Po.Pin tämän kevään takit

Polarn O. Pyretin verkkokaupassa (täällä) on nyt uusia kevään ulkoiluvaatteita.

Toimiiko? Vai haikailetko viimevuotisten perään?

Minun mielestäni muut on ihan kivoja, mutta tuo palatakki ei miellytä. Ei tämä, eikä varsinkaan se, missä on pala pinkkiäkin joukossa.

Minä haikailisin sitä viimevuotista denim-takkia erivärivetskareilla (tuleekohan tästä pakkomielteinen metsästysoperaatio?). Saa tarjota satakymppiä tai sataakuuttatoista! :)

Uusi Me&I -mallisto ja sen yksi (mahdollinen) must have

Uusi Me&I-mallisto julkistettiin tänään(kö se oli?). Minulla ei koskaan ole ollut mitään suuren suurta Me&I-faniutta, vaikka aina silloin tällöin jostain yksittäisistä jutuista olenkin kovasti tykännyt. Valtavaa höpsähdystä ei koskaan ole tapahtunut, vaikka tosin, kun poika oli ihan pieni, meandin haalarit olivat suursuosikkeja. Niin ja sellainen ihana sininen  pupupaita, sehän oli myös kiva tassupyllyhousujen kanssa.

Joo, mutta nyt meillä on muutamia housuja (jotka olivat pojan lemppareita ennen kuin Polarn O. Pyretin sirkusmalliston raitaleggarit syrjäyttivät ne) ja parit t-paidat. Tytöllä on tällä hetkellä yksi Me&I:n mekko. Eipäs kun on niitä kaksi.

Eli: tarkoitukseni oli kertoa, että meillä ei ole juurikaan Me&I:n vaatteita, mutta ilmeisesti meillä onkin. Mutta höpsähtänyt en siis ole! Mitä nyt muistihöperö.

Uudessa mallistossa oli yksi vaatekappale, joka näytti sellaiselta, jonka pojalle haluaisin. Ainakin  kuvan ja kuvauksen perusteella. Nimittäin slim sweatpants -housut. Olisikohan nämä mukavat?

 

 

Sitten on tällaista ehkä -listaa, jossa ovat pojalle punainen merirosvopaita ja keltainen bussipaita. Tyttö varmasti tykkäisi noista housuista. Pipo on söpö, vai onko sittenkään? Onko se jotenkin liian imelyystyttöjuttu? Saattaa olla. Samaa sarjaa on myös housut, jotka ovat kyllä tyttövauvalle suloiset, mutta jotenkin jo vähän too much meidän tyttöselle.

Nämä allaolevat mekko ja tunika ovat hienoja! Hienoja, mutta eivät niinkään meidän tytön tyyliä. Enemmän kun olen ollut tytön vaatteissa sellaisella hempeyslinjalla.

 

Niin ja hei, jos meillä olisi (poika)vauva, niin eihän näitä voisi vastustaa: lammasbody ja -pöksyt!

 

Opetellaan(ko?) luistelemaan!

Meidän lapset olivat viime lauantaina ensimmäistä kertaa luistelemassa. Tämän totean hieman nolona, sillä poikammehan on (jo) neljävuotias. En tiedä, miten talvet ovat menneet niin, ettei muka ole vaan tullut lähdettyä jäälle.

Itselläni luisteleminen kuului vankasti lapsuuteen ja nuoruuteen. Se vaan oli niin, että talvella koulun ja läksyjen jälkeen otettiin luistimet ja mentiin kaverin kanssa jäälle. Kai me siellä pikkuisen pyörähdeltiinkin, mutta lähinnä ehkä kurkittiin keitäs poikia siellä kaukalon puolella on pelailemassa.

Sitten luistimet olivat vuosikausia poissa käytöstä, kunnes muutamia vuosia sitten muutimme jäähallin viereen ja silloinen työkaverini totesi, että aloita taitoluistelu. Whaaat? Vaikka olinkin viettänyt jäällä aikaa joskus teininä, en ollut koskaan oikeasti lajia harrastanut tai ollut siinä mitenkään hyvä. Mutta minä olen niin helposti houkuteltavissa, että jo parin päivän päästä olin aikuisten muodostelmaluistelujoukkueen tekniikkaharjoituksissa työkaverilta lainatuilla liian pienillä luistimilla. Siitä sai alkunsa reilun vuoden kestänyt superkiva uusi harrastus, joka valitettavasti loppui, kun muutimme tänne ihan muualle. Ehkä joskus taas.

