Popin uudet pakkosaada-jutut

Polarn O. Pyretin syksyn mallistoa on alkanut tulla jo verkkokauppaankin ja kolahtaa kyllä tosiaan minun makuuni. Etenkin pojan vaatteissa.

Tuo neule, huppari ja paita! Pakko saada.

Tuollaiset syksynkeltaiset housut haluaisin myös ehdottomasti. Täytyypä päästä kiireesti Vaasan putiikkiin! Samassa värisävyssä on myös sellaisia suoralahkeisia housuja.

Ja tuo t-paita! Se on ihana. Mutta sitä taisi olla vain ihan pikkuisille ihmisille. Höh.

Ja jotenkin mieleeni on piirtynyt haavekuva, että meidän pojalla olisi talvella tällainen takki. Kylläpä olisi komia!

Ulkovaatteet! Mitäs nyt pitää shoppailla?

Yhtäkkiä heräsin siihen, että kääk, pitäisikö nyt olla shoppailemassa jotain ulkovaatteita? Ja jos, niin mitä?

Juuri nyt ei itse asiassa tarvitse ostaa mitään, tähän hetkeen ja tulevaan syksyyn lienee kaikki suht valmiina. Mutta jos nyt en mieti ensi kevään ja syksyn tarpeita, niin  keväällä kaikki on superkallista. Joten jospa edes jotain ostaisi nyt, niin kevään tilanne helpottuisi ja halpenisi. (Ja jos sitten keväällä mieli on muuttunut - niin kuin ihan joskus vaan on saattanut käydä - niin aikaisemman ostoksen voi aina myydä.)

Niinpä aloin selailla vauhdilla, että onko verkkokaupoissa enää yhtään mitään ale-välikausiostettavaa. Ja mukaan tarttui tytölle tämä:

Ticketin Jam Suit (Begonia Flower). Koska etenkin nuo yksivetoketjuiset Ticket-haalarit ovat tunnetusti suurta kokoa, valitsin nyt 84 senttiselle tytölle ensi kevääksi koon 86. Onkohan se ihan hullua? No, myydään, jos on liian pieni.

Ostin haalarin Bootz-verkkokaupasta ja hinnaksi tuli 68,34 e.


Pojallekin haluaisin löytää haalarin. Koska meillä nyt on Ticketin sininen tähtihaalari, sellaista ei jaksaisi enää ensi vuonna katsella. Molo Kids olisi tietenkin aina hyvä vaihtoehto.

Täytyy selailla, onko näitä vielä jossain. Kummallista kyllä, että vaikka talvet on menty vankasti Molo Kidsiin luottaen, niin silti mietityttää, uskaltaako välikausivaatteissa luopua Ticketistä?

Polarn O. Pyretiltä lapsilla on kaksiosaiset asut nyt syksyä ajatellen. Ehkä sellaiset hankin keväälläkin.

Keskellä (välillä) helteistä heinäkuuta pohdin siis ensi kevättä (ja ehkä ensi vuoden syksyäkin). Pitäisikö mieluummin pähkäillä talvea? Vaan ehkä toppa-asuja ehtii pohtia ihan tarpeeksi sittenkin, kun niitä alkaa kauppojen hyllyille kasaantua. Tai ehkä niiden tuumailu alkaa silloin, kun ensimmäiset valmistajat vilauttelevat uutta mallistoaan ja ensimmäiset blogit niistä kertovat eli ÄN-YY-TEE...

(p.s. Tytön haalari oli liian vähän liian suuri, joten palautin ja tilasin koossa 92)

Tärkeintä on seikkailu, sanoi Nuuskamuikkunen



Naantalin Muumimaailma oli oikeastaan yllätys, positiivinen sellainen. Ihan hyvää olin siitä kuullut, mutta ajattelin vain, että keskellä helteistä heinäkuuta siellä saattaa olla muutama ihminen liikaa. Ja olihan siellä paljon väkeä. Meillä on Phil&Teds-tuplarattaat ja jostain syystä Muumimaailmassa oli aivan valtavasti juuri Phil&Teds-porukkaa. P&T-kokoontumisajot? Tai no, en tiedä, olenko ylipäänsä koskaan nähnyt samalla kertaa noin paljon mitään rattaita. Niitä nimittäin oli.

