikon päästä meidän pikkukunnassamme olisi yleisurheilun nappulakilpailut. Neljävuotiaiden ohjelmassa olisi 40 metrin juoksu ja pallonheitto. Poika haluaa ehdottomasti osallistua. En tosin tiedä, että haluaako sitten, kun tilanne oikeasti olisi siinä. Hänestä ei oikein koskaan tiedä, joskus voi mennä reippaastikin joukkoon ja tekemään uusia asioita ja välillä vedetään jarrut täysillä pohjaan. Varmasti kuitenkin kannattaa tarjota mahdollisuus, joten paikan päälle yritetään mennä.

10 kommenttia:

  1. Ihana pieni yleisurheilija :) Ja joo, lasten on vaikea juosta hiljaa. Myös meillä ;)

    Lasten kisat ovat varmasti kova juttu. Ja jollei sitten viime hetkellä uskallakaan mukaan, on kiva katsella toisten lasten suorituksia. Menkää ihmeessä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin se ääni kuuluu ilmeisesti siihen juttuun. Aika paljon ääntä meillä suvaitaankin, mutta sitten joskus on vaan rauhoituttava nukkumaanmenoon.

      Kyllä täytyy yrittää ehtiä kisapaikalle! Kävi osallistumisen kanssa miten kävi. :)

      Poista
  2. Ihana kuva :) Myös meillä juostaan melko äänekkäästi... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kai lapset ajattelevat, että kovaan juoksemiseen vaan kuuluu ääni. Muuten vauhti on liian hidas. :)

      Poista
  3. Ihan turhaan ollaan huolissaan yleisurheilun tulevaisuudesta, uusi tähti on selvästi syntymässä kun nyt jo noin topakasti lähtee mukaan! :) Ei meillä olla ollenkaan noin tulevaisuusorientoituneita, ainoastaan tyttö on ilmoittanut haluavansa olla keiju isona...

    Menkää ihmeessä kisoihin, kuulostavat huippuhauskalta!

    VastaaPoista
  4. Kirjoitusajatusvirheitä... Piti sanoman, että valloittava kuva pojasta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä sattuu. :) Kiitos!

      Joo, yleisurheilun (ja aika monen muunkin lajin) tulevaisuus näyttää hyvältä ainakin jos innostuksella mitataan. :) Meidän poika miettii kyllä usein, että mikä hänestä tulee ja kuinka iso. On sellaista pohtivaa tyyppiä muutenkin.

      Toivottavasti viikon päästä on kisaraporttia luvassa! Katsomosta, ellei muualta. :)

      Poista