Poikamme on innokas kokeilemaan uusia lajeja. Mitä tahansa seiväshypystä biljardiin ja ratsastuksesta ampumahiihtoon. Ainakin noin niin kuin periaatteessa. Kun hän näkee jonkun muun tekevän jotain lajia, hän kerää itselleen varustuksen ja alkaa harjoitella. Sitten kun todellisuudessa mennään kokeilmaan jotain, hän on edelleen superinnoissaan. Kunnes hoksaa, että hei, ei hän osaakaan sitä vielä täydellisesti. Pitää opetella, yök yök. En halua opetella, haluan O-S-A-T-A!

Ja tämä kaavan mukaan edettiin myös lauantain luistelussa. Me hoimme, miten kaikkien pitää opetella, kukaan ei ole osannut heti luistella kuten se hienosti ja lujaa ohikiitävä isompi lapsi. Poika olisi pistänyt täyden stopin koko touhulle heti alkuunsa, ellei olisi huomannut, mitä kaksivuotias pikkusisko tekee.

No, pysyy pystyssä. Kaatuu maahan, nousee ylös, hihkuu innoissaan, luisuu eteenpäin ja taas kaatuu. Ja nousee itse ylös.

Nämä ovat vaikeita tilanteita. Kun tekisi mieli sanoa, että katso nyt, kyllä pikkusisko yrittää, vaikka on vasta kaksivuotias. Mutta tietenkin sitä ymmärtää, että juuri niin ei todellakaan saa sanoa. Silti on pakko välillä sanoa pikkusiskolle, että hienoa, upeaa ja mahtavaa, kun hän huutaa, että äiti katso. Jotenkin on vain yritettävä löytää se tapa - positiivisen kautta - jolla saisi isovelin uskaltamaan yrittää. Silläkin uhalla, ettei heti onnistu.

Hiihtämässä poika oli ensimmäisen kerran kaksivuotiaana ja enemmän sitten viime vuonna. Siinä oli se hyvä puoli, että se lähti heti sujumaan. Poika hiihti viime talvena ekalla kerralla puolitoista tuntia ja sanoi, etten halua koskaan lopettaa. Kunnes eräällä hiihtokerralla keksi, että haluaa vaihtaa luistelutyyliin. Ja kun se ei sujunutkaan, siinä oli sitten hiihdot siltä talvelta hiihdetty. Kun ei osannut heti.

Ihana se on tuo meidän esikoinen(kin). Haastava näissä jutuissa, mutta ihana. Luistelun jälkeen kysyin, oliko edes hetken ajan vähän kivaa. Oli kuulemma ihan pienen hetken ajan IHAN vähän kivaa.

Siitä on hyvä jatkaa. :)

 

P.s. Sattuneesta syystä pojasta ei ole luistelukuvaa vaan lumessapyörimiskuva.

P.S. II. Jos jollakin lojuu tarpeettomana Polarn O. Pyretin denim-kuosinen kuoritakki kokoa 110 tai 116 tai Molo Kidsin denim-välikausitakki (ei softshell, sellainen on),  niin minulla olisi ostokiinnostusta moiseen.

Yksi pienten lasten perheelle sopiva kylpylä

Kuten aikaisemmin kerroinkin, olimme viime viikonloppuna minilomasella kylpylässä. Kaupunki oli Jyväskylä ja majapaikkamme Kylpylähotelli Rantasipi Laajavuori.

Olimme samaisessa hotellissa kaksi vuotta sitten ja totesimme jo silloin, että ei mikään uudenkarhea laitos, mutta pienten lasten kanssa todella toimiva.

• Kaksi leikkihuonetta. On pallomeri, pomppulinna, seikkailurata, liukumäki, piirtelypaikka, leluja.
• Aamiaistila ei ole ahdas, vaan kahden lapsosen kanssa saa ottaa kunnolla tilaa ympärilleen.
• Kylpyläosasto on sopiva pienille lapsille. Tästä vähän isommille ei niinkään, eli ei ole liukumäellistä allasta tms.
• Myöhään auki olevat kylpyläosasto ja kuntosali. Lauantaina jätin iltanukutukset miehelle ja kävin salilla ja itsekseni lillumassa altaissa. Mainiota.
• Aulassa melkein aina auki oleva ruokapaikka. Tosin enemmän sellaisia nakki+ranskikset-tyylisiä vaihtoehtoja kuin terveellisempiä, mutta loistava olla olemassa. Ja hei, lomalla ollaan.