 

Mutta siltikään paikka ei tuntunut liian ruuhkaiselta. Minnekään ei tarvinnut jonotella, missään ei ollut ahdistavasti väkeä. Hassua.

 

Poika oli niin tohkeissaan, että välillä piti kiukkuitkeä sitä, että ei kai me vielä lähdetä - vaikka ei oltu puhuttu lähtemisestä mitään.



 

 

 

 



Tyttökin oli innoissaan, mutta jännittynyt. Hahmot kiinnostivat aivan valtavasti ja koko ajan piti mennä niiden luo, mutta sitten kuitenkaan ei uskaltanut. Ja taas piti yrittää, mutta ei vieläkään ihan uskaltanut. Ja taas, ja taas. :)

 

Tällä reissulla meillä oli oikeastaan ensimmäistä kertaa käytössä tytöllä valjasreppu. Loistokeksintö! Tyttö ei halunnut koko ajan istua rattaissa ja on vaikea pitää noin pientä pitkää aikaa kädestä kiinni (selkä, auts!). Valjasreppu toimi erinomaisesti ja loppulomasesta tyttö itse osoitteli jo reppua, että laitetaan selkään ja sitten menoksi.

 

Pojan suosikkihahmoksi tuli ehkä hieman yllättäinkin Nuuskamuikkunen. Koko ajan piti lierihattuista huuliharpunsoittajaa olla etsimässä. Ja sitten tuli päivän kohokohta: poika jutteli pitkän tovin itse Nuuskamuikkusen kanssa. Lopuksi Nuuskamuikkunen totesi: "Muista, että kaikkein tärkeintä on seikkailu."

Sitä meidän pieni pohdiskelijapoikamme sitten pähkäilikin koko loppupäivän. Että miten hän ei ennen tiennyt, että kaikkein tärkeintä on juuri tuo, mutta nyt hän tapasi ihan oikeasti Nuuskamuikkusen ja tietää.

"Mutta täytyy myös tietää, minne on menossa. Sekin on tärkeää, että tietää, minne seikkailee", tuumi pieni rakas.

Niinhän se on.

 

 

Ps. Tulihan sitä piipahdettua POP-alennusmyynneissäkin. Pojalle tuli tuo raitainen T-paita ja tytölle näissäkin kuvissa näkyvä aivan ihana pallomekko.

Pieni mutta tärkeä perhelomanen Turussa

Ei ihan loma, mutta lomanen. Tämä kesä on siis työntäyteinen, mutta kaksi arkivapaata halusin kuitenkin pitää. Lähdimme reissuun keskiviikkona suoraan töistä päin ja palasimme tänään, sunnuntaina. Ripaus Tamperetta, ihan vaan siksi, kun sinne on aina akuutti ikävä. Muuten tämä lomanen vietettiin Turun seudulla.

Tampereella majoittauduimme Sokos Hotel Villassa, jonka etuja olivat suurehko huone, tyylikäs sisustus ja näppärä petiratkaisu neljän hengen osalta. Tuplasänkyn vieressä oli lisävuode, joka oli isomman sängyn kanssa suunnilleen samalla korkeudelle ja niinpä me kaikki neljä mahduimme vierekkäin unille (tytölle olisi ollut myös matkasänky).

Turussa olimme yötä Sokos Hotel Hamburger Börsissä, jonka eduiksi voi laskea sijainnin, leikkihuoneen ja perheaamiaisen. Lapsiperheellisille on siis oma aamupalahuone, jossa on tarjolla kaikkea samaa kuin "normaaleille ihmisillekin", mutta lisäksi siellä on vielä lettuja ja enemmän hedelmiä. Ja vapaus olla rennosti, koska kaikissa muissakin pöydissä sotketaan, kiukutellaan ja nauretaan (piti keksiä myös positiivinen sana tähän :) ). Mietin, että tarjoilijat ehkä vetävät pitkää tikkua aamuisin, kuka joutuu sinne. Harjoittelijoille ja kesätyöntekijöille perheaamiainen on varma nakki. :D

