Mikä on sopiva ikä vai onko sellaista?

Tässä postauksessa on kyse laskemisesta, laskettelusta, alppihiihdosta, slalomista. Mutta oikeastaan tässä voisi olla kyse ihan mistä vaan. Saman kysymyksen voisi kysyä ja vastauksen antaa monen muunkin asian kohdalla.

Ajattelin joskus, että vien kyllä sitten lapseni jo aika pikkuisena rinteeseen. Niin supersöpöiltä ne pienenpienet laskijat näyttävät ja sitä parempi laskija ihmisestä tulee mitä aiemmin hän lajin aloittaa. Mukamas.

Kun sain poikani, ajattelin, että hän voisi kokeilla laskemista 3-vuotiaana. En todellakaan edes harkinnut, että olisin vienyt varovaisen ja välillä arankin pojan rinteeseen 2-vuotiaana. Hän olisi ollut aivan kauhuissaan. Mutta ehkä 3-vuotiaana.

Viime talvena ehdotin pojalle asiaa ja hän totesi heti, että ei halua. Menin lautailemaan lähialueen pikkumäkeen ja lapsi tuli mumman kanssa mukaan pulkkailemaan sillä ajatuksella, että jos hän vaikka innostuisikin. Ei innostunut. Mietin, että tuskin haluaa kokeilla parina seuraavana vuotenakaan, jos koskaan. Eikä siinä mitään, sitten se vain ei ole hänen juttunsa.

Yllätyksekseni tänä "talvena" poika sanoi heti, että nyt hänkin tulee äidin kanssa laskettelemaan. Ennen Vuokatin reissua hän oli todennut tämän jo usean kerran. Olin silti epäuskoinen, että haluaakohan kuitenkaan, mutta toki kannustin ajatusta.

Niin kävi, että sain kuin sainkin Vuokatissa uuden laskukaverin. Loppujen lopuksi poika halusi mäkeen jopa kolmena päivänä. Ei pitkää pätkää kerrallaan, mutta kuitenkin. Välillä oli hermostumista, kun sukset eivät kääntyneet sinne minne halusi, mutta pääosin kokemus oli positiivinen.

Meillä oli käytössä valjaat, jotka osoittautuivat huippujutuksi. Lapsi saa vauhdin tuntua ja saa itse opetella asioita, mutta kuitenkin tuntee olonsa turvalliseksi, kun vanhemmalla on ohjat käsissään.

                    

Vuokatin rinteissä oli aivan valtavasti lapsia. Lasten rinteessä näki parivuotiaitakin opettelijoita ja toisaalta isoissa rinteissä laski (välillä vähän turhankin hurjan tuntuista vauhtia) sellaisia neljä-viisivuotiaita.

Poikaa en tosiaan olisi harkinnutkaan rinteeseen kaksivuotiaana, mutta tyttö on eri maata. Hän on todella ennakkoluuloton ja haluaa tietenkin tehdä kaikkea sitä, mitä näkee isoveljenkin tekevän. Hän on myös ollut varhainen liikkuja kaikissa muodoissa: ryöminyt neljän kuukauden iässä, konttinut ja noussut tukea vasten seisomaan puolivuotiaana ja kahdeksan kuukauden iässä jo kävellyt ja melkein saman tien juossut. Ajattelimme, että voi kai sitä kokeilla, jos tämäkin onnistuisi ja kiinnostaisi jo näin varhain.

Etukäteen googlettelin (absoluuttinen totuushan asioihin löytyy siten), että voiko 2-vuotiaan viedä laskettelemaan. Yleisin vastaus (a la keskustelupalstat) oli tämä:

• Ei todellakaan! Aivan hullua. Yksi tuttu hiihdonopettajakin sanoi, että 3-vuotias on pienin, joka voi lasketella. Kuulemma jalat jotenkin menevät väärään asentoon, jos aloittaa liian pienenä. Niitä ei ikinä enää saa ennalleen.

