Alesta Racoon-sydäntakki

Minulle tuli yhtäkkiä hätä, että kääk, en ole ostanut talvialennusmyynneistä mitään. Lähinnä ajattelin sitä, että ensi talvena pitää aloittaa lasten talvivaatehankinnat nollasta ja hinnat ovat pilvissä. Toki ostan vaatteita myös käytettynä huuto.netistä ja Facebook-kirppiksiltä.

Eilen siis kävin hullun vimmalla läpi verkkokauppojen alennusmyyntejä. Pojalle haluan ensi talveksikin Molo Kids -haalarin, se on vaan niin täydellisen sopiva ja muutenkin toimiva. No, Molo Kids -haalarit ovat alennuksesta huolimatta hurjissa hinnoissa, enkä varmasti olisi malttanut sellaista juuri nyt ostaa, eikä toki sopivaa kokoakaan ollut enää jäljellä. Keskityin sitten katselemaan tytölle ensi talveksi haalaria tai takkia. Melkein jo klikkasin Ticket Outdoorin hempeän väristä (Pink Lavender) haalaria, mutta sitten alkoi mietityttämään värin sopivuus vauhtitytön menoon. Hempeys voisi olla pian historiaa. Ja myös se mietitytti, että Baby Baggiet -taitavat olla liian säkkejä meidän tytölle ja olikos niin, että nämä Baggiet alkavat vasta koosta 98. No, oli miten oli, värinössöys ratkaisi jo asian. Nättihän tämä toki on.

Ostoskoriini Vilhelmia-verkkokaupassa päätyi sitten lopuksi Racoonin Heartmade-toppatakki kokoa 92. Tyttö täyttää tämän vuoden lopussa siis kaksi vuotta ja arvelin, että tuo koko voisi olla lähellä oikeaa. Vikellä olikin viime syksynä saman näköinen Racoonin välikausianorakki, joten nössöratkaisu tämäkin. Mutta söpö sellainen!

Sottapytylle tarjotin ( Playtray )

Sinä päivänä, kun Vikke täytti vuoden, hän ei suostunut syömään mitään. Käänsi pään pois, kun lusikka lähestyi suuta. Kun tytön isi tuli kotiin ja kerroin hänelle asiasta, mies oivalsi heti, mistä on kyse: tyttö halusi syödä itse. Kun annoin lusikan 1-vuotiaan käteen, jo alkoi ruoka maistua.

Olin toki aikaisemminkin antanut tytön harjoitella syömistä ja jonkun verran olimme kokeilleet myös sormiruokailua (ja muistaneet, miksi kokeilu jäi lyhyeksi myös esikoisen kanssa). Myönnettäköön kuitenkin, että turhan usein olin vain lapannut ruokaa vauvan suuhun, jotta kaikki sujuisi helpommin, kun samalla piti kuitenkin hakea jääkaapista isoveljelle lisää maitoa, täyttää astianpesukonetta ja niin edelleen ja niin edelleen.

Mutta onneksi minulla on vahvatahtoinen tyttö, joka itse piti huolen siitä, että lusikanhaltijan rooli siirtyy hänelle. On mahtavaa, että nyt molemmat lapset syövät itse! Ja minä voin täyttää sitä astianpesukonetta ja niin edelleen.

Mutta voi sitä sotkua! Jotain pitäisi keksiä, ettei joka kerta menisi vaatteet vaihtoon, lattia ruuanmurupinnoitteelle ja syöttötuoli aivan sottaiseksi. Kun hain ratkaisua ongelmaan, löysin Tripp Trapp -tuoleihin sopivan Playtray-tarjottimen. 

Ensin olin haltioissani, mutta nyt en enää ole varma. Tarjotin säästää kyllä pöytää, mutta sen ja Tripp Trappin väliin jää pieni kolo - jonne ah, ruokaa mahtuu sopivasti livahtamaan. Ja siitä putoamaan housuille, syöttötuoliin ja lattialle. Asiaan kyllä auttoi hieman, kun hinasin syöttötuolin takaisin pöydän ääreen ja Playtray oli pöydän päällä, hieman ylempänä kuin sen kuuluisi. Ehkä siis kuitenkin ihan ok ostos.