Ensimmäisenä Turku-päivänä pojat kävivät uimassa Caribiassa ja oli kuulemma hyvä paikka polskutella. Me tytöt käytimme sen ajan shoppailuun. Toisena päivänä vuorossa oli Muumimaailma (pääkohde, jee jee!), josta enemmän myöhemmin. Iltaisin kävimme kävelyllä Aurajoen rannalla ja keskustassa. Helle helli meitä ja kun lomaa on vain pienen lomasen verran, niin on mukava, että aurinkokin on mukana.

Katutaitelijoiden "saippuakuplat" saivat lapset hyppimään innosta.

Turku oli toimiva lomaskohde. Lomasen lopuksi kävimme vielä vuorokauden visiitillä Raumalla ystävien luona.

Nyt on taas hyvä jatkaa arkeen. Arki alkoikin sitten kuin heti ryminällä, kun kotona pienimmäinen alkoi oksentamaan. Voi tyttöraukkaa.

Harvinainen kokonainen kotipäivä

Ajatella, että tämä mikä oli vielä hetki sitten tavallisinta arkea (silloinkin tosin mukavaa sellaista), on nyt harvinaista: kokonainen päivä kotona, oman perheen keskeen. Ja millainen päivä! Niin lämmin ja kaunis.

Lapset touhusivat pikkualtaassaan ja täytyy myöntää, että olisi tehnyt mieli puhaltaa ja täyttää itselle viereen samanlainen. Mieleeni tulvahtivat myös omien lapsuuden kesien riemut ja vesileikit. Ja erityisesti yksi sana: sadettaja. Vai olikos se härveli sen niminen? Se sellainen joka kastelee nurmikkoa, pyörii ja suihkii vettä. Vesi oli aina hurjan kylmää, ja kiljuen juostiin sadettajan sateen alla. Huippua.

Poika muistutti illalla, että emmehän me olleet edes koko päivää kotona, mehän olimme retkelläkin. Kävimme tosiaan jäätelönhakureissulla ja siinä matkala pysähdyimme leikkikentällä, mutta kun kuntarajat eivät menneet rikki, niin lasketaan tämäkin tällä kertaa ihan vaan kotona olemiseksi.

Kokonaiset kotipäivät ovat tällä hetkellä harvinaisia paitsi tietenkin siksi, että olen viikolla päivät töissä, mutta myös siksi, että tyypilliseen tapaan heinäkuun viikonloput ovat täyteen buukattuja. Meillä on jopa kahdet kesähäät, yhdet nimiäiset ja ensi viikonloppuna minilomareissu (kaksi palkatonta vapaata). Toiset häät ja nimiäiset vaativat paljon reissaamisesta, toiset häät ovat kotikulmilla. Minilomareissulla lähdemme Turun suuntaan kylpylään ja ekaa kertaa Muumimaailmaan. Minilomareissusta varmasti lisää myöhemmin.

Traktoreita, lehmiä ja hurmaava pitsitakki

Siellä se oli. Kaikkien traktoreiden, puimureiden, lehmien, alpakoiden, sonnien ja villisikojen jälkeen. Käristekojujen, luomu- ja lähiruokapisteiden ja metrilakujen takana. Ehkä maailman suloisin pieni pitsitakki, kokoa 86.

Hyvänen aika, pakkohan se oli ostaa.

Työkaupungissani on siis Farmari-messut, joissa piipahdin tänään. Huomenna meidän perheen miehet käväisevät siellä katsomassa niitä traktoreita ja lähinnä kaikkia suloisia eläimiä.

Mutta tästä takista siis. Riihimäkeläisellä lastenvaatteita valmistavalla Sametti Sydämellä oli messuilla myyntipiste ja sieltä löytyi tällainen ihanuus.

Ihana on myös tässä takin alta pilkistävä Pomp De Luxin Uma Little Dress, jonka onneksi sorruin vielä tilaamaan silloin edellisessä (kevätmalliston viimeisessä - joo joo!) tilauksessa.