Ilmeisesti olettamus on, että kun on slalom-monot ja sukset kerran laittanut jalkaan, niin niitä ei enää saa jaloista pois. Vai onko kyse siitä, että 45 minuuttia slalom-suksia ja monoja riittää siihen, että koivet ovat ikuisesti kaput.

Joka tapauksessa: otimme riskin ja joulukuussa kaksivuotiaan mukaan laskemaan.

                          

                              

 

                              

                        

Ja tyttö tykkäsi! Suorastaan piti hauskaa! Temppuili ja pelleili, nautiskeli.

 

Tyttö myös kuunteli ohjeita. Tosin a) ei ymmärtänyt ihan kaikkea ja b) unohti asiat parissa sekunnissa. Mutta hyvin homma sujui silti. :)

 

On ne niin erilaisia, meidän lapset. Tytön pystyi ihan hyvin viemään jo 2-vuotiaana mäkeen ja hän fiilisteli ja riemuitsi täysillä. Pojalle sopi 4-vuotiaana aloittaminen erinomaisesti, hän keskittyi jokaiseen laskuun ja pohti täysillä, mitä nyt kannattaa tehdä ja miten mikäkin onnistuisi. Tyttö piti vain hauskaa, kun pojan piti kiukutellakin jos jokin ei ottanut sujuakseen - koska otti kaiken niin vakavasti.

 

Muistaakseni luin juuri jostain, että Enni Rukajärvi aloitti laskemisen 6-vuotiaana. Joku olympiafreestylen osallistuja oli laskenut vasta muutaman vuoden.

 

Ei, ei taida olla yleispätevää sopivaa ikää - ainakaan laskupuuhien aloittamiseen.

 

Eikä vanhempi voi etukäteen päättää, milloin lapsi lajin aloittaa. Tai ylipäänsä aloittaako koskaan.

 

Silti on pakko myöntää, että olen innoissani ja toivon lasteni jatkossakin tykkäävän laskea mäkeä alas. Yhtenä päivänä laskin pari tuntia yksikseni ja huomasin vain odottavani, että milloin saan pojan seurakseni - vaikka se tiesikin sitten sitä, että aurasin pienenpientä lastenrinnettä. Maailman parhaassa seurassa.

Ps. Lisäyksenä vielä, että ennen kuin lapselle laittaa slalom-sukset jalkaan, kannattaa kokeilla murtsikoita. Niillä näkee sen, onnistuuko suksien hallinta vai meneekö jalat aivan makaroniksi.

Hiihtokeskuslomalla kaakaota ja kilometrejä

Me vietimme viikon talviloman koko perhe Vuokatissa, joka on erinomainen kohde lapsiperheelle. Mukana olivat lasten isovanhemmat minun puoleltani ja yhden vuorokauden ajan myös toisen puolen mummo ja täti.

Tällaiselle lumiurheilutykkääjälle meneillään oleva niin sanottu talvi on ollut todella tuskainen. Tämä loma tarjosi hieman salvaa ja laastaria. Lumisporttailujen lisäksi kävimme myös kaksi kertaa Katinkullan kylpylässä polskimassa.

Vuokatissahan on myös Angry Birds -aktiviteettipuisto, mutta totesimme sen olevan parhaimmillaan hieman isommille lapsille kuin 2- ja 4-vuotiaille. Analyysi perustui googlettamalla saatuihin tietoihin ja pikaiseen kurkkaukseen itse laitokseen. Saatamme siis olla väärässäkin. Varmasti tuonkin ikäiset olisivat siellä viihtyneet, mutta ajattelimme hinta-laatusuhteen olevan kohdillaan vasta vuoden, parin päästä.