Loppuvuoden lasten synttärit

Meidän lapsilla on niin, että molempien synttärit ja joulu mahtuvat kuukauden sisään.Kun poika syntyi, kuulin uskomattoman monta kertaa: "Miettikää sitten tarkkaan, kannattaako hänen aloittaa koulua vielä sinä vuonna, kun täyttää seitsemän". Sitä oikeasti toitotettiin joka suunnasta. Usein vielä lisättiin, että "kun hän on kuitenkin POIKAKIN". Tyttö syntyi vielä lähempänä vuoden vaihdetta, mutta kas, kukaan ei ole kertaakaan sanonut mitään koulun aloittamisesta! Voi tietysti olla, että kaikki tuumivat, että me kuultiin jo asiasta ensimmäisellä kerralla. Tai sitten sitä ei tosiaan sanota siksi, koska ajatellaan tytön kyllä pärjäävän vähän isompienkin joukossa. En tiedä.

Asiahan on sinänsä ihan oikea. Tottakai sitä pitää miettiä, eikä vain silmät kiinni laittaa lasta kouluun silloin, kun hän ei siihen vielä ole valmis. Sellainen voi tehdä kovasti hallaa itsetunnolle. Opeystävänikin ovat kertoneet, että tuossa vaiheessa alku- ja loppuvuoden lapsissa erot näkyvät vielä valtavina. Mutta hei, ei kai sellaista tarvitse miettiä, kun lapsi on kaksi päivää vanha. Eikä tehdä ennakkoajatelmia sen perusteella, onko lapsi tyttö vai poika.

Pojan synttärit ovat siis vain pari viikkoa ennen tytön synttäreitä, joten ainakin muutamien vuosien ajan voimme viettää molempia yhtäaikaa. Yleensä varmasti pojan synttäreiden aikaan, koska tytön juhlapäivä tosiaan lippaa jo niin läheltä joulun aikaa.

Pojan yksivuotissynttärit olivat aikoinaan melko suuret ja niitä juhlittiin molemmissa mummoloissa. Kun hän täytti kaksi vuotta, juhlittiinkin sitten pienessä piirissä, koska äidillä oli synnytyssairaalaan lähtö hetkenä minä hyvänsä. Nyt juhlittiin taas hieman suuremmin, pitihän tytönkin saada kunnon yksivuotiskemut. Vaikka enemmän niistä taisi nauttia se kolmevuotias sankari. Juhlapaikkana toimi mummola.

Koska lapset ovat vielä molemmat kuitenkin niin pikkuisia (melkein vauvoja, eikö, joohan...) halusin värimaailmasta vielä hempeää. Vähän polka dots -tyyliä ja lapsellista hörhötystä. Ennen kuin poika pian vaatii Angry Birds -synttärit. (Se hetki ei ole kaukana.)

Tytölle olin tilannut synttärijuhlien puvun Nextiltä. Näitä Prom dress -mekkoja on uudessakin mallistossa eri kuosilla.

Sankaripojalla oli yllään Villervallan makeat farkkulappuhaalarit ja Ej Sikke Lej -leijonapaita.

Kevään Polarn O. Pyret -ulkovaatemallisto

Minityyli-blogissa esiteltiin tänään Polarn O. Pyretin kevään ulkovaatteet. Meillä ei ole vielä ollut Popin ulkovaatteita, vaikka luotan kyllä niiden laatuun satasella. Ja pojalla on paljon Popin sisävaatteita. Ulkovaatteet ovat tähän mennessä olleet Ticket to Heavenia, Cupcakea/Racoonia, Mini A Turea ja Molo Kidsia.

Uuden POP-malliston punainen takki kyllä houkuttelee. Ja huomaan miettiväni, että haluaisin sen pojalle ja sitten punainen kävisi niin hyvin tytöllekin. Kuulostaa ihan fiksulta, vaikka tiedän, että höpöhöpö, eihän se niin mene. Tykkään tytöllä niin hempeistä söpösöpövaatteista, että kuitenkin myisin tämän takin ja ostaisin tyttöselle aikanaan jonkun muun. Mutta onneksi Popin jälleenmyyntihinnat ovat sen verran suuria, että ei kai se huonosti menisi niinkään.

Yritän juosta

Olen aina vihannut juoksemista. Ja kadehtinut heitä, jotka pitävät juoksemisesta. Muutamia kertoja elämässäni olen päättänyt, että NYT. Nyt minäkin kokeilen, yritän juosta. Olen ostanut juoksukengät ja napannut jostakin aloittelevan juoksijan ohjelman. Ja sitten käynyt kerran lenkillä. Ja vihannut edelleen. Ja todennut, että ei minun tarvitse pitää juoksemisesta, minä voin tehdä jotain muuta. Voin käydä kuntosalilla, jumpassa ja reippailla kävelylenkeillä. Ja niin, alamäkisuksittelusta puhumattakaan. Sitähän minä rakastan.