Alla pari kuvaa reissulta. Ydinjuttu eli uiminen uupuu näistä, mutta ymmärrätte varmaan. :)

Ei ole Angry Birdsien napsuttelua (ei täysin vieras näky sekään olisi), respasta saatiin tullessa jotkut pelit, joilla lapset sai rauhoitettua iltapuuhiin.
 

Yksi iltapäivä vaihtui iltaan ihan vaan hotellin leikkihuoneissa. No stress.

 

Paitsi tämä oli hiukka pelottava, ihan näin aikuisellekin. Pomppulinnan huoneeseen ei saatu valoja ja siellä sen suuri suu ammotti ja hirviö hurisi.

 

Käytiin me (kerran) poissa hotellilta. Huomattiin, että Jyväskylässä on nepalilainen ravintola ja sinne oli päästävä. Minä, mies ja poika tykättiin, tyttökin tykkäsi kunhan sai keskittyä vain mangolassiehin ja naan-leipään.

 

                                    

 

Lähtiessä lapset saivat luvatut jätskiannokset. Lähes itsensä kokoiset.

                                       

 

Oli mukavaa. Parasta tällaisissa minilomasissa on se, että ei tarvitse stressata mistään. Voi täysillä keskittyä lapsiin ilman, että joutuu sanomaan heille, että äiti ei nyt ehdi, kun äidin täytyy vähän siivoilla tai laittaa ruokaa tai pestä pyykkiä tai kurkata Facebookiin. Yritän minä kotonakin oikein keskittyä siihen, että nyt täytyy vain olla lasten kanssa ja olla välittämättä pyykkivuorista, mutta ei se ole sama asia. Minilomasella ne likaisten vaatteiden läjät ovat silmien kantamattomissa.

 

Loistavia energiankeräysreissuja.



Pomp De Lux -kurkistuksia (sneak peek SS14)

Pomp De Lux on Instagramissa julkaissut jo muutamia kuvia, joissa vilahtelee Kevät/Kesä-malliston vaatteita.

Kuvat: Pomp De Lux Official @ Instagram

Ettei nyt vaan olisi niin, että tuossa alimmassa kuvassa pikkutytöllä on joku aivan ihana juhlamekko? Kääk, täytyy kyllä merkata kalenteriin tuo päivä, jolloin mallisto tulee myyntiin.

Ja olisiko tuolla isommalla pojallakin kiva vihreä takki?

Vieläkö pitää odottaa kauan?

p.s. Mä oon niin ylpeillyt sillä, etten tilannut mitään Pompin alesta. No, tilasin mä sitten kuitenkin. Olisihan se pitänyt tietää.

Uimaan oppiminen - kellukkeilla vai ilman?

 

Meidän perhe oli viime viikonloppuna kylpyläreissulla, siitä lisää myöhemmin. Pääosassa oli tietenkin uinti ja lapset polskivat innoissaan useampaankin otteeseen minireissun aikana. Just sopivaa puuhaa kauniin pakkaspäivän iloksi. ;)

 

Kylpylässä oli käytettävissä lasten vesivöitä, joihin ihastuimme välittömästi. Tyttökin pääsi syvään altaaseen polskuttelemaan ja "uimaan" aivan oikeita liikkeitä tehden isin luota äidin luo. Mietimme, että tällaiset on hankittava molemmille!

 

Sitten tapasimme kylpylässä sattumalta sukulaislapseni, joka ei ole vielä edes täyttänyt kolmea vuotta ja oli siellä syvässä altaassa ilman mitään kellukkeita ja ihan oikeasti ui. Eikä vaan uinut, vaan hyppeli reunoilta altaaseen ja siitä sitten polskutteli menemään. Wow. No, kyseessä on siis kahden liikunta-alan ammattilaisen lapsi, ja he ovat tosiaan käyneet uimassa lähes joka viikko aivan tyttösen syntymästä asti. (Häsh, miksi pitää itse olla välillä niin saamaton uintireissujen suhteen).

Aloin miettimään, että onko kuitenkaan järkeä siinä, että lapset kelluvat pinnalla vesivyöllä ja vielä käsikellukkeetkin päällä? Yleensä tosin ovat käytössä olleet vain käsikellukkeet, mutta nyt tuo uusi tuttavuus, vesivyö, hurmasi.