Muistin, miten rakastankaan hiihtokeskuslomia. Eniten sellaisia olen viettänyt Levillä, ensin perheen kanssa ja sitten ystävien kanssa erilaisilla kokoonpanoilla. Laskettelua, lumilautailua, lämmintä kaakaota ja munkkeja, makkaranpaistoa laavulla tai kodassa, hiihtokilometrejä ja mökki-iltoja. Ja okei, niillä ystävien kanssa vietetyillä lomilla after ski -tuokioissa kaakaota saatettiin joskus terästää lorauksella mintun makua.

Jos nyt hakemalla haetaan huonoja puolia hiihtokeskuslomista, niin onhan ne kalliita. Etenkin kun joutuu noudattamaan koulujen loma-aikoja ja matkaamaan kohteeseen juuri sesonkina.

Mutta niin ihanaa oli, niin ihanaa. Keskellä viikkoa esikoinen hätäili jo, että eihän meidän tarvitse lähteä täältä vielä moneen päivään pois.

Näillä välineillä minä kulutin aikaa. Kuvakollaasista puuttuvat telemark-sukset, joilla suihkin ensimmäisen laskupäivän. Niin ja uimapuku, sekin uupuu, ei jotenkin sopinut sarjaan. :)

Työkiireitä, lomatunnelmia ja tyttöjuttuja

Nyt on ollut kiirettä. Hunningolle ovat jääneet niin blogi kuin ikävästi parin viikon ajan liikuntakin. Ja mikä kurjinta, lapsillekin on ollut vähemmän aikaa.

Onneksi tämä on poikkeustilanne. Olen vaihtamassa työpaikkaa ja tehnyt välillä uutta ja vanhaa työtä molempia. Lisäksi viime viikolla meni pari päivää työreissulla, mikä sekin taas kasasi muita töitä. 

Mutta nyt on kuulkaas loma! Oikein HIIHTOloma HIIHTOkeskuksessa. Tarkoitus olisi viettää aikaa yhdessä ja lisäksi hiihtää, lasketella, lautailla ja telemarkkailla. Kylpylässäkin taidetaan käydä. Aivan mahtavaa.

Loman jälkeen olen enää pari viikkoa vanhassa työssä, sitten tilanne rauhoittuu siten, että uusi työ selkeästi alkaa. Ja mikä mahtavinta: työmatka lyhenee reippaasti ja jokaiseen päivään tulee 50 minuuttia omaa aikaa lisää. Wow. Toki voi olla, että osa siitä menee nukkumiseen. :)

Ja koska joka postauksessa pitää olla kuva, laitetaan tähän tyttöjuttuja viime viikolta. 

Tulppaanit ovat viime päivinä kukoistaneet upeina ja tuoneet jo vähän kevätajatuksia. Karistellaan ne nyt kuitenkin vielä pois. Tämän postauksen kirjoitin autossa, jonka tuulilasissa näkymä oli tämä:

Papun legginssit, klainariteeppari ja muita pojan uusia kuteita

Koska viimeksi fiilistelin uuden Pomp De Lux -malliston ihania mekkoja ja torstaina tulen shoppailemaan innoissani niitä, on tasapuolisuuden nimissäkin tässä välissä kurkistettava pojan vaatekaappiin. Ja kerrottava, että on se poikanenkin jotain uutta saanut. Varsin kivoja juttuja.

Joskus on myönnettävä, että joku hankinta tulee tehtyä ihan blogimaailman altistusten seurauksena. Kun olin tarpeeksi pitkään katsellut eri blogeissa Papun paikkalegginssejä, ne alkoivat kaihertaa mieltäni.

• Ensin ajattelin, että ihan jees, mutta mitäs noissa on ihmeellistä.
• Sitten mietin, että hei, nehän onkin aika kivat.
• Seuraavaksi suunnittelin, että joskus jonkun muun tilauksen yhteydessä sellaiset voisi ehkä tulla meillekin.
• Ja lopuksi niistä tuli pakkomielle: ne on NIIN hienot, että ne on saatava heti.