Mukava matalan kynnyksen päivähoitoratkaisu

Meilläpäin - kuten niin monessa muussakin kunnassa ja kaupungissa - päivähoitotilanne on aika jumissa. Aloitin töiden hakemisen vuoden vaihteessa, mutta en kovin aktiivisesti, koska mielessä jyskytti koko ajan se, että lapset eivät varmasti pääse keväällä samaan hoitopaikkaan. Tai edes vähänkään pysyvään paikkaan. Ja se ajatus oikeastaan hirvitti.

Koko ajan mielessä oli, että paras olisi, kun saisimme hakea hoitopaikkaa syksyn haussa. Ja lisäksi olin vielä mielelläni kotona, en millään olisi vielä malttanut lopettaa sitä elämänjaksoa.

Minä olin kotona nyt vajaat kaksi vuotta. Esikoisesta menin töihin heti äitiys- ja vanhempainvapaiden päätyttyä ja mies jäi silloin hoitovapaalle. Kumpikaan meidän lapsista ei siis vielä ole ollut hoidossa.

Tässä pikkukunnassa on yksi päiväkoti, mutta sinne emme voineet hakea. Sinne voi hakea paikkaa vasta kolmevuotiaalle tai sisarusryhmään kaksivuotiaalle. Valinta oli siis tehtävä perhepäivähoidon ja ryhmäperhepäivähoidon väliltä. Haimme ykkösenä ryhmispaikkaa, koska ajattelimme sitä enemmän hajautetun riskin ratkaisuna (jos ei tykätäkään siitä yhdestä hoitajasta) ja toisekseen ajattelimme pojan olevan jo sen ikäinen, että kaipaa enemmän seuraa ja tapahtumia.

Kun päivähoitotoimistosta soitettiin ja tarjottiin paikkaa perhepäivähoitajalle, ensimmäinen ajatus oli: voi ei. Mutta sitten kuulin, että missä hoitaja asuu, ja suhtautumiseni muuttui. Meidän tyttö ja poika menevät hoitoon meidän naapuurin. En tunne hoitajaa, mutta hän vaikuttaa oikein mukavalta, ja olen jo ehtinyt seurata heidän tapojaan toimia ja touhuta. Ja kun puhun heistä, tarkoitan hoitajaa ja hänen miestään. Hoitajan aviomies on nimittäin jo eläkkeellä ja näyttää olevan aktiivisesti mukana lasten hoidossa. Kun hän ei leiki ulkona hoitolasten kanssa, on siellä leikitettävinä omia lastenlapsia. Tuntuu kivalta ajatukselta, että tavallaan neljää pikkuista kohden onkin kaksi aikuista.

Olimme aikaisemmin puhuneet miehen kanssa, että helpointa olisi, jos lapset voisivat mennä vaan tuohon (naapuriin). Siellä ilmapiiri on näyttänyt mukavalta ja se vaikutti sellaiselta helpoimmalta aloitukselta. Matalan kynnyksen aloittamiselta. Olimme kuitenkin jostain ymmärtäneet, että rouva hoitaja olisi jo jäämässä eläkkeelle, mutta ei kuulemma vielä moniin vuosiin. Hyvä siis näin, oikein hyvä.

Olimme pojallekin jo hieman jutelleet, että syksyllä päiväkotiin meno olisi sitten edessä (en viitsinyt alkaa ryhmiksen ja päiväkodin eroja selitellä 3,5-vuotiaalle). Nyt kerroin, että ette menekään vielä päiväkotiin, vaan menette vain tuohon naapuriin. Poika huusi: Jippii! Okei, elokuussa on todennäköisesti ainakin hetken eri ääni kellossa, mutta toivottavasti vain hetken. Ainakin poika on usein kurkkinut naapurin pihaan, että mitä kivaa siellä nyt taas tehdään, kun jotkut lapset siellä niin iloisina naureskelevat ja huutelevat.

Minun päivähoitojännitykseni (paniikkini) ainakin lieveni tämän ratkaisun ansiosta. Ainakin joksikin aikaa.