 

Kyselinkin sukulaislapsen isältä, että mitä hän suosittelee: onko parempi, että lapsi tottuu heti olemaan ilman kellunta-apua vai että hän tutustuu ja ihastuu veteen kellukkeiden avulla. Hän totesi, että käsikellukkeet ovat siitä huonot, että ne laittavat kädet uimisen kannalta väärään asentoon. Vesivyön eduksi voidaan laskea, että se mahdollistaa oikeanlaiset liikkeet.

 

Mutta ehkä ei kannata liikaa topata lapseen kellukkeita. Eikä toki lasten altaassa niitä tarvitse ollenkaan. Mutta välillä voi varmaankin vähän joustaa ja fiilistellä, antaa lasten vain kellutella, jos haluavat. Ja uimapaikkakin tietenkin säätelee asiaa, uiko matalassa vedessä vai onko ainoa vaihtoehto syvä allas.

 

Lasten vesivöistä löytyy lisää tietoa täältä. Voisi sellaisia kuitenkin harkita.

 

Uivatko teidän lapset kellukkeilla vai ilman?

 

 

 

 

 

P.s. Kuvan uimapaikka ei liity postauksessa olleeseen kylpylään. Lapset ovat aitoja ja liittyvät asiaan.



Akrobatiaa vaativa äitiys

Olimme tuossa joululoman loppupäivinä äitini ja lasten kanssa vierailulla Seinäjoen Touhutalossa. Se on ihan mukava paikka - tai ainakin lasten mielestä. No, onhan se oikeasti mainiota nähdä, kun lapsilla on kivaa ja kun lapset liikkuvat. Aika sporttimenoahan se on: juostaan, hypitään, seikkaillaan. Lasketaan alas ja noustaan taas ylös, kymmeniä kertoja.

Viimeksi kävimme siellä kun tyttö oli noin 1,5-vuotias. Silloin hänellä ei ollut mitään itsesuojeluvaistoa, pikkuinen säntäsi joka paikkaan minne isommatkin, mutta ihan kaikkeen eivät vanhemmat uskaltaneet päästää. Nyt oli aivan eri meininki. Tyttö lähti ensin isoveljen perään suinpäin ylöspäin rappusia, mutta kun ei pysynyt perässä, tuli itku ja niin oli äidin kömmittävä perään. Hämmästyttävä muutos.

Jo 0-vuotiaasta vankan itsesuojeluvaiston omannut poika sen sijaan oli selvästi rohkeampi menijä kuin edellisellä kerralla. Toki niin, että aina piti tietää missä äiti tai mumma on. Näköyhteys sai mennä vain muutamaksi hetkeksi. Mutta hänen kanssaan ei enää tarvinnut luikerrella joka ikisen putken läpi (peläten sitä, että mitä jos jään kiinni) ja jännittää leikkisilloilla, että kai ne kestävät aikuisenkin.

Tyttö uskaltautui lähinnä keinumaan, hyppimään trampoliinilla ja pomppulinnassa ja kiipeilemään. Ei vaatinut siis äidiltä luikertelua hänkään. Ehkä ensi kerralla on se edessä.

Siitä tulikin mieleeni, että onhan tämä äitiys välillä melkoista akrobatiaa. Pitää taipua menemään sisähuvipuistoissa putkien läpi ja kampeamaan itsensä läpi esteratojen. Autossa täytyy usein pitkällä matkalla kurkotella takapenkille mitä ihmeellisimmissä asennoissa. Vastaantulijat näkevät pelkääjän paikalla vaan (isohkon) pepun tuulilasissa.

Meillä poika nukahtaa lastenhuoneessa olevaan sänkyynsä ja tyttö meidän makkarissa olevan sänkyynsä. Jossain vaiheessa yötä molemmat kuitenkin hiippailevat meidän sänkyymme ja ahdasta on. Välillä ainoa tapa mahtua nukkumaan omassa sängyssä on laittaa pää sinne puolelle missä on muiden jalat ja sitten etsiä jotkut pienet vapaat tilat raajoillleen. Akrobatiaa sekin välillä.

Täytyy yrittää pysyä edes pikkuisen notkeana ja sutjakkana, vaikka maailmankaikkeuden surkein venyttelijä olenkin. Pitäisiköhän venyttely lisätä tuonne alkuvuoden päätöslistaan veden ja herkuttomuuden joukkoon? Hmm, jaksaisikohan sitä.

(Mä niin haluaisin meille kotiin tuollaisen kiipeilyseinän lapsille. Ja vielä niin, että se olisi kuitenkin jotenkin välillä peitettävissä, ettei häiritse sisustusta :D )