Klikkailin ne tilaukseen PikkuOtus-verkkokaupasta. Samaan tilaukseen lähti alekorista keltainen Beau Loves -paita. Se oli ostettava, kun poika sen verkkokaupan sivuilla nähdessään huudahti heti haluavansa tuon ampparipaidan.

Ja täytyy sanoa: eivät ole bloggarikollegat olleet väärässä. Ovathan nämä aivan erinomaiset legginssit. Poika itsekin ihastui samantien.

Me&I-kutsuilla olin heti malliston julkaisemisen jälkeen ja pysyin hyvin suunnitelmissa. Mopo meinasi lähteä karkuun, kun sai kosketella kaikkia niitä loistavia miikkarimateriaaleja. Loppujen lopuksi tilaukseen lähtivät Slim sweatpants -pöksyt ja iloisen värinen klainariteeppari. Itselleni tilasin bleiserin, mutta se taitaa kuitenkin lähteä palautukseen. Pojan vaatteet ehdottomasti pysyvät meillä. Tytöllekin olin juuri aikeissa kirjata tilaukseen tummansinisen kissamekon, mutta otin kuitenkin askeleen takaisinpäin, kun muistin, että Pompin mallistohan tosiaan pian tulee myyntiin.

 

 

Ylläolevissa kuvissa niin aitoa leikkimeininkiä kuin olla voi: kaikki lelulaatikot (+ automatto) raahattuna olohuoneeseen ja kipattuna lattialle. 

Ihanuuksien lumoissa ja vaikeiden värivalintojen edessä (Pomp De Lux SS14)

Minä tykkään, ihan oikein kovastikin.

Pomp De Luxin syksy/talvi-mallisto oli hienoinen pettymys, mutta nyt ollaan suloisuuden ytimessä. Uudessa mallistossa on monta ihanaa mekkoa, hurmaava tunika, söpö uimapuku jne.

Pitänee oikein tehdä ostoslista. Ja sitten laittaa shoppailut ihanuusjärjestykseen, kaikkea kun ei voi saada. Vaikka olenkin tätä silmälläpitäen viime aikoina ahkerasti myynyt vanhoja pomppeja eteenpäin.

Ostoslistan ykköskärkenä ovat Badalona little dress (mutta mikä väri?), Colchester little top ja Bucharest little dress (mikä väri?). Kovasti takana kirivät Dresden little strapp dress, Dresden little skirt ja Lusaka little leggins. Jima little dress lienee ehkä-listalla.

Pojillekin oli kivoja, mutta ei näköjään sellaisia, joista olisi TUO on pakko saada -fiilistä. Ehkä sitten livenä nähdessä mieli muuttuu.

Kiire tehdä talvijuttuja

Eilen näytti siltä, että voi ei, sinne se talvi taas katoaa plussa-asteisiin. Räystäistä tippui vettä aamusta alkaen.

Ei! En ole vielä kertaakaan ehtinyt hiihtämään! Eivätkä lapset ole saaneet myöskään vielä suksia alleen. (Ei vaan muka ole ehditty, eikä ole ollut säitä, eikä...)

Sitten tuli kiire: eivät ne lumet vielä ole kokonaan poissa, nyt lähdetään!

Kun poika oli kaksivuotias, satsasimme kunnon settiin Fischerin suksineen. Sellaisista kenkä-suksi-yhdistelmistä olin kuullut monesta suunnasta, että niiden kanssa menevät hermot sekä lapselta että vanhemmilta eikä se touhu ole hiihtämistä nähnytkään. Ajattelimme myös, että kunnon suksisetin hinta ei niin kirpaise, kun ajattelee, että ne menevät meidän perheessä neljä vuotta: kaksi pojalla ja kaksi tytöllä. Syksyllä löysin muksukirppistapahtumasta vielä toisen suksisetin, hyväkuntoisen ja edullisesti. Molemmilla oli nyt siis sivakat alla (samanpituiset sukset muuten).