Ja silti se on jäänyt kytemään jonnekin. Että kyllä minä vielä yritän tykätä juoksemisesta. Kerran sovimme hyvän ystäväni kanssa, että vuoden päästä juoksemme maratonin. Ystäväni vielä ehdotti, että olisiko puolimaraton realistisempaa, kun molemmat kuitenkin vihasimme juoksemista. Mutta ei, päätimme, että maratonille mennään. Ja vuoden päästä toivoimme, että kumpikaan ei muista. Emmekä olekaan asiasta koskaan puhuneet. :)

Viime kesänä päätin taas yrittää. Luin Me Naiset -lehteä ja siellä oli ohjelma, jonka nimi oli "Kuukaudessa sohvaperunasta viiden kilometrin juoksijaksi". Päätin, että noudatan ohjelmaa, vaikka mikä olisi ja juoksen sen viisi kilometriä. Vaikka se viisi kilometriä, olisi elämäni ainoa viiden kilometrin juoksu. Juoksen sen ja jos en tykkää, niin en tykkää.

Kerrankin minulla oli ohjelma, joka eteni tarpeeksi hitaasti ja tavoite, joka oli kohtuullinen. Niin kuukauden päästä juoksin viisi kilometriä ja mikä parasta: Pidin siitä!

Tuon viiden kilometrin juoksun jälkeen olin pari kuukautta pahassa astmaattisessa yskässä, enkä voinut juosta. Lokakuun jälkeen olen käynyt vain parilla juoksulenkillä, toki harrastanut muuten liikuntaa. Ja uuden vuoden kunniaksi heitin taas kohtuullisuuden romukoppaan ja palasin omaksi itsekseni: ilmoittauduin puolimaratonille Helsinki City Runiin.

Pitäisi kai lähteä lenkille... Ennen kuin lähtee tuonne ulos luistelemaan, olisi ehkä syytä nämä: Icebugit.

Pompiin hullaantunut! ( POMP de LUX )

POMP de LUXin vaatteet ovat NAM! Olin menossa syksyllä kutsuille ja olin niin pettynyt, kun ne flunssapöpön pureman vuoksi peruuntuivat. Ennen joulua huomasin jostain blogista, että Pompin verkkosivuilla on ale. Eikä mikä tahansa ale, vaan kaikesta on napsaistu päältä 50 prosenttia. Ja ei kun klikkailemaan!

Ostelin tytölle vaikka mitä ihanuuksia, kun hinnat olivat todellakin kohtuullisia. En edes käynyt kurkkaamassa poikien puolella, kun jotenkin olen aina mieltänyt merkin tyttöjen vaatteiksi. Onneksi pojan kummitädillä oli eri ajatukset ja pojan joulupaketista löytyi ihana Pomp-paita. Joka vieläpä sopii mainiosti yhteen tytön paketista löytyneen Pomp-mekon/tunikan kanssa. Kyllä ne tontut osaavatkin!

Tiukasti joulusta kiinni

Tänään koitti arki, kun lasten isi lähti töihin. Nyt me ollaan taas kotona kolmistaan. Tai no, kaksistaan, sillä tänään on tyttöjen päivä, kun poikakin on mummolassa. Eilen heitin suklaille ja herkuille hyvästit (vielä piti ennen puolta yötä ahmia hulluna), koska tänään alkaa taas terveellisempi, raikkaampi ja liikkuvampi elämä. Jouluna sai ahmia ja löhötä, mutta nyt on ryhdistäytyttävä.

Tänä vuonna joulun riisuminen kodista ei tule olemaan helppoa. Meillä asuu nimittäin pieni tonttu, joka tykkää joulusta aivan mielettömästi. Pojalla on kaksi tonttupukua (kuvassa toki paita Polarn O. Pyret) ja ne ovat olleet aatosta asti vuoroperään päällä. Yöt ja päivät. Hän tulee pitämään joulusta kiinni viimeiseen saakka.

Onneksi loppiaiseen on vielä muutama päivä. Äidillä on pari päivää aikaa keksiä, miten lieventäisi sitä joulun lähtemisen surua, joka on välttämättä edessä, kun kuusi viedään pois pois pois.