Monoja jalkaan sovitellessa tuli taas todettua, että meidän tyttö on enemmänkin Peppi Pitkätossu kuin Tuhkimo siroine lasikenkäjalkoineen. Mono, joka pojalle oli kaksivuotiaana valtavan suuri vielä kahden villasukankin kanssa, oli tytölle juuri ja juuri sopiva.

Hiihtely sujui hyvin. Poika oli unohtanut viimevuotisen pettymyksensä siitä, ettei luistelytyyli sujunut samantien. Tyttö oli nyt ekaa kertaa ladulla ja niin vain heti lähti suksi luistamaan. Tyttö ei kovin kauaa suksittelua jaksanut, mutta poika oli taas oikein innostunutkin puuhasta.

Hiihtelyn jälkeen jäimme vielä kotipihaan leikkimään ja tehtailtiin yhdessä lumiukko, jonka nimi on Talo. Lumiukkojen nimilautakunnassa ilmeisesti menee läpi sellainenkin nimi.

                      

Itsekin eilisestä vesisateesta ja plussakelin jatkumisesta huolimatta pääsin tänään talven ensimmäistä kertaa hiihtämään. Menin suksien kanssa hiihtopaikalle melkein nolona ajatellen, että ei siellä mitenkään voi onnistua hiihtelyt, mutta yllättävän hyvässä kunnossa reitti vielä oli. Ja voi että, miten nautin hiihtämisestä! Miten ihmeessä tuollainen murtsikkameininki voi saada ihmisen niin onnelliseksi. Laji on valtavan tehokas ja kokonaisvaltainen ja tuntui mahtavalta, kun kunto ei ollutkaan niin huono, että olisin ollut aivan puhki heti ensimmäisen pienen mäennyppylän laella (kuten viime talven ensimmäisellä kerralla).

Nyt sataa vettä, kurjaa. Onneksi ei tämä talviurheilu ihan tähän jää, pian koittaa viikon lomailu hiihtokeskuksessa. Jippii!

Talviurheilua puskee meidän kotiin nyt parin viikon ajan myös televisiosta jatkuvalla syötöllä. Olympialaiset todella näkyvät tässä perheessä, televisio on auki paljon enemmän kuin muulloin. On siinä mukana interaktiivisuuttakin: eilen mäkihyppykarsintoja katsoessa lapsilla oli kypärät ja lasit päässä ja hyppäsivät sohvalta alas v-tyylillä. Veikeä näky.

Tänään riemuittiin Enni Rukajärven upeasta suorituksesta ja olympiahopeasta. Toisaalta päivän aikana poika myös hoksasi, että kaikki eivät aina voi voittaa. Hän kun haluaisi aina vaan voittaa. Sitten juteltiin siitä, miten maailman paras urheilijakaan ei ole aina voittanut ja miten voittaminen ei ole edes tärkeintä (senhän Salama McQueenkin oppi) ja että ei ole mitään väärää siinä, että haluaa voittaa, mutta on tärkeää, että osaa myös hävitä reilusti ja antaa arvoa muille. Ja niin edelleen. Kaiken tämän jälkeen poika totesi:

"Minä en sitten rupea tohon urheilutouhuun ollenkaan, jos se on sellaista, että joskus häviääkin."

Mekoissa aavistus kevättä

Älkää ymmärtäkö väärin, vielä haluan nauttia talvesta. Vastahan se alkoi, metriäkään en ole vielä ehtinyt edes hiihtää tai laskea.

Tytöllä suurin osa vaatteista on Pomp De Luxia. Murrettuja värejä, hempeitä sävyjä. 

Nyt on tyttösen mekkoja hankkiessa selvästi mielessä ollut jo hieman kevätaurinkoa. Pikkasen raikkaampaa ja pirteämpää. Phister&philinan mekot on kirppareilta, toinen live-kirpulta ja toinen Facebookista. Laura Ashleyn suloinen paita oli muutaman euron FB-kirppislöytö.